Rahapuhetta

Sanotaan se nyt ääneen: olen aina ollut huono rahan kanssa. Ja huonolla tarkoitan tässä yhteydessä höveliä tuhlailuun taipuvaista kuluttamista. Rakastan shoppailua, etenkin pienen ja melko joutavanpäiväisen tilpehöörin hankkimista. Olen esimerkiksi edelleen koukussa huulikiiltoihin ja toimistotarvikkeisiin, varsinkin niihin uusiin kumitettaviin geelikyniin, joita saa kaikissa sateenkaaren väreissä. Siltä osin persoonassani ei ole tapahtunut kehitystä teinivuosien jälkeen, ja olen valmis antamaan sen itselleni anteeksi, vaikkei maapallo antaisikaan.

Vielä viitisen vuotta sitten, kun tein sairaanhoitajana kolmivuorotyötä ja asuin halvassa vuokrakaksiossa käytännössä työpaikkani pihassa, ei ostostelutaipumukseni juuri haitannut arjen tavallisista menoista selviytymistä. Joka kuukausi pankkitilini saldo pikemminkin kasvoi vielä sen lisäksi, että sijoitin muutaman satasen kiinteän summan rahastoon. 

Vaan eipä kasva enää. Yleinen elinkustannusten kallistuminen, siirtyminen päivätyöhön ja viimeisimpänä asunnon ostaminen aiheuttivat ensin kotitalouteni säästöasteen romahtamisen, kunnes tajusin, että kyse on tässäkin valinnoista.

Ei ole sama, suhtaudunko säästämiseen sillä mentaliteetilla, että siirrän sivuun rahat, jotka vielä tilipäivää edeltävänä iltana lojuvat pankkitililläni (usein jotain 50-100 euron väliltä) vai päätänkö maksaa itselleni palkkapäivänä ihan ensimmäisenä ja toisena kaikki pakolliset laskut, minkä jälkeen pakottaudun selviämään kuukauden jäljelle jäävillä roposilla. 

Tätä pakottautumista työkaverini saavat seurata taukohuoneessa, kun toisinaan elän kuivaruualla ja säilykkeillä sorruttuani ostamaan niitä kirottuja, mutta ahh niin ihania toimistotarvikkeita tai jotain muuta, mitä on jostain syystä pakko saada juuri nyt, mutta mikä ei millään mahdu tiukkaan käyttörahabudjettiini. Toipa kerran kollega rakas rasiallisen valmistamaansa kaalilaatikkoa, jota oli jäänyt yli oman pesueensa ruokkimisesta. Siitä tuli niin hyvä mieli, että vieläkin ihan hymyilyttää.

Erään äskettäin kuuntelemani sijoituskirjan oppien mukaan miljoonan ehtii saada kokoon työuran aikana sijoittamalla kuusi euroa päivässä indeksirahastoon. Se taitaa olla niitä harvoja keinoja, joilla sairaanhoitaja tässä maailmassa rikastuu. Käyttäkäämme siis sitä.