Kuva: Pixabay

Kunnioittamani esimiehen läksiäisissä

Kuuntelin liikuttavia puheita, katselin kostuvia silmäkulmia ja tunnistin työkavereita vuosien takaa. Istuin pidetyn hoitotyön esimiehen eläkeläiskahveilla. Säntillinen, lämminhenkinen ja monella tapaa rohkea mies olisi pian poissa. Kaipuu ja ikävä leijailivat ilmassa kuin hautajaisissa, ikään kuin iloisuuden vastapainona. Tästä syystä en yleensä pidä läksiäisistä.

Näille kahveille en olisi koskaan halunnut osallistua. En olisi halunnut luopua esimiehestä, jonka ovi oli aina auki, oli asia mikä tahansa. Tutusta vuosien takaa, jonka kanssa asiat sujuivat kuin itsestään. Luottoa ja joustoa löytyi puolin ja toisin, kun hoitotyössä oltiin välillä mahdottomalta tuntuvien haasteiden edessä. Hänen alaisuudessaan se, ettei ehtinyt tehdä työtään kunnolla oli poikkeustilanne. 

Kaikkein tärkein asia nousi esiin hänelle pidetyssä puheessa. Esimieheni oli ollut uransa alusta asti aina hoitajien puolella. Palautteen antaminen ja reiluus olivat hänen tavaramerkkejään. Omassa puheessaan hän surkutteli, miten tietokoneet ja sähköpostitulva olivat alkaneet viime vuosina syödä yhä enemmän aikaa kasvokkain keskusteluilta hoitohenkilökunnan kanssa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

En olisi halunnut luopua hänen elämänviisaudestaan, josta niin usein opin uutta, voimaannuin ja sisuunnuinkin. Olen vakuuttunut, että työnantaja menettää hänen myötään paljon hoitotyön johtamisen tarkkanäköistä ja terävää havainnointia. Myös visionäärin, rauhallisen ajattelijan ja vaatimattoman puurtajan. Juuri sellaista hoitotyön esimiestä tämä aika olisi kaivannut.

Tilaisuus alleviivasi sen, miten vaarallisilla äänenpainoilla olemme alkaneet puhua siitä, että hoitajia voi johtaa kuka tahansa. Miten hoitohenkilökuntaa tulee tarkemmin valvoa, karsia lähes olemattomia työetuja ja repiä vuosi vuodelta hoitajista lisätehoa irti. Siksi olin hetken hieman kateellinen. Selviytyikö esimieheni juuri sopivasti sotemyrskyn jaloista eläkkeelle?

Suuresti kunnioittamani mies sanoi puheessaan viimeisiksi sanoikseen, että hoitajien tuntuva palkitseminen on tehty nykyään lähes mahdottomaksi. Pelkkä kiitos on ihmiselämän juuri pelastaneelle, ja potilaidensa vuoksi väsymättömästi venyneelle, hoitajalle joskus laiha lohtu. Uskon hänen sanojensa olevan yksi vastaus yhä vaikeutuvan hoitajapulan ratkaisemiseksi.

Nieleskelin kyyneleitä puristaessani viimeisen kerran entisen esimieheni kättä. Sain vaivoin hymyillen toivotettua hänelle leppoisat eläkepäivät. Huominen ei tule olemaan entisensä työnantajalle, minulle, eikä hänelle, mietin. Astelin ulos läksiäisistä ajatellen, ettei ole aina totta, etteikö sota yhtä hyvää miestä kaipaisi.

Lue myös: Terveiset hoitotyön johtajalle.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos