Opit sen, mitä saat harjoitella

Viime hetken tsekkaus – kyllä, kello ja sormukset ovat laukussa, kynnet lyhyet ja lakkaamattomat. Jalassa on punaiset ambulanssihousut ja päällä yksivärinen t-paita. Harjoituspäivä saa alkaa, ja voin kertoa, että olen odottanut sitä!

On paitsi ihana nähdä muita ensimmäisen vuoden opiskelijoita, on mukava nähdä opettajia. Ympärilläni on oikeita ihmisiä sen ainaisen kotona opiskelun ja mustien ruutujen sijaan. 1, 2, 3, 4, 1… Jakaudumme numeroiden perusteella ryhmiin, ja kliinisten hoitotaitojen harjoittelu saa alkaa.

Ennakkomateriaaliin olen tutustunut huolellisesti, se on jaettu meille jo etukäteen. Joko olen yksi harvoista, tai sitten muut eivät vain jaksa vastailla: EKG voidaan ottaa vaikka silloin, jos on epämääräistä rintakipua ja hengenahdistusta. Lyhytaikaisessa nestehoidossa voidaan pitää huolta esimerkiksi nesteen ja elektrolyyttien riittävyydestä. Kanyloidessa potilaan ihon pitää olla kunnossa kyseiseltä kohdalta ja kaikki tarvittavat välineet käden ulottuvilla.

Tunnen itseni aikuishikariksi, mutta mitä olen keskustellut muiden ikäisteni eri alojen opiskelijoiden kanssa, se on vallan tavallista ja normaalia. Aikuisena ja jo elämää nähneenä tietää, että sitä on tosissaan. Sitä jopa saattaa toivoa, että opiskelutahti olisi hieman napakampi kuin mitä se onkaan.

Päivän päätteeksi kotiin lähtee innostunut ja onnellinen opiskelija. Seuraavan viikon harjoituspäivässä harjoittelemme virtsarakon katetrointia nukeilla ja annamme toisillemme i.m.-injektioita. Verensokerin mittaus sormenpäästä tai verenpaineen mittaaminen stetoskoopilla kuunnellessa sujuu jo. Lääkelaskuja olen tahkonnut myös kotona. Se on kannattanut, sillä tällä kertaa läpäisen tentin ensimmäisellä kerralla ja saan kaikki 10 laskua oikein kertalaakista.

Kaikki yllä olevat asiat ovat hoitajille liki jokapäiväistä arkea. Mutta kaltaiselleni (entiselle) toimittajalle tai liikunnanohjaajalle ne eivät luonnollisestikaan ole sitä. Olen saanut aloittaa ihan alusta ja ihailen opettajieni kärsivällisyyttä ja taitoa opettaa jälleen uusia ryhmiä ja uusia opiskelijoita, joista suurella osalla ei ole hoitoalalta mitään kokemusta.

Kaikkea en tietenkään opi kerralla, mutta saa ainakin fiiliksen siitä, kuinka vaikka kanyloidessa toimitaan. Työharjoittelut ovatkin ensisijaisen kullanarvoisia. Ensimmäisessä työharjoittelussani sairaalan kuntoutusosastolla viime syksynä opin itsekin kolmen viikon aikana oikeastaan enemmän kuin koko syksynä koulussa. Kun jotain asiaa pääsee päivittäin toistamaan ja mahdollisesti monta kertaa perä jälkeen, se jää mieleen, sen oppii ja jossain vaiheessa se muuttuu rutiiniksi.

Olisikin tärkeää, ettei harjoittelupaikkojen saaminen olisi niin vaikeaa kuin miltä se on vaikuttanut tänä keväänä. Niin monessa asiassa kun pätee se, että sinusta tulee hyvä siinä, mitä saat tehdä ja toistaa. Ja nimenomaan saat. Jos jotain olen elämässäni oppinut, niin sen, ettei itsestäänselvyyksiä ole – ja se pätee myös työharjoittelupaikkojen saamiseen.