Olemattomia työntekijöitä Mehiläisen hoivakodissa – kaupunki huomautti

Mehiläinen on paikannut hoivakotinsa henkilöstövajausta laskemalla keikkalaisten työtunnit kahdesti.

Kuvateksti
Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 55,1 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 2,6 miljoonaa euroa. Kuva: Pentti Vänskä

Mainiokoti Pirtti on saanut Kuopion kaupungilta huomautuksen sopimuksen vastaisesta henkilöstömitoituksesta. Työpaikalta puuttui laskennallisesti lähes kahden työntekijän työpanos.

Kaupungilla on ostopalvelusopimus Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n hoivakodin kanssa. Kaupunki vaatii, että hoivakoti saattaa henkilöstömääränsä viipymättä toimiluvan ja sopimuksen mukaiselle tasolle. Tarkastaja on jo viime vuonna kehottanut Mehiläistä pitämään huolta toimiluvan mukaisesta henkilöstömäärästä.

Pirtin tilanne tuli kaupungin tietoon Tehyn luottamusmiehen Paula Ikosen kautta. Ikonen ei enää työskentele Mehiläisen palveluksessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Mitoitus oli ollut pitkään niillä rajoilla. Kun työntekijöitä vähennettiin entisestään, oli itsestäänselvää, että mitoitus meni liian pieneksi. 

Kun henkilökunta alkoi oireilla, eikä työnantaja puuttunut asiaan, Ikonen otti yhteyttä Tehyyn ja Kuopion kaupunkiin. 

Mainiokoti Pirtissä on 48 vanhusta, joista 44 on tehostetussa palveluasumisessa. Toimiluvan edellyttämä henkilöstömitoitus on tehostetussa palveluasumisessa 0,55. 

Tehyn järjestöasiantuntija Arja Tuomisojan mukaan henkilöstövajausta on Pirtissä paikattu niin sanotuilla haamutyöntekijöillä. He ovat nimiä työvuorolistalla, mutta he eivät koskaan ilmesty työvuoroon. Pirtissä oli toteutumattomia tunteja kesäkuun laskennallisella kolmen viikon jaksolla yhteensä 144,5 tuntia.  

– Tämä on malliesimerkki haamutyöntekijöiden käytöstä. Olematon työpanos oli saatu aikaan niin, että sijaisten työvuorot oli laskettu kahdesti. 

Vastaavaa työvuorolistojen manipulointia on havaittu muidenkin yritysten hoivakodeissa. Haamujen avulla työvuorolistat saadaan näyttämään ulospäin kunnollisilta. Haamutyöntekijät voivat olla keikkailevia hoitajia, joiden nimillä työvuorolistoja täytetään, mutta ne voivat olla myös palkanlaskijoita tai muita hallinnon työntekijöitä.

Eräässä hoivayrityksessä työhön oli tulossa "Konsernihallinto".

– Jokainen voi miettiä, miltä tuntuu tulla työpaikalle, jossa 15 vanhusta tarvitsee hoitoa, kun työkaveriksi on tulossa "Konsernihallinto". 

Tuomisoja kummastelee, miten hoivayritykset eivät reagoi työntekijöiden oireiluun, jaksamisen vaikeuksiin ja ammattiliittojen yhteydenottoihin. 

– Kun henkilöstö alkaa sairastella, johdon pitäisi viimeistään herätä ja korjata tilanne.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n liiketoimintajohtaja Niklas Härus kiistää haamutyöntekijöiden käytön.

– Suunnitteluvaiheessa työvuoron tekijä saattaa olla auki, mutta toteutuneissa työvuorolistoissa ei käytetä haamuvuoroja.

Mainiokoti Pirtin saama huomautus koski nimenomaan toteutuneita listoja.

Häruksen mukaan Mainiokoti Pirttiin on rekrytoitu kaksi uutta vakituista hoitajaa. Tarpeen mukaan käytetään myös tuntityöntekijöitä. Kaupunki ei ole saanut vahvistusta asiasta.

Henkilökunnan jaksamista on tuettu työn sujuvuuteen liittyvillä koulutuksilla, autonomisella työvuorosuunnittelulla ja virkistystoiminnalla.