Päiväkoti sai tuomion työsyrjinnästä Kouvolassa

Päiväkotiyritys syrji sisäilmasta sairastuneita työntekijöitä.

Kuvateksti
Työntekijää ei saa asettaa terveydentilan perusteella epäedulliseen asemaan. Kuva Annika Rauhala.

Pilke Päiväkodit Oy ja sen kaksi esimiestä on saanut Kymenlaakson käräjäoikeudessa tuomion neljään päiväkodin työntekijään kohdistuneesta työsyrjinnästä. Tuomitut saivat sakkoja, koska he olivat asettaneet työntekijät epäedulliseen asemaan heidän terveydentilansa perusteella. Kolme työntekijöistä oli tehyläisiä lastenhoitajia.

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajat vahingonkorvauslain mukaisiin yhteisvastuullisiin korvauksiin henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi vastaajat tuomittiin maksamaan syrjittyjen oikeudenkäyntikulut.

Työntekijöiden terveys heikkeni vuonna 2014 työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi, ja he joutuivat olemaan poikkeuksellisen paljon sairauslomilla. Päiväkoti oli aloittanut toimintansa syksyllä, ja henkilökunta oli koeajalla. Työnantaja purki sairastuneiden työsuhteet joulukuun alussa koeajan perusteella. Terveinä pysyneet työntekijät saivat jatkaa.

Aluehallintovirasto totesi sisäilmaongelmat ja piti niitä merkittävänä vaaratekijänä. Homekoira oli ilmaissut home- ja mikrovaurioita. Lisäksi avi totesi tiloissa kemikaalimaista hajua, joka johtui väärin tehdystä muovimaton liimauksesta.

Samoista tapahtumista on käynnissä toinenkin oikeusprosessi. Siinä käsitellään perusteetonta koeaikapurkua.

Tuomio ei ole lainvoimainen.