Hoitajan rakkaat sankarit

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Hoitajia nostetaan nyt harva se päivä mediassa sankarin jalustalle. Mutta ketkä ovat hoitajan sankareita? He ovat läheiset. Ne rakkaat ihmiset, jotka kävelevät kuin varpaillaan katsottuaan iltauutiset. Ne, jotka tekevät kaikkensa tukeakseen ihmistä hoitajan roolin takana.

Hoitaja ei pysty työskentelemään ennennäkemättömässä paineessa koronaviruspotilastsunamin keskellä ilman rakkaitaan. Työhön keskittyminen sujuu vain, kun kotona poikkeusajan arki rullaa edes jotenkuten. Siksi hoitajan rakkailla on tärkeä merkitys, joka heijastuu myös työpaikalle. Harva kykenee sulkemaan oman elämänsä ja sydämensä kokonaan töissä pukukoppiin sulkiessaan sen oven.

Poikkeustila repii helposti tunneilmapiirin riekaleiksi kotona. Päivät jo valmiiksi puhkisäästetyllä työpaikalla ja sijaispulassa vievät helposti mehut. Siksi kotiin palatessa hoitotyöntekijän tunnetilat voivat vaihdella turhautumisesta ilon ja surun kyyneliin. Toisena päivänä hoitaja haluaa puhua työstään, toisena vaieta siitä. Hautautua vain väsyneenä peiton alle. Se ei ole läheisille aina helppoa.

Kotona ei voida välttyä ajattelemasta, että hoitaja voi tuoda tuliaisiksi töistä kotiin koronaviruksen ja muita sairauksia. Onneksi suurin osa sairastaa viruksen sen lievempänä muotona, moni läheinen rauhoittelee mieltään. Mutta entä ne hoitajat, joilla on kotona riskiryhmään kuuluvia läheisiä, jotka eivät ole lapsia? Mitä siitä tulisi ajatella?

Harva hoitaja voi poikkeustilan aikana valita työnsä, vaihtaa etätyöhön tai anoa lomaa. Hoitajan on eettisestä näkökulmasta katsottuna suojeltava elämää ja valmiuslaki antaa mahdollisuuden myös määrätä meidät siihen tehtävään. Jokainen ymmärtää hoitajan työn tärkeän merkityksen, mutta sen aiheuttamia vaikutuksia ei voi yksikään vapaa-ajallaan paeta. Vähiten silloin, kun kaikki kansalaiset on määrätty jäämään kotiin, ja hoitaja vie työmatkalla lapsensa hoitoon.

Toisaalta, hoitajana on oltava yt-aallon aikana kiitollinen, että on töitä ja kuukausipalkka. Moni ei ole niin onnekas. Lomautukset ja työttömyys koskee todennäköisesti myös omaa lähipiiriä. Siksi hoitajat eivät haluaisi kuormittaa muita voivottelemalla poikkeusjärjestelyjä, hallitsematonta työmäärää ja sairastuneiden kollegoidensa paikkaamista. Yhä rankemmassa realiteetissa ja korona-ahdistuksessa työskentelyssä vaitiolovelvollisuus voi uuvuttaa.

Hoitohenkilökunta tulee väistämättä kokemaan enemmän stressiä, kärsimystä ja kuolemaa kuin normaalioloissa. Se jatkuu vielä pitkään koronaviruspandemian mentyä ohi. On mahdollista, että osa hoitajista menehtyy itse koronavirustartunnan vuoksi. Se tulee vaikuttamaan lähtemättömästi hoitajien mieleen. Hoitotyössä koettua ja nähtyä todellisuutta on vaikeaa tai mahdotonta aina kuvata omalle sankarilleen työpäivän jälkeen kotona.

Edellä mainituista syistä hoitohenkilökunnan ja läheisten jaksamiseen, kriisiauttamiseen, psyykkiseen hoitoon ja kuntoutukseen on varattava resursseja nyt. Positiivisen mielenterveyden treenaaminen on aloitettava, kun olemme vielä lähtötelineissä. Psykologista turvallisuutta tai psyykkistä tukea ei voi tällaisessa poikkeustilassa jättää kotijoukkojen varaan. Läheisten pyyteettömällä rakkaudella ei ole rajoja, mutta inhimillisillä voimavaroilla on.

Lue myös: Itsekäs ja laiska – hoitaja syyllistää turhan helposti itseään.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.