Millainen on kykyni sietää muutosta?

Omassa elämässäni luopuminen on jälleen kerran tänä keväänä hyvinkin ajankohtainen - liittyen henkilökohtaiseen elämääni, mutta myös työhön. Jälleen kerran on ollut suunnitelma ja siitä on täytynyt luopua. Luopua on täytynyt osata myös oman elämäni yhdestä tärkeimmästä ihmisestä.

Hyvin usein muutos liittyy jostakin luopumiseen. Ei välttämättä lainkaan aina ihmisestä, mutta vähintäänkin suunnitelmasta. Toisinaan puitteista, saavutetuista eduista, työajasta, resursseista, vapaa-ajasta, rahasta – milloin mistäkin. Me ihmiset emme kokemukseni mukaan ole järin hyviä luopumaan - ainakaan ilman harjoittelua. Yksi hyvinvoinnin kulmakivistä - mielen joustavuus - kysyy kykyä luopua. Ei luovuttaa, mutta luopua.

Vaikka jatkuvan muutoksen väistämättömyyden kuinka tiedostaa, pääsee se aina jotenkin yllättämään. Pääsee, vaikka kuinka olisi elämässään joutunut muutostaitoja harjoittelemaan. “Miksi tämä tapahtui? Miksi minä? Miksi juuri nyt?” Nämä kysymykset ovat jokaiselle meille tuttuja. Yritämme usein ensin taistella muutosta vastaan. Haluaisimme pitää kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta – siitä, mikä oli meille tärkeää ja merkityksellistä. Tämä on varsin inhimillistä.

Muutos ravistelee aina tavalla tai toisella perusturvallisuuden tunnetta. Totuttu ja tuttu on turvallista – mikä tahansa uusi herättää aina epävarmuuden tunnetta ja pelkoakin. Ilman näiden tunteiden tunnistamista ja riittävää tunnesäätelykykyä saattaa ajautua toimimaan tiedostamattaan tavalla, joka ei auta tai hyödytä itseä, mutta ei lähellä oleviakaan - oli kyse sitten perheestä tai työyhteisöstä.

Loputon väistämättömän vastustaminen vie voimavaroja ja heikentää hyvinvointia. Muutostaidot vaativat aina myös hyväksymistä. Hyväksymisen taito on suostumista todellisuuteen. Omaa elämääni kun mietin, nousee hyväksymisen taidon harjoittelu elämän muutostilanteissa kaiketi tärkeimmäksi, mutta myös vaikeimmaksi.  

Hyväksymisen taito ei tarkoita, että täytyisi pitää siitä mitä tapahtuu. Eikä sitä, että hyväksymisen myötä olo hetkessä helpottuisi ja kipu lakkaisi. Se tarkoittaa, että suostuu näkemään todellisuuden sellaisena kuin se nyt on – ilman tarvetta taistella vastaan.

Meillä kaikilla on tietty määrä voimavaroja. Oleellista on miettiä, mihin voimavarojaan käyttää. Kun suostuu hyväksymään sen mitä ei voi muuttaa, vapautuu energiaa ja voimavaroja vaikuttaa siihen, mihin voi. Jos loputtomasti käyttää voimavaransa tuuleen huutamiseen ja tuulimyllyjä vastaan taistelemiseen, lopulta uupuu. Vastustus pitää meidät jumissa menneessä tai kiinni kuvitelmassa siitä, miten asioiden mielestämme pitäisi olla.

Muutos haastaa meidät aina myös pohtimaan omaa vastuutamme. Jäämmekö olosuhteiden uhriksi vai koemmeko, että vaikka emme juuri siihen johonkin tapahtuneeseen kokonaisuudessaan voikaan vaikuttaa, aina voimme vaikuttaa johonkin. Joskus vaikutusmahdollisuudet ovat pienet, mutta silti sekin on enemmän kuin ei mitään.

En juuri pidä neuvomisesta tai ohjeiden antamisesta tai minkään asian ainoana totuutena pitämisestä. Jaan kuitenkin ne askeleet, jotka omalla hyväksymisharjoitusten tiellä hyviksi olen kokenut:

• Tunnista ja tunnusta todellisuus: sanoita tapahtunut ääneen itselle, ehkä myös toiselle. Rehellisyys on ensimmäinen askel.
• Salli, sanoita, säätele ja siedä tunne - oli se sitten mikä tahansa. Pettymys, viha, suru, epäoikeudenmukaisuuden kokemus, pelko – kaikki ovat sallittuja. Hyväksyminen ei milloinkaan tarkoita tunteiden kieltämistä.
• Arvot: Mikä on sinulle tärkeää - kaikesta huolimatta, juuri nyt.
• Myötätunto: On syytä hyväksyä, että hyväksyminen ja sen harjoittelu vie aikaa. Pelkkä päätös ei riitä.

Oleellista kai kaikkineen hyvinvoinnin näkökulmasta on pohtia omaa kykyään sietää muutosta. Kysyä itseltään, millaiset ovat taitoni sietää niitä asioita, joihin en voi vaikuttaa tai joita en voi päättää. Pystynkö sietämään, että nekään asiat, joihin olen yrittänyt vaikuttaa, eivät välttämättä mene niin kuin olisin toivonut.

Olen joskus hiukan kärjistäenkin sanonut: “Onnellisin on hän, joka sietää muutoksia ja vastoinkäymisiä parhaiten.”

Olkoonkin kärjistys, mutta allekirjoitan sen edelleen silti.