Kuva: Pexels

Mitta alkaa olla täysi

Tilastokäppyrää, tutkimusta ja kyselyä sote- ja hoitoalan työoloista riittää. Työolojen heikentymisestä on aikansa puhuttu ja kaava on tuttu. Kriisien aikana hoitajat nostetaan sankareiksi, ja sen jälkeen meistä tulee kulueriä. Säästökuuri on kestänyt 90-luvun lamasta saakka, eikä ole vaikea arvata, mikä laulu budjettipöydistä ensi vuonna kuuluu.

Uusimpaan Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 2 750 tehyläistä, joista 70 prosenttia oli sairaanhoitajia. Muita vastaajaryhmiä olivat muun muassa kätilöt, röntgenhoitajat, bioanalyytikot, fysioterapeutit, lähihoitajat, lastenhoitajat sekä apulaisosastonhoitajat ja osastonhoitajat. Tulosten lukeminen näyttää, että alalle on tulossa kylmää kyytiä. En muista, koska vastaavat kokonaistulokset olisivat olleet näin huonot.

Hoitajana sydämeni itkee verta, kun kyselyyn vastanneista reilusti yli puolet ei suuntautuisi sote-alalle, jos olisi nyt aloittamassa opiskeluaan. Asiat ovat menneet pahasti pieleen, jos noin iso joukko unelmiensa ammattiin valmistuneista katuu päätöstään kouluttautua alalle. Minkä tahansa yhteiskunnalle kriittisen alan päättäjän tulisi ottaa tulokset hyvin vakavasti.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Yli neljäkymmentä prosenttia ei usko jaksavansa sosiaali- ja terveysalan työtehtävissä työuransa loppuun asti. Kärjessä loistavat syyt, jotka ovat vuosia vaivanneet alaa. Palkka ei vastaa työn vaativuutta, henkilökuntaa on liian vähän, työtä ei arvosteta ja henkinen kuormitus on kohtuuton. Voin keikkasairaanhoitajana allekirjoittaa kaikki kohdat. Itse tosin teen kliinistä hoitotyötä enää vain joitain kuukausia vuodessa.

Se miksi alalla viihdytään, on merkityksellinen ja koulutusta vastaava työ, jota tehdään tehtäväsiirtojen vuoksi yhä vähemmän. Työkaverit ja hyvä työporukka auttavat jaksamaan. Niidenkin suhteen on alkanut kuulua pessimististä nuottia. Mennään töihin, koska ei haluta jättää työkavereita pulaan työmäärän kanssa. Hyvä työilmapiiri tuo hoitotyöhön viihtyvyyttä, mutta siinä ja työhyvinvoinnissa olisi alalla monin paikoin vielä tekemistä.

Sote-alalla on totuttu työskentelemään läpi erilaisten kriisitilanteiden. COVID-19-epidemia on ravistellut koko yhteiskuntaa laajuudellaan ja yllättänyt myös kyselyyn vastanneet. Jopa 65 prosenttia kertoi työturvallisuutensa vaarantuneen korona-aikana. Vaarallisen työn lisää tai pakkotyökorvausta ei maksettu juuri kellekään. Valtion budjettiriihen miljardien eurojen rahanjaostakaan ei riittänyt latiakaan hoitajien koronalisään.

Koronavirustilanteessa sote-alan työntekijöiden sankareita ovat olleet jokaisen rakkaat. Poikkeusoloissa työhön keskittyminen sujuu vain, kun kotona arki rullaa edes jotenkuten. Kotona ei kuitenkaan voida välttyä ajattelemasta, että juuri sote-alan töistä voi tulla tuliaisiksi koronavirus ja muita sairauksia. Ainakin omalla kohdalla tämä oli yksi suurimmista huolenaiheista ennen kesän keikkasairaanhoitajan pestejä. Se selittänee osittain, miksi kyselyyn vastanneista 42 prosenttia oli peloissaan oman tai läheisten terveyden vaarantumisesta. 

Nyt valmistaudumme COVID-19-pandemian kiihtymisvaiheeseen. Olemme tilanteessa, jossa jo nyt tehdyn kyselyn vastaajista 68 prosenttia kertoo koronatilanteen heikentäneen työhyvinvointia. Mitta alkaa sote-alalla olla täysi. Viesti on otettava vakavasti, koska työntekijöiden väsymys lisääntyy poikkeustilan jatkuessa

En voisi enempää olla huolissani sote-alalla erityisesti hoitoalan tulevaisuudesta. Vähän aikaa sitten pohdin mistä saataisiin hoitajia, jotka jäisivät hoitoalle. Parempi kysymys taitaa olla, mistä saataisiin sellaisia työnantajia ja valtio, jotka saisivat hoitajat pysymään poikkeustilan jälkeen ja yhtä aikaa lisääntyvässä hoitajapulassa sote-alan töissä. Sairaanhoitajan työ on edelleen yksi unelma-ammateistani, mutta minulla ei ole varaa tehdä kokopäiväisesti hoitajan hommia. Tiedän, etten ole näissä mietteissäni yksin.

Lue myös: Koronakriisi ei heti katoa hoitoalalta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Hannu Saarela kuva

Jälleen täyttä asiaa aiheesta joka on itsellekin tullut kumman tutuksi. Töitä toki tehdään rakkaudesta ihmisiin, mutta ne vaatimukset mitä kentällä ajaa ihmiset kuiluun.

