Yhden naisen vastarintaliike

Keskellä Namibian maaseutua, vuosia sitten, sikäläisen ystävättäreni serkku, serkun lapsi tai ’sister from another mother’, kuten paikalliset sanoivat, katsoi minua ja kysyi, miksi olin opiskellut ”vain” sairaanhoitajaksi. Ennen kuin ehdin vastata mitään, hän ilmoitti aikovansa lääkäriksi. Toisena vaihtoehtonaan hän piti lakimiehen uraa. 

Tytön äänensävy sisälsi ylenkatsetta, ikään kuin hän ei voisi ymmärtää, miksi joku rikkaan länsimaan asukki tyytyi olemaan pelkkä sairaanhoitaja. Muistaakseni en puolustanut valintaani millään tavalla, tuijotin vain hölmistyneenä aavikkopölyn tahrimaa tyttöä, joka tuntui saaneen minusta kummallisen henkisen niskalenkin.

Koulutusvalintaani oli aiemmin kyseenalaistettu myös perhepiirissä, sillä olihan se nyt käsittämätöntä typeryyttä keskeyttää yliopisto-opinnot ja hakeutua tieten tahtoen matalapalkka-alalle, takapuolia pyyhkimään. 

Viimeisintä ei tietenkään sanottu ääneen, mutta aliarvostus kuului tavassa, jolla ammatinvalinnastani puhuttiin. Silloinkaan en puolustautunut, mutta valitin asenteellisuudesta äidilleni, sillä olihan hän aina pitänyt sairaanhoitajia arvossaan. 

Nyt kun olen työskennellyt sairaanhoitajana yli kahdeksan vuotta, osaisin luetella koko joukon syitä, joiden vuoksi sosiaali- ja terveysalalle kannattaa kouluttautua. Vastaavasti yhtä paljon tunnen nahoissani epäkohtia, jotka saavat harkitsemaan, pitäisikö jäljellä olevalla työurallani tehdä muutakin, onhan tätä kirjoittaessani alimpaan eläkeikääni matkaa huimat 35 vuotta ja kuukausia päälle. 

Dialektinen maailmankatsomus on auttanut minua ymmärtämään näiden molempien kokemusten samanaikaisen läsnäolon, sillä dialektisuudessa hyväksytään, että kaksi näennäisesti ristiriitaista asiaa voivat olla totta ja olemassa yhtä aikaa. Ei joko tai vaan sekä että. Ja silti voi työskennellä kohti muutosta, tässä tapauksessa kohti mielekkäämpää työelämää. 

Missään vaiheessa en ole ollut vain sairaanhoitaja, sillä ei kenenkään persoona tiivisty ammatti-identiteettiin, olkoon se miten vahva hyvänsä. Olenkin aloittanut yhden naisen vastarintaliikkeen, jolla vastustan ihmisten määrittelyä ammatin tai tittelin mukaan. En esimerkiksi kysy juhlissa uuden ihmisen kohdatessani hänen ammattiaan, vaan etsin jutun juurta vaikkapa kirjallisuudesta, musiikista tai ah niin tunteita nostattavasta politiikasta.