Unspash: Matthew Waring

Arvomaailmamme paljastuu hoitotyössä

Potilas kertoo minulle aamupesujen yhteydessä haluavansa jutella lääkityksestään. Tai ennemminkin lääkityksen puutteesta. Tai siis juuri tietyn lääkkeen puutteesta. Pysähdyn kuuntelemaan, mitä potilaalla on sanottavanaan. Hän kaipasi lääkkeeksi Viagraa. Kyllä. Juuri sitä. Erektion avuksi ja oman seksielämänsä kohentamiseksi. Potilas ajatteli, että ison leikkauksen jälkeen teholla maatessa on hyvä hetki ottaa asia puheeksi henkilökunnan kanssa. 

Ensimmäinen reaktioni oli jonkinasteinen hämmennys. Hämmennys sen takia, että itse näin potilaan vain suuren ja vaativan operaation jälkitilassa olevana. En ollut osannut ajatella, että potilas mietti samaan aikaan seksielämäänsä. Seuraava pääni sisäinen reaktioni oli jotakuinkin holhoava: eiköhän näin suuren operaation jälkeen keskitytä nyt ensin paranemaan ja mietitään ne erektiot sitten myöhemmin. Hetken kuluttua tuli kolmas ajatus: kuka minä olen päättämään toisen ihmisen elämän prioriteeteista?

Kaiken tämän ajatuksenjuoksun edetessä pääni sisällä vastasin potilaalle, että otetaan asia lääkärin kierrolla yhdessä puheeksi. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Päivystävä lääkäri oli onneksi hyvin sinut aihepiirin kanssa, kun kerroin, että potilaalla olisi kysyttävää erektiolääkkeestä. Lääkäri keskusteli potilaan kanssa asiallisesti muiden lääkityksien mahdollisista yhteisvaikutuksista ja kehotti potilasta miettimään, mitä ja miten hän haluaa nyt terveydentilaansa hoitaa. Potilas päätyi odottelemaan kunnollista paranemistaan operaatiosta ja palaavansa sitten uudelleen lääkitysasiaan.

Hoitohenkilökunnan edustajina meidän tehtävänämme on neuvoa ja ohjata potilaita. Meillä on tietoa ja osaamista, jota maallikoilla harvoin on.

Kenties siksi saatamme ajatella, että meidän tapamme arvottaa asioita on juuri se oikea. Ja jaamme myös tämän tiedon auliisti potilaille. Samalla voimme unohtaa sen tärkeän asian, ettei potilas elä samanlaista elämää tai arvota samanlaisia asioita kuin me. Omasta arvomaailmastaan on siis hyvä olla tietoinen. Kannattaa pohtia, mistä omat arvot ovat tulleet, kuka ne määritellyt ja millaisia arvoja on muilla ihmisillä. Mitä asioita arvostan yli toisten ja miksi? Kun asiat ovat itselle kutakuinkin selviä, on helpompi ymmärtää sitä toisenlaista arvomaailmaa.

Meillä terveydenhuollon ammattilaisilla on melkoisesti valtaa potilaisiimme nähden. Me tiedämme ja osaamme asioita, joista potilaat ovat tietyllä tapaa riippuvaisia. Hoitomme ovat sellaisia, joita potilaat eivät pysty itsenäisesti, ilman meitä, toteuttamaan. Valta-asema vaatii aina eettisiä ohjeita raameikseen, jotta potilaiden yli ei käveltäisi. Jotta kenenkään oikeuksia ei poljettaisi. Sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaankin, että hoitajan tulee ”luoda hoitokulttuuri, jossa huomioidaan yksilön arvot, vakaumus ja tavat”.

Kertomani potilastapaus sujui itseni kannalta melko helposti, sillä olen tottunut puhumaan seksuaalisuudesta ja seksistä. Vaikkakin olen mielestäni liberaali ja avarakatseinen, yllätyin kuitenkin omista ajatuksistani ja siitä, mitä asioita arvotin toisten yli potilaan puolesta.

Silloin kun hoitajan ja potilaan arvomaailmat ovat hyvin erilaiset, voi tulla vaikeuksia. Hoitajan voi olla henkisesti vaikea hoitaa potilasta, jonka arvomaailma on hyvin toisenlainen kuin oma ajatusmaailma. Ammatti-identiteetti toimii tässä apuna. Ymmärrys siitä, että hoitajana olen ammattilainen töissä. En elä siinä hetkessä omaa elämääni, vaan autan potilasta elämään omaansa, paremmin tai terveemmin hänen oman arvomaailmansa mukaisesti.

Kommentit

Käyttäjän Essi Paulamäki kuva

Itse olen kovin rajaton näissä(kin) asioissa ja unohdan usein häveliäisyyden. Sekä suhteessa potilaisiin, että toisiin hoitajiin. Olen tätä dilemmaa erityisesti pohtinut sen tuomien ongelmien kautta. Minä vain olen ja ajattelen ja olen kiinnostunut myös muiden olemisesta sekä ajattelusta. En tiedä, että mikä on sopivaa tai sopimatonta - ja tästä on koitunut paljon päänvaivaa. Vaikka on siinä paljon hyvääkin, on lähempänä ihminen ihmiselle eikä ole mahdottomuus keskustella mistä tahansa. Hoitajilla ovat kriittisiä nämä kolme: sopiva aika, täydellinen paikka ja soveliaan häveliäs tapa. Minussa on ohjelmointivirhe, kun on kestänyt puolet elinajanodotteesta, että edes kiinnittää tällaisiin seikkoihin huomiota. Keskustelusta ei mene rikki, siinä harvoin tapahtuu mitään sellaista konkreettista, joka aiheuttaisi välitöntä tuhoa. Tulkinnat ja ajatusketjut, päätelmät ja johtopäätökset aiheuttavat toimintaa, mikä sitten saattaa siihen tuhoavaan prosessiin johtaa. Tai joskus luovaan prosessiin. Jokainen ihminen on kuitenkin kurkistusikkuna mikrokosmokseen, rinnakkaistodellisuuteen, jollaisesta saatan itse vain unelmoida. Ja potilaat, ne ovat tämän työn suola ja tuovat esiin sen, että ihmisenä ja ammattilaisena kasvu ei lopu ennen kuin oikeasti kuolee.

Mainos
Mainos