Ei todellakaan cool, ajatteli Seppo kansantanssista nuorena – nyt hän on ihastunut lajiin ikihyviksi

”Tanhu on muutakin kuin piirissä pyörimistä”, sanoo sairaanhoitaja Seppo Julkunen.

Kuvateksti
Seppo Julkunen esiintyi elokuussa Ruokolahden torilla Rajan Nuorten K'eiku-ryhmän kanssa.
Kuva: Jari Lifländer

Ei todellakaan cool. Näin Seppo Julkunen, 30, ajatteli kansantanssista nuorena. Hänen mielikuvissaan tanhu oli hidasta ja yksinkertaista.

”Voi se toki olla sitäkin, mutta tanssista riippuen se on myös nopeaa ja vaativaa”, sanoo Seppo nyt, yli kymmenen vuoden kokemuksella lajin parissa.

Lukiovuosina Seppo tanssi hetken kilpatanssia, mutta se tuntui liian tiukalta ja kurinalaiselta. Kun kaveri alkoi houkutella mukaan aikuisten kansantanssiryhmään, Seppo päätti ennakkoluuloista huolimatta kokeilla.

Lajin yhteisöllisyys ja monipuolisuus veivät mennessään. Todellakin cool, hän ajattelee lajista nyt ja toivoo, että tämä hoksattaisiin laajemminkin.

”Kansantanssia ei tanssita yksin, vaan kyseessä on ryhmälaji.”

Kansantanssi kehittyy koko ajan. Uusissa koreografioissa on perinteitä rikkovia elementtejä.

”Vanha ja uusi kulkevat rinnan. Tanhu on muutakin kuin piirissä pyörimistä.”

Esiintyessään Sepolla on päällä Johanneksen kansallispuku tai arkisempi kokonaisuus, johon kuuluu karjalainen paita ja mustat housut. Oman pellavapaitansa Seppo ompeli yhdessä äitinsä kanssa.

Ehdottomasti voimavara, joka auttaa jaksamaan työssä, Seppo kuvailee harrastustaan. Tanssimisen lisäksi Seppo myös ohjaa yhtä lasten tanssiryhmää.

Hän työskentelee sairaanhoitajana Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksessä. Kolmivuorotyön ja säännöllisen harrastuksen yhteensovittaminen onnistuu hyvin, kiitos toimivan työvuorosuunnittelun. Hänen työpaikkansa siirtyminen keskitettyyn työvuorosuunnitteluun ei ole aiheuttanut Sepon mukaan ongelmia ennakkopeloista huolimatta.

Kun Seppo vetää supikkaat jalkaan ja panee jalalla koreasti, hän on elementissään.

”Itsevarmuuteni on kasvanut, kun olen löytänyt jotakin, mitä osaan ja haluan tehdä. Lapsiryhmän ohjaaminen on opettanut myös lasten kohtaamista, mistä on hyötyä työssäkin.”