Uupumus ja masennusoireet yleisiä myös lievässä koronataudissa

Taustalla saattaa olla aivojen tulehdustila, tutkijat arvelevat.

Kuvateksti
Rokotteen saanutkin voi sairastua koronaan, mutta tavallisesti tauti ei tule niin rajuna. Lieväänkin tautiin voi tutkimusten mukaan liittyää neurologisia oireita. Kuva: Lehtikuva

Masennus, uupumus ja monet muut neurologiset ja psykiatriset oireet ovat yleisiä myös lieväoireista koronavirusinfektiota potevilla, tuore tutkimus osoittaa. Tulokset perustuvat 215 tutkimuksen ja 100 000 potilaan tietoihin.

Yleisimmät neurologiset ja psykiatriset oireet olivat hajuaistin tai makuaistin katoaminen, heikotus ja uupumus, masennus, pääkivut ja ahdistus.

Oireet olivat hyvin yleisiä myös potilailla, joiden koronavirusinfektio ei edellyttänyt sairaalahoitoa. Heistä 55 prosentilla oli uupumusta, 52 prosentilla hajuaistin menetys, 47 prosentilla lihaskipuja, 45 prosentilla makuaistin katoamista ja 44 prosentilla pääkipuja.

Aineistot eivät paljastaneet, mistä oireet tarkalleen johtuvat, mutta taustalla saattaa olla esimerkiksi aivojen tulehdustila, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimus julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim