Jenna pelaa pesistä Ikaalisten Tarmossa: Olen kapteeni, vaikka viihdyn taustalla

Jenna Peuramäki on pesisjoukkueen kapteeni, vuorotyötä tekevä hoitaja ja perheenäiti. Välillä hän solahtaa hemmotteluhoitojen maailmaan.

Kuvateksti
Jennaa viehättää pesäpallon vaatima peliäly. Kuva: Jari Lifländer

Lapsuuteni vietin äidin, isäpuolen ja pikkuveljen kanssa. Naapurissa asui liuta kavereita, joiden kanssa aloin pelata pesäpalloa kuusivuotiaana. Into lajiin ei ole hiipunut vieläkään.

Onneksi koulu sujui, vaikka olin teininä haastava tapaus. Otin välillä kiivaasti yhteen äitini ja veljeni kanssa, eivätkä kaverisuhteetkaan olleet ongelmattomia. Ylioppilaana kypsyttelin tulevaisuuden suunnitelmia marketissa, josta olin saanut vakituisen työn.

Yllättäen päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, äitini jalanjäljissä. Hoitoalan ihmisiä on suvussamme enemmänkin. Ehkä ammatti veti puoleensa, koska minulla oli pienestä pitäen halu auttaa.

Pätevöidyin sisätauti-kirurgiseen hoitotyöhön, vaikka alun perin ajattelin keskittyväni lapsiin. Suunnitelmani muuttuivat, kun opintoni keskeytyivät pari kertaa vauvalomiin. Pienokaisten hoitoa oli riittävästi tarjolla kotona.

Jouluna 2014 juhlin valmistumistani ystävien ja sukulaisten kanssa. Huhtikuussa aloitin sijaisuudet Hämeenkyrön terveyskeskuksessa. Nykyinen työsopimukseni akuuttipotilaiden vuodeosastolla on voimassa ensi elokuun loppuun.

Työ on raskasta ja haastavaa, koska yleensä potilailla on monta vakavaa sairautta. Erikoissairaanhoidolliset tehtävät lisääntyvät perusterveydenhuollossa ja lisäävät työn vaativuutta. Teemme myös saattohoitoa.

Työyhteisössäni on kivasti sekä nuoria että vanhoja. Huumori kukkii ja kaveria autetaan. Osa viettää yhdessä vapaa-aikaansakin.

Opiskelen paraikaa toista ammattitutkintoa. Kimmokkeen sain, kun puhelin syntyjä syviä läheiseksi tulleen sairaanhoitajaserkkuni kanssa. Viime vuoden tammikuussa aloitimme kosmetologiopinnot Sastamalassa.

Teen terveyskeskuksessa 60 prosentin työaikaa. Esitän työvuorotoiveita lähiopiskelupäivieni mukaan ja toisinaan vaihdan työvuoroja kollegojen kanssa.

Olen sinut sen kanssa, etten aina pääse kosmetologikoulun tunneille. Etenen omaa tahtiani ja teen harjoitushoitoja satunnaisina päivinä hämeenkyröläisessä kauneushoitolassa.

Tärkeää on myös pesäpallo. Tähän vuodenaikaan harjoituksia ja pelejä on monta kertaa viikossa. Olen Ikaalisten Tarmossa naisjoukkueen kapteeni. Sain pestin muutama vuosi sitten pelaajien keskinäisen äänestyksen perusteella. Se oli suuri yllätys ja luottamuksen osoitus, josta en hennonut kieltäytyä.

Tässä roolissa seison porukan edessä, vaikka luonteeni mukaisesti olisin se, joka pitäytyisi taustalla. Tsemppaan joukkueeni jäseniä heikolla hetkellä ja valan uskoa. Ihan hyvin olemme suomensarjassa menestyneet.

Elämääni mahtuvat perheenäidin, pesiskapteenin, sairaanhoitajan ja kosmetologiopiskelijan velvoitteet. Koen, että ne täydentävät toisiaan.

On ihanaa solahtaa raskaitten työvuorojen vastapainoksi eteeristen öljyjen ja melodisten, rentouttavien instrumentaalimusiikkien hemmottelevaan maailmaan. Kosmetologiopiskelijoina pääsemme osallisiksi toistemme käsittelyistä.

Pesäpallo pitää kunnon korkealla ja parantaa työssä jaksamista. Joukkue on minulle kuin toinen perhe, melkein yhtä rakas.

Kolmenkympin kynnyksellä koen sisäistä rauhaa, vaikka elämän varrella kertyneissä haavoissa riittää vielä paranneltavaa. Hyvät ja rakkaat ihmissuhteet ovat auttaneet eteenpäin. Tulevaisuudessa haluan harjoittaa molempia ammattejani, sairaanhoitajan työtä painottaen.

Teksti Erja Taura-Jokinen