Kuva: Canva

Hoitaja on varmaan vähän väsynyt

Hoitajan työminän tulisi jäädä pukukoppiin työvuoron päätyttyä. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Oman elämän ja työvuorojen yhteensovittaminen ei ole aina hoitajan työssä kivutonta. Työmääräkin kasvaa vuosi vuoden perään.

Keikkatyövuoroista voi jäädä työmoodi päälle. Työrutiinit ja kiirepäivät tunkevat joskus vapaa-ajan askareisiin ja öisin uniin. Silloin tuntuu kuin olisi aina töissä. Vuosien varrella on tapahtunut seuraavia kommelluksia.

1. Kävelin talvella työvuoron jälkeen pukukopista sisäkengät ja työvaatteiden housut jalassa linja-autopysäkille. Jouduin palaamaan viluissani takaisin pakkasesta pukukopille vaihtamaan ulkokengät ja omat vaatteet päälle. Se ei ollut ihan ainutlaatuinen kerta, kun niin kävi.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

2. Ihmettelin, kun en päässyt kotiovesta sisään, kunnes huomasin kädessäni työpaikan avaimet. Sen jälkeen koetin näppäränä miehenä avata oven työpaikan kulkutunnisteella. Ei auennut silläkään.

3. Allekirjoitin virallista asiakirjaa. Virkailijan hämmästykseksi taputtelin heti vasenta rintalihasta, mutta kynä ei tietenkään löytynyt vapaa-ajalla t-paidan näkymättömästä rintataskusta. Sen jälkeen kirjoitin allekirjoitusviivalle huolellisesti sairaanhoitaja Jan Holmberg ja sen alle siististi vakanssinumeroni. Virkailija tulosti pyynnöstäni ystävällisesti uuden lomakkeen.

4. Unohdin riisua turvahälyttimen pois kaulastani mennessäni yövuoron jälkeen kauppaan. Myyjä kehui vuolaasti mielenkiintoista ja modernia koruvalintaani. Miehet kuulemma uskaltavat harvoin käyttää näyttäviä koruja asioidessaan kaupassa.

5. Olin menossa kotona vessaan. Sitä ennen etsin kuumeisesti avainta taskustani, jolla saan psykiatrian suljetun osaston henkilökunnan WC:n oven auki. Heti sen jälkeen perheenjäsen oli lähdössä ulos. Ponnahdin ylös ja sanoin reippaalla äänellä minä tulen avaamaan sulle osaston oven. Siis kotona.

6. Puhelimeni soi. Näin, että kaverini soittaa. Vastasin silti hänelle: Soitit kelloa. Onko joku hätänä?  Langan toisesta päästä kuului vastaus: Eiku mä soitin sulle kännykällä. Mitä siellä oikein tapahtuu?

7. Olin tehnyt koko päivän potilaiden kotikäyntejä. Omalla kotiovella painoin ensin ovisummeria ja avasin vasta sitten kotiavaimella oven. Eteisestä huusin kuuluvalla äänellä tyhjään kotiini: Hoitaja täällä. Miten täällä tänään voidaan?

8. Päätä alkoi särkeä. Kävelin kotona lääkekaapille, tarkistin vaikuttavan lääkeaineen nimen ja milligrammamäärän. Seuraavaksi otin tabletin ja lähdin kirjaamaan sitä tietokoneelle. Potilastietojärjestelmää ei kumma kyllä löytynyt kotitietokoneesta.

9. Potilas oli hengenvaarassa, mutta kaikki läsnäolijat vaan nauroivat minulle, koska olin pukeutunut aamuvuoroon pelkästään alushousuihin. Heräsin paniikissa keskellä yötä. Hetken aikaa kesti, että orientoiduin kotona aikaan ja paikkaan oikein.

10. Kiireisen aamuvuoron jälkeen hätkähdin yhtäkkiä kotona. Olin unohtanut palata potilaan huoneeseen ja tehdä lupaamani asian. Jouduin soittamaan nolona osaston kansliaan, jotta iltavuoron hoitajakollega tekisi minulta kesken jääneen asian loppuun.

