”Muutin Helsinkiin lapsenlapsen takia”
Lähelle tyttären perhettä
Rita Kotiranta, 54
”Jätin vakituisen työpaikan ja kotikaupungin päästäkseni lähelle tyttärentytärtäni Aunea. Tykkäsin työstäni tutkimushoitajana Taysin aikuisten hematologian yksikössä Tampereella, mutta viime vuonna huomasin, että Husilla Helsingissä oli auki vastaava tutkimushoitajan paikka.
Hain paikkaa ja minut haastateltiin, mutta tehtävään palkattiin hoitaja organisaation sisältä. Osastonhoitaja kuitenkin soitti ja rohkaisi hakemaan varahenkilövakanssia. Näin tein. Lopulta tutkimushoitajaksi valittu ei halunnutkaan tehdä sitä työtä, ja minua pyydettiin tehtävään. Pieni riskinotto siis kannatti.
Nyt asun parin kilometrin päässä tyttären perheestä ja saan olla paljon 7-vuotiaan Aunen kanssa. Keskiviikkoisin Aunella on tanssiharrastus, jonne köröttelemme yhdessä kympin ratikalla. Tapaamme pari kolme kertaa viikossa. Minusta on ihanaa viedä Aune museoihin ja lastenteatteriesityksiin.
En ole turvallisuushakuinen ihminen, vaan teen reippaita ratkaisuja nopeastikin. Vuodesta 2018 vuoteen 2020 työskentelin sairaanhoitajana Belgiassa. Minulla oli hinku asua jonkin aikaa ulkomailla, koska se kokemus minulta puuttui. Silloinen avopuoliso sattui saamaan työpaikan Volvolta Belgiasta ja muutimme sinne.
Gent on flaaminkielistä aluetta, joten ilmoittauduin heti flaamin kielen kurssille. Otin yhteyttä hoivakotiin ja kävin siellä vapaaehtoistyössä parina päivänä viikossa. Kielikurssi oli kolmesti viikossa.
Nyt on hyvä olla Helsingissä, mutta takaraivossa kutkuttelee haave työstä Norjassa.
Aloitin kielikurssin ja vapaaehtoistyöt lokakuussa. Tammikuun ensimmäisenä minulla oli jo vakituinen sairaanhoitajan työpaikka. Käännätin sairaanhoitajan tutkintotodistuksen paikalliselle kielelle, tein motivaatiokirjeen ja sain luvan toimia sairaanhoitajana. Työyhteisö oli tosi monikulttuurinen. Ihan äärimmäisessä hädässä sain turvautua englantiin. Opin kahdessa vuodessa hyvin flaamia. Nyt ymmärrän kielikylvyn idean. Sen tarkoitus on sukeltaa kieleen eikä pelätä virheitä.
Aune syntyi miltei heti, kun olin muuttanut Belgiaan. Lapsenlapsesta tuli minulle kuin magneetti: minulla oli häntä koko ajan ikävä.
Nyt on hyvä olla Helsingissä, mutta jossain takaraivossa kutkuttelee silti haave työskentelystä Norjassa Jäämeren rannalla. Olisi ihanaa kokea joskus kokonainen kaamostalvi pohjoisessa. Kerran viikossa käyn ruotsin tunnilla, jotta kielitaito ei olisi esteenä tälle seikkailulle.”
”Pohjois-Norja vetää puoleensa”
Keikkailua ulkomailla
Heidi Lindqvist, 55
”Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1996, jolloin Suomessa oli tosi huonosti töitä. Seuraavana vuonna lähdin töihin pieneen Beiarnin kuntaan Norjaan. Otin vuoden ikäisen tyttären mukaan ja nelivuotias poika jäi isän kanssa Suomeen. Olin runsaan vuoden sairaanhoitajana hoivakodissa. Seuraavan keikan tein vuonna 2000 vuokrafirman kautta Tukholmaan, jossa työskentelin tiiviisti kymmenen kuukautta eri hoivakodeissa ja sairaaloissa.
Lopulta sain Suomesta töitä, ja perheeseen syntyi vielä kaksi lasta. Seuraavalle Norjan-keikalle lähdin vasta vuonna 2010. Hoitovapaan aikana olin muutaman kuukauden Tromssan yliopistollisen sairaalan akuuttigeriatrisella osastolla. Minulla on vahva ruotsi, ja sillä pääsee hyvin alkuun Norjassa.
Talvella 2018 tein parin kuukauden keikan Norjan Vesisaareen. Sairaskodissa ja -tuvassa oli pitkäaikaisia asukkaita ja kaksi akuuttipaikkaa. Päivystys oli myös iltaisin, viikonloppuisin ja öisin. Se oli mielenkiintoinen ja vastuullinen työ. Menin sinne töihin vielä samana kesänä muutamaksi viikoksi kesälomallani.
Sairaanhoitajan ammatti on antanut minulle paljon mahdollisuuksia seikkailla.
Olen ollut koko ajan vakituisessa työssä yksikön esihenkilönä ikääntyneiden palveluissa Kokkolassa. Työseikkailuni olen tehnyt enimmäkseen lomilla. 23 vuoden aikana minulla on ollut vain kolme pidempää virkavapaata. Vakityössä vastuullani on omais- ja perhehoito sekä ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta. Työhöni kuuluu myös talous- ja henkilöstöhallintoa sekä kehittämistä.
Vuonna 2019 lähdin sairaanhoitajaksi Hattengin kuntaan Pohjois-Norjaan. Silloin tein Suomessa 50-prosenttista ja Norjassa 75-prosenttista työtä. Vaihdoin maata kahden viikon välein. Tätä kesti kymmenen kuukautta. Myöhemmin olin Hattengissa viisi kuukautta esihenkilönä.
