Kuva: Pixabay

Hoitotyössä vaikenemisen kulttuuri joutaa roskakoriin

Väitän, että hoitotyössä istuu sitkeästi virallinen vaikenemisen kulttuuri. Sellainen, jossa pukukopilla tai kahvihuoneessa motkotetaan hoitotyön työolojen epäkohdista, nyökytellään muutoksen puolesta ja uhkaillaan porukalla alanvaihdolla. Kun yksi avaa kuulemastaan suunsa virallisessa työpaikkakokouksessa, niin muut katselevat kengän kärkiään. Eiii… me olla mitään sellaista... ei ollenkaan olla siitä puhuttu. Harva hoitaja voi sanoa, ettei ole ollut läsnä tällaisessa tilanteessa.

Miten työolot voivat koskaan hoitotyössä kehittyä, jolleivät hoitajat tue kollegoitaan riittävästi? Eivät mitenkään. Siksi hoitajien tulisi opetella sanomaan selkeästi ei ja kyllä me tästä ihan porukalla puhuttiin. Vielä tärkeämpää olisi osata vaikuttavasti ja näyttöön perustuen perustella, miksi vanhalla tavalla ei voida enää jatkaa. Lopulta tulee ajaa yhteinen linjaus vaikka harmaan kiven läpi, jolloin muutos tapahtuu. Silloin ei paeta kuittailun edessä, kuten hoitajat taas vaan ruikuttavat ja uhriutuvat

Ei siis auta, että yksi avaa suunsa ja muut vetävät maton hänen altaan. Rintaman täytyy pitää, jos rintamalla kerran ollaan. Työkaveria ei voi silloin jättää tuleen makaamaan. Vaikenemisen kulttuuri tulee rajata napakasti vaitiolovelvollisuuteen ja lojaliteettivelvoitteeseen työnantajaa kohtaan. Sen sijaan kaikesta muusta, kuten ammattialan ja työolojen kehittämisestä, jokaisella on sananvapaus.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hurjinta on katsoa, kun alalle tulee sanavalmiita nuoria hoitajia ja alanvaihtajia, jotka eivät suostu tekemään asioita niin kuin ne on aina ennenkin tehty. Pahimmillaan parissa vuodessa heidät on vihitty osaksi lammaslaumaa. Heidät on nokittu äänekkäästi pahnan pohjimmaisiksi, vaikka heidän asenteestaan monen tulisi ottaa mallia.

Nuorilla hoitajilla on uusimmat ja tuoreimmat tiedot hoitotyöstä. Kun he eivät suostu niiaamaan pikkuoppilaina ja ottamaan muilta ylijääneet työvuorot kolmivuorotyössä, hyvä niin. Hoitajat ovat hoitotyön halpuuttamiseksi ja hoidon tason säilyttämiseksi esimerkiksi suostuneet ketjuttamaan kesälomat tuosta vaan oman perheensä ja jaksamisensa kustannuksella vuosikymmenet. Miksi, kysyy moni alalle tullut, ja se on erittäin hyvä kysymys.

Samaa mutinaa ja kiivaita kommentteja näkyy somessa hoitajien palkasta. Mikä estää lähtemästä käytännössä ajamaan hoitajille parempaa palkkaa? Ei kun vaan ehdolle eduskuntaan, kalifiksi kalifin paikalle ammattijärjestöihin, työtaistelukenraaliksi, lukemaan itsensä johtajan paikalle tai nappaamaan luottamusmiehen paikka. Kokemaan sitä hurmaa, kun työtaistelukuraa pyyhitään naamasta ja syljeskellään sisään iskettyjä hampaita ulos suusta.

Sen jälkeen pyyhe kainaloon ja reippaasti isojen herrojen ja rouvien kanssa saunanlauteille, missä päätökset kätellään. Mikään edellä mainituista asioista kun ei etene vaikenemalla hoitotyön kehittämistarpeista ja kiukuttelemalla vuosikaupalla huonoista työoloista itku kurkussa pukukopissa. Sen sijaan tarvitaan jatkuvasti enemmän muun muassa yhteiskunnallista painostusta, lobbaamista ja tukea hoitotyön somevaikuttajille ja julkkiksille. Yhdessä rintamassa.

On katsottava tiukasti peiliin, jos on sitä mieltä, ettei hoitajia koskaan kuunnella. Sen sijaan on esiinnyttävä niin vakuuttavasti ja karismaattisesti, ettei hoitotyön asiantuntijaa voi olla kuuntelematta. Moni hoitotyötä tekemätön ei vielä ilmeisesti tiedä, että sisar hento valkoiset ovat ansiokkaasti jääneet historiaan. Niillä avuilla ei nykytyöpaikassa enää pärjätä.

Hoitajien ei tule myöskään vain osallistua keskusteluihin, vaan luoda yhteiskunnallisia keskusteluaiheita. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, jos hoitajista ei löydy mielipidevaikuttajia, luovutamme vallan työstämme muiden käsiin. Silloin on se ja sama, jos kielenkannat aukeavat vain kahvihuoneessa.

Lue myös: Hoitajapula uhkaa Suomea.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Päivi Hämäläien kuva

Oma ylempi esimieheni/henkilöstöjohtaja on lausahtanut, että ymmärtää hoitajan työtä. Mitä sillä tarkoittaneekaan, kun hänen koulutuksensakaan ei ole hoitoalalta. Eikä häntä näy seuraamassa meidän työtä kuin hetken, pyynnöistämme huolimatta. Ja meillä ei ole kiirettä työssämme kuulemma, kun me vain hengailemme työpaikoillamme ja siksi olisi kikyn tuomat minuutitkin työaikaan pitänyt alkuun seurata henkilökohtaisella tasolla. Näin meitä täällä arvostetaan ja eilen neuvotellessani kuulemma järjestelyvaraerä on kuulemma arvostusta, jota pyysin työnantajaltamme. Tästä voi päätellä, että hän ei olsi meille suonut edes sitä. Nollabudjetteja ei kuitenkaan saisi tehdä.
Mainos
Mainos