Edellä mainittujen tilanteiden jälkeen olen huokaissut itsekseni tai muille, että hoitaja on varmaan vähän väsynyt. Joskus olen nauranut makeasti ja toisinaan ollut vähän huolissani itsestäni ja jaksamisestani. Sanokaa nyt hyvät ihmiset, etten ole ainoa hoitaja maailmassa, jolle sattuu vastaavia asioita. Se lohduttaisi.

Lue myös: Hoitaja on kuin urheilija – paineet ovat ammattilaistasolla kovat

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Satu Pietilä kuva

Yritin yövuoron jälkeen väärällä avaimella pukukaappiin. Järki ei kertonut että avain ja lukko eivät ole samaa paria, joku muu olisi huomannut helpostikin.

Yöllä heräsin paniikissa, kello on yksi yöllä. Miten voin olla kotona?? Miksi kukaan ei soittanut??

Kun olin saanut housut jalkaani, tajusin olevani vapaalla. Kävin uudelleen nukkumaan.

Sellasta se on hoitajan työ. Lähes stressitöntä....

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Voi, kiitos tästä kommentista. On lohduttavaa kuulla, että minulla on "kanssasekoilijoita". ;)

Käyttäjän Anonyymi kuva

Migreeni iski kesken työpäivä. Yritin saada potilassängyn päädyn nousemaan TV:n kaukosäädintä sänkyä kohti osoittamalla.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Ei sitten mennyt ihan niinku Stömsössä. :)

Käyttäjän Osastonsihteeri kuva

Aikoinani olin osastonsihteerinä ja vastasin paljon puhelimeen. Kerran jos toisenkin kiireisen työpäivän jälkeen soitin omia henkilökohtaisia puheluita virastoihin ja esittelin itseni reippaana: "syöpätautien ja hematologian poliklinikalta sihteeri Tiihonen hei". Siinä verotoimiston täti oli hetken hiljaa ja minä nolona selittelemään että tais jäähä vähän työmoodi päälle.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Tuossa työssä varmasti jää esittelylitania päälle työpäivän jälkeen. ;)

Käyttäjän Paula kuva

Fysioterapeuttina esittelen itseni puheluissa omia asioita hoitaessa ja työavaimilla sekä sillä ovikoodilukijalla yrittänyt autooni sekä kotiovesta sisään useastikkin. Öisin säpsähtelee toisinaan hereille kun pelästyy jättäneensä kuntoutujan milloin mihinkin tai että on muka myöhässä työstä. Viikonloppuna lähtenyt aamulla työmoodissa likenteeseen ja vaikka on pitänyt suunnata ihan toisaalle, löytää itsensä ajamassa töihin. Kyllä näitä sattuu ☺️

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Lohduttavaa kuulla. Kiitos myötäelämisestä. Tuo töihin ajelu on myös eräs klassikoista. Kolmivuorotöissä ehkä ärsyttävintä ja nolointa on herätä kukonlaulun aikaan aamuvuoroon todetakseen aamuraportilla, että sinä päivänä onkin iltavuoro tai vapaapäivä. ;)

Käyttäjän Piia kuva

Kyllä, olen mennyt yövuoroon vapaalta 🤦

Käyttäjän Hatarapäinen hoitaja  kuva

Soitin työpäivän aikana monta puhelua asiakkaan puolesta. Kotona soitin omalla asiallani terveysasemalle, johon luettelin tämän asiakkaan henkilötunnuksen. Toteamukseni "Ei, anteeksi tämä on aivan toisen henkilön tunnus!" olisi voinut olla hämmentävä ja estää asiointini, mutta onneksi puhelimen toisessa päässä oli joku ymmärtäväinen hoitaja.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Oho! Onneksi toisessa päässä olevalla henkilöllä on myös vaitiolovelvollisuus ja ymmärtää, mistä on kyse. ;)

Käyttäjän Anonyymi kuva

Ropasin edellisen yövuoron aikana vessan ovea avaimella auki. Väsymykseltä en tajunnut, että lukko oli punaisella ja vessa varattu. Vessasta kuului, että odotatko vähän.. Siihen vastasin: Huomenta. 🙈 Vähän väsytti..

