Hoitajat ja hoivajätit kohun keskellä

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Ensimmäinen tunne on suunnaton raivo. Epäinhimillisyyden mittakaava vanhustenhuollossa on puistattavaa luettavaa, muttei valitettavasti yllätä. Sitten seuraa hätä, turhautuminen ja huojennus. Syvällä vanhustenhoidon systeemissä ollut mätäpaise on vihdoin puhkaistu.

Nyt vanhusten kaltoinkohtelusta, työnantajien harjoittamista laittomuuksista ja hoitajien tylyttämisestä on lupa puhua julkisesti ääneen. Tämä on ensimmäinen kerta vuosikymmeneen. Siis muuallakin kuin raastuvassa.

Ennen Esperi-pommia hoitajien hätähuudoille lähinnä nakeltiin epäuskoisena niskoja. Hoitajien raivo syntyi kommenteista, kuten teette tosi tärkeää työtä, mutta miten vaikeaa ja kallista takapuolten pyyhkiminen voi olla. Vakaville laadukkaan vanhusten hoitotyön puutteille lälläteltiin takaisin milloin mistäkin.

Pilkka kohdistettiin usein hoitajien ammattiylpeyteen ja eettiseen omaantuntoon. Sitä seuraavat teot saivat monet uupumaan työssään ja epäilemään ammattiosaamistaan. Hoitajia syyllistettiin, vaiennettiin ja osa luopui kokonaan vanhusten hoitotyöstä. Esteet ”kehittämisen ja tehostamisen tiellä” haluttiin näin siirtää sivuun. Julkisesti oli tärkeää korostaa, miten ihania ja lämminhenkisiä vanhusten hoitopaikkoja näistä kupruista huolimatta oli olemassa.

Viesti oli monessa työpaikassa tulos tai ulos, jos huomautti räikeästi rikotuista ja heikennetyistä työehdoista tai vanhusten hoitoa vaarantavista epäkohdista. Moni irtisanoutui eettisistä syistä tai menetettyään terveytensä, vaikkei tiennyt millä perheensä jatkossa elättäisi. Osa jäi. Osa palautti kunniansa rippeet oikeudessa. Hoivayhtiöiden saamat sanktiot olivat miljardibisneksessä naurettavan pieniä.

Raadollinen uutisvyöry vanhustenhoidosta tuli monelle suomalaiselle ikään kuin yllätyksenä. Ja eipä ihme, työnantajilta kysyttäessä hommat olivat aina hanskassa. Suunsa avanneet hoitajat ja ammattiliitot saivat sen sijaan loat niskaansa. Selkäpiitä karmivat kyselytulokset ja oikeudenkäynnit nähtiin lähinnä palkkataistelukikkoina. Työnantajien maineen rapistuessa ne voivottelivat hoitajapulaa huonosti palkattuihin töihin. Laajemminkin ihmeteltiin, mikseivät työt kelpaa hoitajille ja työttömille nuorille.

Totuus on, että vain parissa vuodessa valvontaviranomaiset havaitsivat usean hoivajätin hoivakodeissa lukuisia puutteita ja moitittavia asioita. Tämä kaikki tapahtui laatusertifikaateista, kolmeportaisesta valvonnasta ja laeista huolimatta. Pitkään ajateltiin, että tämä on hoivapalvelujen uusi komento, johon vanhusten ja heidän hoitajiensa olisi tyytyminen.

Monen hoitajan luottamus työnantajiin, päättäjiin, viranomaisiin ja oikeuksiensa toteutumiseen on nykyisin nolla. Näin järkyttävässä tilanteessa ei minkään sivistysvaltion yksityisessä vanhustenpalvelussa oltaisi, jos (oma)valvonta olisi toiminut oikein. Lähinnä kiinnostaa tietää, nähdäänkö vaikkapa vanhusten mahdollinen heitteillejättö, asiakirjaväärennös haamuhoitajilla, työaikalain rikkominen ja hoitajien ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen rikosnimikkeinä. Pyöröovijohtajien anteeksipyynnöt tai eroamiset kun eivät ole hetkauttaneet uupuneita hoitajia enää pitkään aikaan.

Lähtökohta on, että vanhustenhoidon ongelmat on myönnettävä kaikkialla ja ne on korjattava heti eettisesti kestävällä tavalla. Rumien bisneskäytäntöjen raivaamisessa on kuunneltava vanhusten tarpeita ja hoitotyön asiantuntijoita, ei johtajia ja poliitikkojen puheita vaalien yli. Syntynyt tilanne kun on täysin tietoisen politiikan ja vanhuksiin kohdistuvien sairaiden säästöpäätösten lopputulos, ei niistä syntynyt oire.

Huojennusta herättää enää se, että viime aikoina on vihdoin syntynyt rakentavalta vaikuttava neuvotteluyhteys monen vanhustenhuollossa toimivan tahon kesken. Syyttelyn sijasta tällä kertaa on tultava tulosta laadukkaan ja inhimillisen vanhustenhuollon puolesta. Muuten olemme jälleen samassa tilanteessa parin vuoden kuluttua. On myös hyvä muistaa, että kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet viiden vuoden sisällä hallituksessa. Rajut ongelmat eivät siis voi tulla puolueiden edustajille uutena eteen.

Olen kirjoittanut vanhustenhuollon tilasta useasti aiemmin. Seison edelleen esimerkiksi näiden sanojen takana: hoivakoti on usein huonosti tuottava bisnes, koska sen tulee tuottaa arvokasta vanhuutta inhimillisissä oloissa ainutlaatuisille ihmisille. Miksi? Koska vanhukset ovat ansainneet parhaan mahdollisen hoidon, ja korkealuokkainen hoito maksaa.

Ai niin, melkein unohdin. Minua on viime aikoina läksytetty siitä, etten muista aina lisätä, että on niitä hyviäkin vanhusten hoivapaikkoja. Tällaiset kirjoitukset kuulemma haittaavat hyvien työnantajien ja hoivapaikkojen mainetta. Olen vastannut kritiikkiin, etten usko kuulijoiden tai lukijoiden olevan tyhmiä. He ymmärtävät kyllä, mistä kohtaa kenkä tämän kohun keskellä puristaa.

Lue myös: Tulisivat itse tänne katsomaan.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.