Ulosmarssi laboratoriosta Helsingissä – "Työnantaja käveli yli"

Laboratoriopalveluita tuottava Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy harrastaa sopimusshoppailua.

Kuvateksti
Ulosmarssiin osallistui noin 70 Ertoon, SuPeriin ja Tehyyn kuuluvaa työntekijää Helsingin Kivihaassa. Kuva Annika Rauhala.

Työntekijät marssivat tänään ulos Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:stä Helsingin Kivihaassa.

Ulosmarssin syy on työnantajan järjestäytyminen Palvelualojen työantajat Palta ry:hyn ja siirtyminen noudattamaan teollisuuden laboratoriotoimintaa koskevaa työehtosopimusta. Yritys tuottaa terveydenhuollon laboratoriopalveluita.

Yritys ei ole tähän asti kuulunut mihinkään työnantajaliittoon, mutta käytännössä työehtoihin on sovellettu terveyspalvelualan työehtosopimusta. Koska yritys toimii terveyspalvelualalla, sen olisi luontevaa kuulua Hyvinvointialan liittoon.

Tehyn neuvottelupäällikkö Marianne Leskisen mukaan työnantajan päätös tarkoittaa sitä, että työntekijöitä uhkaa sopimusshoppailu. Vanhojen työntekijöiden työehdot säilyvät, mutta uutena palkattaviin voidaan soveltaa heikompia työehtoja.

Jos työnantaja toimii näin, se jakaa työntekijät kahden kerroksen väkeen.

– Eriarvoistaminen on kiellettyä. Pidemmällä aikavälillä uusien työntekijöiden työehdot pitää muuttaa vanhojen työntekijöiden työehtoja vastaaviksi, muistuttaa Leskinen.

Pääluottamusmies Ulla Jakobsson katsoo, että henkilökunta kokee tulleensa nyt ylikävellyksi, sillä työntekijöitä ei ole kuultu työehtosopimusasiassa lainkaan.

Henkilökunta on kuitenkin tottunut joustamaan, sillä yrityksessä on käyty kolmet yt-neuvottelut viimeisen kahden vuoden aikana. Viime syksynä työntekijät suostuivat siihen, että 30 minuutin ruokatauko on omaa aikaa. Tästä johtuen vuoden työssäolovelvoite kasvoi kahdella ja puolella viikolla.

Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN:n pääluottamusmiehenä toimiva Jakobsson arvioi, että suurin syy työnantajan yksipuoliseen päätökseen ovat lomat. Nykyisin lomaoikeus on seitsemän viikkoa.

– Työnantaja haluaa pitkät lomat pois. Tähtäimessä on työsopimuslain mukaiset lomat eli neljä plus yksi viikkoa.

Yksityisellä sosiaali- ja terveysalalla työehtosopimuksista neuvottelee Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN, jonka muodostavat Erto, SuPer ja Tehy.