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Heh! :)

Käyttäjän Sh8 kuva

Tein kerran yövuoron keikkapaikassa (samaa firmaa kuin missä olen töissä toisessa paikassa). Aamulla vastasin aamuvuoroon tulevalle hoitajalle jotain, mistä ensin meinasin vastata toisen yksikön talon nimellä ja sitte n 15 sekuntia kesti kun yritin muistaa mikä nykyisen paikan nimi oli ja vastasin jotain mitä piti kysyä myöhemmin kyseiseltä henkilöltä että mitäköhän olin vastannut 😂 sama firma siis, ja vastaan tietenkin eri tavalla molemmissa paikoissa..

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Keikalla saa tosiaan välillä ihan huolella pohtia, että missä ollaan ja mikä tämän paikan nimi olikaan. Herättää erityisesti puhelimessa luottamusta... ;)

Käyttäjän Pauliina kuva

Hektisen viikonloppuvuoron jälkeen menin vanhemmilleni palauttamaan lainaamaani autoa. Eivät olleet kotona ja ulko-ovelta jo kuulin, että puhelin soi (elettiin aikaa kun lankapuhelin oli vielä yleinen). Minä syöksymään puhelimeen ja vastaan siihen samalla tavalla kun töissä. Langan toisessa päässä oli hiljaista, kunnes korjasin minne oli oikeasti soittanut. About 10 v. sitten olin menossa aamuvuoroon ja mennessäni piti viedä lapsi hoitoon. Takapenkillä oli hiljaista ja unohdin koko jutun ja käänsin auton työpaikkaa kohti. Jonkin ajan kuluttua takapenkiltä kuului, että eiks me mennäkään päiväkotiin. Juu mennään mennään...vähän kiertoteitä... Oon mä unohtanutkin hakea lapsen hoidosta iltavuoron jälkeen. Kotona tuli sellanen fiilis, että niinku jotain olis unohtunu, ei vaan heti tullu mieleen mikä. Eikun takasin autoon ja päiväkotiin. Joskus olen myös työvuoron jälkeen alkanut uudestaan riisua jo vaihtamiani omia vaatteita uudestaan työvaatteisiin. Ja työavaimilla kotiovesta yrittäminen on kans tuttua. Että näin :D

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

"Eiks me mennäkään päiväkotiin?" Repesin. :)

Käyttäjän Jo mummukka kuva

Asuin kerrostalossa 80- luvulla ja yövuoron jälkeen seisoin kotalon hississä etsien avaimen paikkaa jotta saisin hissin kulkemaan. Lopulta samantalon asukas joka oli samassa hississä kysyi - mitä sä nyt oikein teet, paina vaan sitä kerrosnappulaa.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

 Voi, kunpa voisi aina vaan yksikseen naureskella omille mokilleen. :)

Käyttäjän Kiiruna kuva

Mä oon kans monta kertaa meinannu alottaa siviilipuhelut tyyliin "no se on hoitaja nönnönnöö täältä Jorvin sairaalan osasto P3:lta", ja meinannut kans vastata omaan puhelimeen samalla tavalla. Ja herännyt päikkäreiltä paniikissa et oon myöhässä töistä. Ja lähteä juoksemaan hälyyn kun olin käyttämässä koiraa hierojalla ja jostain kuului ihan samanlainen ääni. Samoin kans välttelen painamasta rintakehällä mihinkään ettei tuu vahinkohälyä. Autoon ja kotiin oon kans yrittänyt työavaimilla. Ja kävelen kaupassa vähän sivuttain jos joku kävelee perässä.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Tuo hälytykseen reagoiminen on varmasti hyvin istutettuna selkärankaan, myös vapaa-ajalla. ;)

Käyttäjän Leena kuva

Nyt korona-aikana teen hyvin vähän vastaanottoja, lähinnä puhelintyötä ja yksinäistä puurtamista huoneessani.
Tässä yhtenä päivänä selvitin taas melko haastavaa kokonaisuutta: kävin läpi edeltävän vuoden tapahtumia niin perusterveydenhuollossa, että erikoissairaanhoidon tekstejä eri erikoisaloilta. Keskityin tähän, rallatellen jotain laulua. Kaivoin repustani kokispullon ja join suoraa pullonsuusta.
Kun olin saanut hyvän kokonaiskuvan, katsoin kännykästäni kavereiden lähettämät viestit, ja sitten aloin kirjaamaan.
Ja tässä kohtaa joku sisäinen ääni sanoi, ettei teksti tule "etäkontakti"- otsakkeen alle, vaan kyseessä on vastaanotto.
Ja totta tosiaan, vieressäni istui vähintäänkin hämmentyneen näköinen potilas, jonka olin kokonaan unohtanut.

