Unsplash: Mika Baumeister

Ammattitaitona tunteet ja ihmisyys

Työvuorossa hoidettavakseni tulee lapsi, jolla vakava vamma. Vamma on mitä ilmeisemmin syntynyt pahoinpitelyn tuloksena. Lapsi kuolee parin päivän tehohoidon jälkeen. Vanhemmat surevat, kollega on vihainen, itse itken.

Toisessa vuorossa hoidan nuorta, joka on satuttanut tarkoituksella itseään vakavasti, kun välit seurustelukumppanin kanssa olivat menneet poikki. Nuoren vanhemmat ja sisarukset istuvat lohduttomina rakkaansa vierellä, kun me ammattilaiset yritämme pelastaa vielä jotain tästä ihmisestä. Pääni on tyhjä, en itke, tuijotan kahvikuppiani vuoron loppuessa.

Yövuoroni alussa vastaanotan potilaan, joka on hakenut apua ongelmiinsa. Apua hän ei ole saanut ja nyt hän on yrittänyt itsemurhaa, kuten oli uhannut. Potilas on hiljainen ja välttelee katsekontaktia. En tiedä, mistä aloittaisin keskustelun. Kysyn, onko hänellä kipuja. Potilas pudistaa päätään. Jatkamme yön läpi hiljaisuudessa. Koen oloni voimattomaksi.  

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Nuori potilas saa vakavan aivoverenvuodon, ja tilanne huononee nopeasti. Niin nopeasti, ettei perhe ehdi rakkaansa vierelle ennen kuin tämä vetää viimeisen henkäyksensä. Lohdutan perhettä parhaani mukaan, kerron potilaan tarkan kuolinajan ja ojennan hautausoppaan. Kysyn, tarvitsevatko kriisiapua. Mietin, reagoinko liian hitaasti, olisinko voinut ennakoida paremmin ja saada omaiset vierelle nopeammin. Itkettää. Pidättelen suurempaa kyynelvirtaa siinä omaisten ja vainajan vierellä.

Edellä muutamia muistiin jääneitä kokemuksia ja ihmiskohtaloita työurani varrelta. Jokainen on jättänyt minuun jonkinlaisen jäljen. Jokaisesta olen oppinut jotain itsestäni.

Olen myös saanut apua. Sitä on minulle tarjottu ja olen sitä itse pyytänyt. Olen myös auttanut järjestämään sitä kollegalleni. Olen toivon mukaan osannut toimia olkapäänä ja kuuntelijana, vertaistukena työtovereilleni.

Keskustelu näistä vaikeista ja järkyttävistäkin tapahtumista on tärkeää, jotta omaa kuormaansa saa kevennettyä. Osa hoitajista haluaa puhua vain parhaimpien työkavereidensa kanssa, osa haluaa puhua täysin ulkopuoliselle. Jollekin tärkeää on vaikeneminen ja asioiden työstäminen oman pään sisällä. Tärkeää on kuitenkin se, että asia käsitellään. Tästä syystä olen defusing-ohjaaja ja valmistun (toivon mukaan) työnohjaajaksi keväällä. 

Olen huomannut, että etenkin somatiikan akuuteilla aloilla, erilaisiin defusing- tai työnohjausmenetelmiin suhtaudutaan epäilevästi tai jopa negatiivisesti. Työnohjauksen ajatellaan kuuluvan asiaan vasta, kun on täysi kriisi päällä, työuupumus katkaissut kamelin selän. Trauman purku eli defusing sekoitetaan debriefingiin ja kieltäydytään toiminnasta ennen kuin on selvitetty faktat. Lausahdetaan, että ”tämä nyt vaan kuuluu tähän työhön”. Tai että ”en mä koe, että mun tarvitsisi tätä asiaa mitenkään purkaa. Menkööt ne, joille tämä on ongelma.” ”Mitä sellainen juttelu sitten hyödyttää?”

Vanhaan ja tuttuun tapaan toimia on helppo jäädä, sillä uusi toimintapa haastaa yksilöt ja työyhteisön pohtimaan ja kenties muuttumaan.

