Crossfit haastaa Elinan

Elina Pohjonen löysi crossfitin, kun hän haki lisää vastusta.

Kuvateksti
Kuva Mikko Nikkinen

Elina Pohjonen heilauttaa 24 kilon painoista kahvakuulaa jalkojen välistä pään päälle 15 kertaa. Sitten hän siirtyy pahamaineiseen burpee-liikkeeseen. Alas lattialle mahalleen, siitä nousu jaloille, hyppy ylös ja kädet kohti kattoa. Uudestaan ja uudestaan.

Reisissä polttelee, sillä Elina on jo tehnyt raskaat kyykkysarjat.
– Vielä 20 sekkaa jäljellä. Tahtia lisää! valmentaja kannustaa.

Paikka on karu teollisuushalli, jossa on ennen ollut veneveistämö. Nyt siellä treenaa lappeenrantalaisia crossfit- harrastajia.

Elina innostui lajista pari vuotta sitten.
– Kävin bodypumpissa, mutta se ei antanut minulle enää riittävästi vastusta. Sitten ystävä ilmoitti meidät crossfitin peruskurssille.

Parhaimmat fiilikset tulevat, kun on vetänyt itsensä ihan piippuun.

Elinalle oli ensikokeiluista selvää, että tässä on hänen lajinsa.

Laji antaa haastetta ja onnistumisen kokemuksia.

- Parhaimmat fiilikset tulevat hetki sen jälkeen, kun on vetänyt itsensä ihan piippuun, Elina kertoo.

Harjoitukset ovat vaihtelevia ja toiminnallisia eli niissä tehdään liikkeitä, jotka ovat ihmisille luontaisia. Hypätään, nostetaan, vedetään, työnnetään.

Laji auttaa Elinaa jaksamaan myös ensihoitajan työssään. Joskus potilaat päivittelevät, että miten te tytöt jaksatte kantaa. Ei hätää. 68-kiloinen Elina vetää maasta 140 kiloa ja kyykkää 120 kiloa.

Harjoituksia Elinalla on kaikkina muina päivinä paitsi 24 tunnin työpäivinä. Jos hän ei joskus syystä tai toisesta pääse salille, tulee kireä ja tyhjä olo.

– Olen kahden pienen pojan äiti, joten minulle sopivat aamutreenit. Se aika ei ole keneltäkään pois. Päivä- tai iltatreeneihin otan joskus pojat mukaan. He leikkivät autoilla sillä välin, kun äiti treenaa.

Kun kello on puoli yhdeksän aamulla, Elinan harjoitukset loppuvat. On aika lähteä kotiin syömään perheen kanssa toista aamupalaa.

Teksti Tiina Suomalainen

Julkaistu Tehy-lehdessä 6/2015