Käyttäjän SA kuva

Kiitos tästä tarinasta, osu ja upposi 😂

Käyttäjän Katja  kuva

Juurikin viime yönä yövuorossa olin menossa potilashuoneeseen kulkulupaa näyttämällä, vaikkei huoneen ovessa ole lukijaa eikä edes lukkoa...

Käyttäjän Mia kuva

Harmikseni olen huomannut ettei työpaikan avainlätkällä aukene, hissi, auto eikä kotiovi, myöskään vaatekaappiin tai WC:hen kotona sillä ei pääse.
Vaikka joskus epäuskoisena karmejakin silittelen toisella kädellä.
Kaupan (automaatti) ovi sensijaan on niin vikkelä aukeamaan, ettei lätkällä meinaa perässä pysyä.
Autolta on pariin otteeseen pitänyt palata työpaikalle kun taskusta ei löydykään autonavaimia, ne kun ovat omien vaatteiden taskussa siellä pukukaapissa ja kyllä täytyy myöntää että työhousut eivät ole erityisen lämpimät pakkasella.
Ihmetystä toisinaan on myös se herättänyt, kun yrittää laittaa reisitaskuun kännykkää, mutta se on mystisesti kadonnut, siis tasku.
Onneksi kuitenkin aina löytynyt hetken ihmettelyn jälkeen lahkeen sisäpuolelta, kun housut olivat sujahtaneet jalkaan väärinpäin.
Paita samaa sorttia, tykkää olla saumat päällepäin.
Kaipa se kertoo jonkinmoisesta tottumuksesta maskiin kun kotiin tultua huomaa edelleen maskin olevan kasvoilla, ennemmin tai myöhemmin...
Viimeistään kahvia hörpätessä.
Ehkäpä siis joskus tulee oltua ”pikkasen väsynyt” 😅

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Tuo kasvosuojaimen laittaminen kotona turhaan kasvoille on tosiaan tullut nyt uutena "pakkoliikkeenä" repertuaariin. :)

Käyttäjän Maikki kuva

Mulle täytyi työkaverin huomauttaa ruokatauolla, että se keitto menee paremmin suuhun, kun ottaa maskin pois. Oli lusikka siinä puolen sentin päässä maalista.

Käyttäjän Dialyysia kuva

Kaikki tosi tuttuja. Ihana lukea etten oo ainoa. Helpottaa omaa huolta omasta voinnista. Kerran pitkän yövuoroputken päätteksi sain TGA kohtauksen kesken ajon. En yhtään tunnistanut tuttua kotitietä enkä tiennyt missä olin. Kesti onneksi vaan muutamia minuutteja kun mietin et missä oon ja miten oon sinne päätynyt.
Joskus oon nähnyt viikkoja joka yö töistä unta. Siinä kohtaa oli kolme viikkoa pelkillä ykkösvapailla niin ei ehtinyt yhtään palautua vuorojen välillä.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Samat sanat. Olen niin helpottunut vertaistuesta. :)

Käyttäjän Pia kuva

Tuttua on, koputat kaffehuoneen tai kanslian oveen. Meillä tuli kotona sanomista, kun kerroin, että menen kellariin laittaa pyykit, vien roskat, menen talliin ym. Töissä kun aina kerrotaan, mihin on menossa.. Kotona ymmärsivät, että luettelen hommia ja muut ovat laiskoja😜

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Voi ei, että noin asian ymmärsivät. Meillä myös ykkösturvasääntö osastoilla, että aina kerrotaan mihin mennään. :)

Käyttäjän Sairaanhyvähoitaja kuva

Monta kertaa olen töissä yrittänyt väärillä avaimilla ovista sisään, pari kertaa olen seissyt hissin edessä ja ihmetellyt miksi se ei tule. No ei varmaan, kun olisi pitänyt painaa hissin nappia eikä näyttää sille napille kulkulätkää. Kerran sijaisuuksia tehdessäni hakkasin herätyskelloa pois päältä, kun kännykkäni soi ja minua kyseltiin aamuvuoroon töihin.. Yövuoron jälkeen on tullut paniikissa heräiltyä, että olen myöhästynyt töistä, ylös noustua vasta tajunnut, että vastahan minä sieltä tulin ja nyt pitäisi nukkua..