Nyt olen 55-vuotias ja mietin, mitä ehtisin vielä tehdä ennen eläkettä. Viime joulukuussa lupauduin Norjan Kautokeinoon kotipalveluiden toiminnanjohtajan pestiin sillä ehdolla, että saan tehdä viikon kuukaudessa etänä. Työhön kuului talous- ja henkilöstöhallintoa ja kehittämistä.
Pohjois-Norjaan on vaikeaa saada vakituista henkilökuntaa. Kaamos ja 35–40 asteen pakkaset ovat monelle vaikeita. Sairauslomia on aivan hirveästi, ja omalla ilmoituksella voi olla poissa peräti kahdeksan päivää. Kotipalveluiden sairauslomaprosentti oli viime vuonna 23,4. Asiat olivat niin rempallaan, etten olisi voinut saada yksin muutosta aikaan. Lopetin työn kahden kuukauden jälkeen. Onneksi minut otettiin ilomielin vastaan työhöni Kokkolaan ennen virkavapaan päättymistä.
Uuden oppiminen ja kokeminen on minulle rahaa tärkeämpää, ja Pohjois-Norja vetää aina puoleensa. Sairaanhoitajan ammatti on antanut minulle paljon mahdollisuuksia seikkailla. Koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Voihan sitä lähteä töihin ulkomaille vielä eläkkeelläkin.”
”Hyppy tuntemattomaan kannatti”
Muutto Itävaltaan
Maarit Mäkäräinen, 70
”Olin 56-vuotias, kun lähdin töihin Grazin yliopistosairaalan lastenkirurgian päivystykseen Itävaltaan. Idea tuli yllättäen vappuna 2011, kun olin laulamassa onnittelulaulua lastenkirurgian ylilääkärin 50-vuotisjuhlilla. Esihenkilöni keskusteli englanniksi tutun tuntuisen miehen kanssa. He puhuivat myös suomalaisten sairaanhoitajien työmahdollisuuksista Itävallassa. Tajusin, että hän on itävaltalainen lastenkirurgi, joka oli ollut töissä Suomessa. Avasin suuni ja kerroin saksaksi olevani kiinnostunut tulemaan Itävaltaan töihin. Sitten kysyin vieressäni olevalta osastonhoitajalta vuoden virkavapaata Helsingistä.
Heittäytyminen tuntemattomaan sopi elämäntilanteeseeni loistavasti. Olin jo pari vuotta pohdiskellut, mitä ehtisin vielä kokea, vai jäänkö eläkkeelle mieluisasta työstäni lastenkirurgian polilta. Parisuhde oli loppunut vuotta aiemmin, ja kaikki neljä lastani rohkaisivat minua lähtemään. Olin lukenut koulussa pitkän saksan, ja kertasin vähän kieltä iltalukiossa.
Sairaanhoitajan pätevyyden hyväksyminen Itävallassa ei olisi onnistunut ilman tutun lääkärin apua. Hän myös järjesti minulle asunnon hoitajien asuntolasta ja oli tähdentänyt kaikille, että minut täytyy saada viihtymään. Aloitin työt maaliskuussa 2012. Kotiuduin töihin loistavasti, vaikka murre, työskentelytavat ja teitittely olivat minulle uutta.
Ensimmäinen vuosi töissä meni opetteluun, ja se oli tosi kuormittavaa. Työpäivän päätteeksi en meinannut saada puhuttua enää millään kielellä. Itse työ oli helpompaa, sillä Itävallassa lääkärit tekevät paljon niitä asioita, joita hoitajat tekevät Suomessa itsenäisesti.
Heti muutettuani ostin vaellusoppaan, jossa esiteltiin Grazin ympäristön 52 vaelluskohdetta. Kävin niissä kaikissa! Liityin Österreichischer Alpenverein -seuraan, ja kävin niiden reissuilla. Kun vuosi oli kulunut, yritin pyytää vielä puolta vuotta vapaata Husista, jotta voisin jatkaa vaeltamista vuorilla. Vapaata ei myönnetty, joten jouduin sanomaan itseni irti. Grazista minulle oli tarjottu vakituista työpaikkaa jo kolmen kuukauden jälkeen.
Käymme vaeltamassa vähintään kerran viikossa.
Käytin kaiken vapaa-ajan vuorilla. Jos olisin jäänyt kämppään, koti-ikävä olisi varmaan iskenyt. Itävaltalaiset ovat luonteeltaan pidättyväisiä, eikä heihin ole kovin helppo tutustua.
Eräällä kolmen päivän vaellusreissulla tapasin itävaltalaisen Karlin, jonka kanssa kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Törmäsimme toisiimme kahdella muullakin reissulla. Aloimme tapailla ja pian muutin hänen luokseen. Hänellä oli muuten sauna kotonaan!
Nyt olen eläkkeellä. Pari vuotta sitten menin Karlin kanssa naimisiin, koska hän halusi turvata asemani. Eläkkeeni on pieni, koska tein neljän lapsen yksinhuoltajana pitkään osapäivätyötä.
Käymme vaeltamassa vähintään kerran viikossa. Kesällä teemme pitkiä pyöräretkiä. Vuosi sitten laitoimme pihalle uima-altaan, jossa käyn joka aamu.
Ennen eläkkeelle jäämistä ehdin työskennellä seitsemän vuotta Grazin yliopistosairaalan lastenkirurgian päivystyksessä. Polin osastonhoitaja on paras ystäväni täällä Itävallassa. En ole katunut päivääkään hyppyäni tuntemattomaan. Pitää elää täysillä.”
