Sairaalasta ulos kävellessään hän purskahti itkuun ja soitti läheisilleen. Jalkapalloilijan ura, joka oli enemmän kuin pelkkä ammatti, täynnä tunnetta ja unelmia, päättyi liian aikaisin. Vaikka Jaakko oli miettinyt jo uransa jälkeistä tulevaisuutta ja hakenut opiskelemaan, ammattilaiskenttiä ei ollut tarkoitus jättää vielä pitkään aikaan.
Kun kapteeni kertoi kohtalostaan joukkueelleen myöhemmin pukukopissa, tuli hetkeksi täysin hiljaista. Jokainen pelikaveri kävi halaamassa ja toivottamassa tsemppiä.
Erästä kotipeliä katsoessaan Jaakko huomasi yleisössä kannattajien tekemän ison banderollin, johon oli maalattu hänen kasvonsa ja teksti: ”Kiitos Jaska”.
Se kuuluu asioihin, joita ei unohda.
Kaikki tapahtunut pyörii vieläkin mielessä päivittäin, vaikka mieli on jo huomattavasti parempi. Muutama viikko diagnoosista tuli tieto opiskelupaikasta. Jaakko pääsi opiskelemaan röntgenhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakouluun.
Opiskelujen alku oli rankka. Oma kohtalo masensi ja aiheutti ajoittain motivaatio-ongelmia. Identiteettiä piti pohtia uusiksi. Luovuttaminen ei ole kuitenkaan Jaakolle tuttua – ei kentällä, eikä sen ulkopuolella.
Jaakko oli hakenut röntgenhoitajan opintoihin pari kertaa aiemminkin. Myös fysioterapia ja sairaanhoitajan ammatit olivat vaihtoehtoina. Äidilläkin taisi olla vähän sormet pelissä: hän oli muistuttanut, millä alalla riittäisi töitä.
– Mielestäni olen ollut aina auttavainen luonne. Mutta rehellisesti sanottuna oli siinä pientä kolikonheittoakin, mihin ammattiin päädyin hakemaan.
Opiskelu alkoi viime syksynä. Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä kiinnostavammalta tuntuu. Vihdoin ollaan edetty teoriasta käytäntöön: opiskelijatovereiden kanssa on harjoiteltu natiivikuvantamista sädesuojat päällä ja opeteltu projektioita eli kuvaan asetteluja. Tentti projektioista ja hyvän kuvan kriteereistä osoitti, että oppi on mennyt kiitettävästi perille.
Vaikka urheilijauralla tuli oltua natiiviröntgenissä ja magneettikuvauksessa, silloin ei osannut edes kuvitella, mitä kaikkea röntgenhoitajan työhön kuuluu. Tai millaista tarkkuutta esimerkiksi turvonneen nilkan kuvaus vaatii.
Ensimmäisen harjoittelupaikkansa Jaakko sai Heinolan terveyskeskuksesta.
Parhaillaan tutkitaan, johtuuko Jaakon pitkä QT-oireyhtymä geenivirheestä, kuten yleensä, vai jostakin muusta.
Sykesuositus pyörii 120 kieppeillä, mutta tärkeintä on kuulostella omia tuntemuksia. Jaakolla on beetasalpaajat lääkityksenä, eikä kuntoliikunnalle ole estettä. Sählyä voi pelata koulun vuorolla ja jalkapallonkin kanssa voi höntsäillä. Entisenä urheilijana hän kaipaa silti maksimisykeharjoittelua.
Jaakko on saanut paljon käytännön apua Jalkapallon Pelaajayhdistyksestä. Sen kautta hän on käynyt myös urheilupsykologin juttusilla.
Röntgenhoitajaopinnot tulivat hyvään saumaan, sillä pahinta olisi ollut jäädä tyhjän päälle. Jaakko on kiitollinen, että sairaus löydettiin, eikä halua katkeroitua. Aiemmin Jaakko ei ollut kovin hyvä puhumaan asioistaan, mutta nyt hän on päättänyt, että on pakko olla avoimempi.
Tapahtunut vahvisti käsitystä siitä, että omia intohimojaan kannattaa seurata. Toisaalta ei ole ehkä viisasta panostaa vain yhteen asiaan.
– Joskus tulee pettynyt fiilis, mutta tämä on elämää. Moni sanoi, että onneksi asia selvisi näin, eikä niin, että olisin tuupertunut kentälle.
Futista tulee katsottua nykyään enemmän kuin koskaan. Syyskuussa vietettäviä syntymäpäiviä on tarkoitus juhlistaa Huuhkajien EM-karsintaottelulla Italiaa vastaan Ratinan stadionilla Tampereella.
Teksti Minna Ruotsalainen