Juttelimme juuri pari päivää sitten siitä, että työ ei vastaa sitä, minkä takia alalle lähdimme, ja mihin meitä koulutetaan. Meitä kun koulutetaan huolehtimaan ihmisestä kokonaisvaltaisesti. Niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta.

Totuus kentällä on vaan totaalisesti toinen. Juoksemme aikataulun mukaan ja teemme vain sen vähäisemmän minkä voimme. Henkiselle puolelle ei jää aikaa, ei käytännössä koskaan. Sillä työ on selviytymistä vuorosta toiseen. Eikä korona todellakaan ole helpottanut asiaa... Meiltä voidaan polttaa lomat ja pakottaa töihin, mahdollisuutta esim mielenospitukseen/lakkoon ei ole. Sillä ihmisiä ei voi jättää heitteille.

Pahin tilanne on luonnollisesti vanhuspuolella, sinne kukaan ei edes halua vapaaehtoisesti. Koska jokaisesta vuorosta jää jäljelle vaan paha mieli. Sillä vaikka teet kaikkesi, aikaa ei jää asiakkaalle...

Tilanne ei ole juurikaan parempi muillakaan puolilla.

Mutta kun raha ratkaisee kaiken... Ei ole tarpeeksi käsiä. Koska me myönnetään, että näin ei voi jatkaa. Palkkaus alalla pitäisi saada kuntoon, koska tällä hetkellä se on silkka vitsi. Myös henkilömitoitukset pitäisi saada oikeasti kuntoon pakolla jos ei muuten.
Pitäisi oppia vaatimaan muutakin kuin mahdollisimman halpaa hintaa tarjouspyynnöissä.
Koska se johtaa tähän... hoito ei ole hoitoa vaan paikat on säilöntäpaikkoja. Hoitajat leipääntyy ja hakeutuu muille aloille töihin. Sillä ihminen kestää vain tietyn määrän pettymyksiä.

Mielenterveysongelmat lisääntyy myös jatkuvasti hoitoalalla työskentelevillä. Mikä ei millään lailla ole ihme.

Kumpaa sinä haluaisit omalle tai läheisesti kohdalle. Loppusijoituspaikan vai mielekästä ihmistä huomioivaa hoitoa ja mahdollisuuden palata tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa.

Soisi että nämä kysymykset ja hätä kantaa päättäville.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kuvaat hyvin ja selvästi kokemuksen äänellä monen hoitajan mietteitä. Surullisinta on, että hoitajien työolojen korjaaminen ei edes olisi vaikeaa tai kallista, jos budjettipöydässä uskallettaisiin katsoa kvartaalitaloudesta kauemmas tulevaisuutean ja huonosti voivan hoitajan hinta organisaatiolle ja potilaille ymmärrettäisiin. Jokaisessa työssä tarvitaan kunnon työkalut tehokkaaseen tekemiseen. Hoitoalalla ne ovat mm. teknisiä, työnohjausta, mitoituksen ja resurssien mittaamista ja työssäjaksamisen arkista tukemista. 

Käyttäjän Seppo kuva

Kymmenen vuoden jälkeen mittani on täyttynyt. Ennemmin työttämänä ikuisessa karenssissa kuin sairaanhoitajana.

Käyttäjän Annuska kuva

Myös minulla alkaa olla mitta täysi. Tulin alalle innostuneena ja olin ylpeä ammatistani. Edelleen olen ylpeä ja koen tekeväni merkityksellistä työtä. Työn sisältö on juuri sitä mitä haluaisin tehdä, mutta työn tekemisen puitteissa on niin paljon epäkohtia, että en usko jaksavani tätä eläkeikään. Olen joustanut, tehnyt ylimääräisiä vuoroja, ollut töissä juhlapyhiä, jouluöitä jne., riskeerannut oman ja koko perheen terveyden. Tuntuu, että työnantaja ei arvosta tätä pätkän vertaa. Hoitaja on hierarkiassa alimpana ja sen kyllä huomaa kohtelussa. Esimiesten virheet esim. vuorosuunnittelussa tai palkanmaksussa ovat pikku mokia, jotka painetaan villaisella. Hoitajan on oltava virheetön ja aina valmis joustamaan. Jääköön alalle ne, joilla on tälläiseen "kutsumus", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Käyttäjän Mariia kuva

Meillä kuulee suurimman osan hoitajista pohtivan alanvaihtoa ja syynä on hoitajien kokema arvostus. Meitä ei kuunnella ollenkaan, meidän puheita työn kuormituksesta ja hoitajien jaksamisesta ei kuunnella. Todetaan vain, että ehkä pitäisi vaihtas vaikka osastoa.
Ja jatkuvasti vaaditaan lisää,johdon yleinen viesti tuntuu olevan ettei tehdä mitään.
Hyviä asioita on työaika-autonomia sekä työyhteisö, mutta työaika autonomiaankin tulee jatkuvasti pomoilta uusia rajoja ja sääntöjä jolloin koko teosta tulee mahdottomuus ja pomot tekevät listan itse.
Työyhteisöstäänkään ei saisi tykätä, koska tämä on paikka jossa ollaan töissä, ei paikka jossa viihdytään. Vaikka moni olisi jo lähtenyt ilman tätä porukkaa.
Mutta nyt suurimman osan ajatus on ettei enää jaksa. Saman palkan saa muualta helpommalla ja ilman jatkuvaa paskan niskaan saamista.

Mainos
Mainos