Tehy on tehnyt rikosilmoituksen hätätyön väärästä käytöstä Tyksissä – taustalla avin päätös

Hätätyön turha teettäminen on rikos, josta työnantaja voidaan tuomita sakkorangaistukseen. 

Kuvateksti
Tyksin toimialuejohtaja määräsi kolme sairaanhoitajaa tekemään hätätyönä 6,5 tunnin työpäivän lakon aikana.
Kuva: Pasi Leino

Tehy on tänään tehnyt poliisille rikosilmoituksen Tyksin toimialuejohtajasta, joka on teettänyt hätätyötä laittomasti. 

Toimialuejohtaja määräsi kolme sairaanhoitajaa tekemään hätätyönä 6,5 tunnin työpäivän 7.4. Sairaanhoitopiirissä on käynnissä Tehyn ja SuPerin lakko.

Työnantaja teki lain edellyttämän ilmoituksen hätätyöstä aviin. Avin mukaan hätätyö oli laitonta.

Hätätyön taustalla on työaikalain mukaan oltava äkillinen syy, jota ei ole voitu ennakolta tietää. Sellainen on esimerkiksi luonnonkatastrofi tai suuronnettomuus. 

Äkillinen syy ei ole ennalta tiedossa ollut lakko, jota on vielä siirretty kahdella viikolla.

Hätätyön turha teettäminen on ollut vuoden alusta rikos, josta työnantaja voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Rangaistavuus poistui työaikalain uudistuksessa 2020. Nyt se on palautettu lakiin muun muassa Tehyn vaatimuksesta.

”Laillista lakkoa ei voida murtaa teettämällä perusteettomasti hätätyötä”, sanoo Tehyn juristi Juho Kasanen.

13.4. klo 18.45 korjattu toimialajohtaja toimialuejohtajaksi.

Suosittelemme sinulle

Tehy
7.4.2021
Tehy
7.4.2021