Potilas hyökkäsi ensihoitajien kimppuun saksilla – käräjäoikeus tuomitsi ehdotonta vankeutta

Aggression kohteeksi joutuneet ensihoitajat saavat korvauksia Kainuun käräjäoikeuden päätöksen mukaan.

Kuvateksti
Ensihoitojat joutuivat hyökkäyksen kohteeksi työtehtävissä. Kuva: Mikko Nikkinen

Kaksi ensihoitajaa meni lokakuussa 2018 selvittämään sekavanoloisen potilaan tilaa Kainuussa. Potilas tunkeutui ambulanssiin sakset käsissään. Sen jälkeen potilas yritti murtautua asuntoon, johon ensihoitajat olivat ambulanssista paenneet.

Toisen ensihoitajan käsi loukkaantui, kun hän piteli asunnon ulko-ovea kiinni ja potilas yritti tunkeutua väkivalloin ovesta sisään.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi tekijän kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tekijällä oli rikostaustaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ensihoitajat saivat kumpikin korvausta kärsimyksistään 1 500 euroa. Kätensä loukannut ensihoitaja sai lisäksi kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta korvausta 1 500 euroa.

– Tuomio on Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaisella asteikolla lähtökohtaisesti maksimituomio, toteaa Tehyn juristi Matias Nyman.

Rikoksen uhri voi luottaa siihen, että hän saa tuomioon kuuluvat korvaukset.

– Pääsääntönä on, että jos rikoksentekijä ei pysty maksamaan korvauksia, valtio maksaa ne. Valtio perii saatavia tekijältä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tehy kehottaa sote-henkilöstöä tekemään rikoksista rikosilmoituksen lisäksi ilmoituksen ammattiliiton oikeusapuun. Näin oikeusavulla on tieto tapahtumista jo hyvissä ajoin ennen oikeudenkäyntiä.