Ryhmässä asioiden purkaminen keskustelun kautta on yhteistoimintaa tukevaa. Vaikkei itse kokisi jonkin asian nyt niin hätkähdyttäneen, on hyvä kuulla, miten kollegat ovat sen kokeneet. Se avaa silmiä muiden mielen maailmaan ja varmasti edesauttaa ryhmässä työskentelyä jatkossa. Se lisää empatiaa ja erilaisuuden ymmärtämistä.

Keskustelu auttaa myös yksittäistä työntekijää. Asioiden katseleminen eri näkökulmista ja omien tunnereaktioiden tutkiskelu auttaa jaksamaan tässä ajoittain raskaassa ihmissuhdetyössä, jota me sosiaali- ja terveysalalla teemme. 

Monessa työnohjauksessa ohjattavat ovat jo ensimmäisen työnohjauskerran jälkeen todenneet, että keskustelemiselle, kokemusten avaamiselle ja tunteiden käsittelylle on hyvä olla aika ja paikka. Defusing-istunnon jälkeen moni huokaisee helpotuksesta, kun äkillinen tai traumaattinen tapahtuma on työryhmän kanssa käyty läpi ja epäselvät kohdat puitu selviksi. 

Asenneilmapiirin muutos näiden asioiden suhteen lähtee ylhäältäpäin. Johtajat ja lähijohtajat ovat avainasemassa näyttäessään esimerkkiä ja mahdollistaessaan erilaisia toimintatapoja.

Uusien tapojen läpivieminen ja juurruttaminen on niin ikään johtajien työsarkaa, välillä raskasta sellaista. Mutta kun erilaisista työn kuormittavista puolista päästään työyhteisössä keskustelemaan ja purkamaan tuntoja, ollaan jo puolivälissä kohti maalia. Työntekijöiden työhyvinvointiin panostaminen tulee maksamaan itsensä takaisin vähentyneinä sairaslomina ja työssäjaksamisen paranemisena. Yleensä myös työn laatu paranee ja sen kokevat ensimmäisenä tietysti potilaat ja asiakkaat. 

Vaikka työ sosiaali- ja terveysaloilla pitääkin sisällään järkyttäviä ja traumaattisia ihmiskohtaloita, ei asioiden läpikäymättömyyttä voi perustella suut sulkevalla lausahduksella ”kuuluu työhön”. Vaikka tiedostamme, että niin asia on, lausahdus ei auta työntekijää, ihmistä, selviämään järkyttävistä tapahtumista. Työntekijäkin kokee tunteita, kerää kasaantunutta stressiä, myötätuntouupuu ja kyynistyy. Oman ihmisyytensä hyväksyminen, tunteiden olemassaolon tunnistaminen sekä niiden käsittely on osa ammattitaitoamme ja työnantajien tulisi tukea tämän taidon ylääpitämisessä sekä kehittämisessä. 

Kommentit

Käyttäjän Jaana Shelby kuva

Kirjoitat aivan todella tärkeästä asiasta. Olen viime aikoina tullut näkemään erilaisia ihmisiä tilanteissa, joihin on päädytty, kun asioita ei ole käsitelty ajallaan.
Hienoa, että sinusta tulee työnohjaaja, siinä sinulla on varmasti paljon annettavaa.
Keep up the good work :)

Käyttäjän Anonyymi kuva

Kiitos. Kirjoitat todella tärkeästä asiasta. Olen uusi sosiaali- ja terveysalalla ja minulle oli järkytys, miten kovat arvot työpaikan sisällä on. Tunteet, pehmeys, inhimillisyys on huonoutta. Tällä alalla ei saa kysyä tyhmiä. Uusille näkökulmille ja kyseenalaistamisille pyöritellään silmiä. Työt tehdään poikki ja pinoon, mikään ei tunnu missään. Ilmapiiri ja arvot ovat kuin vanhasta suomalaisesta mustavalko-elokuvasta. Toivon todella, että työpaikkakulttuuri muuttuu. Johtamisen muutos on todella tärkeää, jotta uusi kulttuuri ja arvot asettuisivat työpaikalle taloksi. Johtamisen pitäisi olla muutakin kuin vain ja ainoastaan teknistä, asioiden johtamista.

Mainos
Mainos