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Paniikkiheräily ja keikkapuhelimeen vastailu hämmentyneenä ovat myös täällä tuttuja juttuja. ;)

Käyttäjän Työarjen sankaritar kuva

Heräsin aamulla seitsemän aikaan ja kauhukseni näin kellosta, että työvuoro uudessa työpisteessä olisi alkamassa puoli kahdeksalta. Vaatteet pikavauhtia päälle, sängyn pikapetaus (sinänsä mielenkiintoinen toimintovalinta siinä tilanteessa) ja kauhunsekaista manailua "miten minä, joka en ikinä myöhästy työvuorosta saatan nukkua pommiin juuri tänään". Varsinkin, kun olin tuon työpisteen aamuvuoron ainoa anestesiahoitaja. Hetken päästä tajusin, että on sunnuntai. Ja vapaapäivä. Ja että se työvuorokin on vasta seuraavana päivänä.

Olen joskus yrittänyt avata kotiovea työavaimilla, ja vastavuoroisesti yrittänyt mennä kotiavaimilla töihin.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Vuorotyössä menevät helposti päivät ja vuorot sekaisin. Vapaapäivänä panikointi vain harmittaa, mutta aamuraportilla istuessa vasta harmittaakin, kun olisi pitänyt tulla iltaan. ;)

Käyttäjän Oh ja niiiin paljon näitä! 😂 kuva

Kiire on ku päälle 20 aamukäyntiä eri puolen kaupunkia. Liikenneturvallisuuskin vaarassa kiireen lisäks myös väsymyksen takia. Päässä kiire ja väsymys ja miljoona asiaa mitä pitää tehdä ja muistaa ja ehtiä ja päivystyspuhelinkin soi koko ajan.
Näitä mm opin kotihoidossa:
- Auto ei kiihdy radion volumenappulasta, edes kiireessä vaikka kuin yrität ja kiroot
- Tarkista kirjausvälineen ennakoiva syöttö "asiakas tyydytetty vuoteessa, jäi tyytyväisenä nukkumaan" ...(kuivitettu)
- Tarkista talo ja asiakas tuplasti, ennen kuin olet suihkuttanut väärän mummun (eri firman asiakas)
Ja vaikka ja mitä 🙄

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Uskon, että kotihoidossa saa kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämiin...

Käyttäjän Anonyymi kuva

Aikanaan kun osastolla vielä työskentelin niin välillä yöllä heräsin klo 1 niin se jäi katetripussi tyhjentämättä ja ei muuta ku yökölle puhelua. Avaimilla yrittänyt ovesta ulos vaik ois ihan ilman päässyt. Yövuoron jälkeen pukuennut työvaatteet takaisin päälle. Nykyisin terveydenhoitaja piip. Soittelee henkilökohtaisia puheluita ja kyselee asiakkailtaan että kysyinkö tän jo ääneen...? Nyt maskien ja visiirien myötä oon saanut kotona huomautuksia että onko pakko huutaa!

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Onpa lohduttavaa lukea. ;)

Käyttäjän Mili kuva

Kerran pääsin iltavuorosta ja lähdin iloisesti ajamaan kotiin matkalla huomasin että taskustani jäi vahingossa yhden asiakkaan koti-avain. Ajattelin et herään aikaisin ja vien ne toimistolle 30km päästä. Klo 6:30 heräsin paniikissa ja en muistanut pukea normi vaatteet vaan lähdin suoraan yöpuvussa hallin ajamaan autoa Espooseen. Kun olin juuri toimiston edessä huomasin olevani yöpuvussa ja juuri yhden työkaveri tunnisti ja nauroi ja kysyi et olenko kunnossa 🤣 annoin avaimet ja lähdin äkkiä takaisin kotiin. Nolotti
Myöskin mennyt vahingossa töihin vapaalla tai herännyt paniikissa et myöhästyin vaikka vapaalla. Ja paljon kaikea . Tämä on vaan hoitajien elämä :)

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Voin sen verran lohduttaa, ettet ole ihan ainoa hoitaja, joka hengailee omassa pihassa tai työpaikan liepeillä yöpuvussa. :)

Käyttäjän Sinkku kuva

Olen yrittänyt saada työpaikan wc:n ovea auki sisäpuolelta kulkulätkällä.Hissiäkin olen tilaillut kulkuavaimella...
Olen lähtenyt aamutossuissa töihin,tosin huomasin ne hississä. Vapaalla lähdin eri pari pistokkailla kauppaan.
Lääkäriä olen puhutellut potilaan etunimellä.
Olen myös vienyt potilaan ruiskuun ja muutenkin kirjannut mitä kollegat just ympärillä puhuvat 😁

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Et arvaakaan kuinka huojentavaa on kuulla, että on muitakin joille sattuu ja tapahtuu. :)

Käyttäjän Labrahoitsu kuva

Näytteenottajana (verikokeet ja ekg) vuosia sitten usein vaihtuvalla työpisteellä, joissa kaikissa paljon puhelimeen vastaamista. Paljon luottamusta herätti varmana klassikko: "Kirran näytteenotto, laboratoriohoitaja Sejase, huomenta. Eiku! Missä mää oon?! Sisätaudeilla! Sisätautien näytteenotossa siis..." Eikä se tietty mikään aamukaan enää ollut vaan iltapäivä. Väärät avaimet ja kulkulätkät väärissä ovissa on myös tuttua. Ja vielä se, että kotona sisällä ei edelleenkään ole valoissa liiketunnistimia vaikka kuinka siellä pimeässä yrittää heilua...

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Keikkasairaanhoitajana törmään myös puhelinasiaan. Mietin pitkään ennen työpaikan puhelimeen vastaamista, että missä tänään olen. Kotona työpäivän jälkeen taas ei ole ongelmia vastata omaan puhelimeen tittelillä ja sen yksikön nimellä. On se ihmismieli vaan kummallinen. ;)

Käyttäjän Sattuu ja tapahtuu kuva

Kun aloitin kotihoidossa, merkattiin aamulla paperille nimet minne mennään, paikat olin oppinut harjoittelu aikana, joten osotteita en etsinyt ja yleinsä työtoverit neuvoivat reitin, jos et tiennyt missä asiakkaan koti on.. Mulla oli keskellä päivää suihku, listalla asiakas jonka luona olin käynyt. Koputtelin ovelle ja totesin olevan suihkupäivä, käytiin suihkussa ja huolehdittiin ihosta ja vielä vähän laitettiin hiuksiakin.. Tiimistä soitetaan, että asiakas on jo parituntia lämmittänyt saunaa, missä sä oot? Oli käynyt pesemässä väärän asiakkaan, kukaan ei muistanut kertoa, että on kaksi samannimistä asiakasta.

Ja oi, useita useita kertoja taputtelen rintoja milloin missäkin! Etsien juurikin kynää, pientä käsidesi pulloa, jotka on aina työliivin rintataskussa. Ei varmaan aiheuttaisi niin paljon ihmetystä jos en olisi nainen. :D

Kotona joskus mies kysyi aamulla, että kenen luo ollaan tänään menossa?
Olin yöllä kertonut, että jonkun mummun turvaranneke oli jäänyt laittamatta ja täytyy aamulla varmistaa. No, mulla oli vapaapäivä, eikä lähdetty kyläilemään.

Usein ponkassu myös pystyyn sängystä, katsonut kello väärin ja pelännyt olevan myöhässä.
Seisonut työpaikan hississä tyytyväisenä, kunnes joku sanoo että myös nappia kannattaa painaa.
Omat avaimet ja työpaikan avaimet mennyt monesti sekaisin, myös asiakkaiden avaimet om jäänyt taskuun ja töistä soiteltu ja kiitelty, kun ei pääse aloittamaan töitä.

Noloa on ollut myös mennä asiakkaan kotiin ensimmäistä kertaa luullen asiakkaan omaista asiakkaaksi!
Tai kun on jo muodostunut omat jutut ja vitsit asiakkaan kanssa ja murjaiset jonkun jutun jo ovelta ja vastassa on omainen.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kuulostaa lohduttavalla tavalla tutulta. :)

Mainos
Mainos