Lastenhoitaja Jaana Olsen löysi dna-testillä yllättäen siskopuolen – mutta kuka on Jaanan oikea isä?

Jaana Olsen, 56, kuvailee 1970-luvun lapsuuttaan Rovaniemellä ”oikein ihanaksi”. Perheeseen kuului siivoojana työskennellyt äiti ja neljä lasta. Äiti oli totaaliyksinhuoltaja. Isää ei ollut läsnä perheen elämässä.

”Olimme tiivis yksikkö, ja koin lapsuuteni tosi turvalliseksi. Äiti ei ollut mikään voivottelija vaan hänen asenteensa oli, että me pärjäämme.”

Jaana oli perheen pikkuinen – kuopus, joka sai paljon hellittelyjä äidiltä ja isosisaruksilta. Jaanan ja esikoisen välillä oli kymmenen vuoden ikäero.

Vaikka kaikki oli hyvin, eräs asia Jaanaa mietitytti. Hänestä tuntui, että hänellä ja sisaruksilla oli eri isä. Aiheesta ei kuitenkaan koskaan puhuttu. Äiti ei siitä hiiskahtanut, eikä kukaan muukaan.

Ajatus eri isistä ei ollut tuulesta temmattu, sillä äidillä ja isosisaruksilla oli eri sukunimi kuin Jaanalla. Jaanalla oli äitinsä tyttönimi ja muulla perheellä Ruotsiin muuttaneen miehen sukunimi. Tätä miestä Jaanakin oli tottunut ajattelemaan isänään.

Jaana muistaa vielä, miten mies tuli käymään Ruotsista, ja totesi, että kuule tyttö, nyt lähdetään ostamaan sinulle uusia vaatteita. 

”Olin silloin 12-vuotias. Kokemus vahvisti ajatusta, että olen hänen lapsensa.”

Muutaman vuoden kuluttua mies menehtyi. Sisarukset saivat vakuutusrahoja, mutta Jaana ei. Äidillä oli tähänkin – kuten myös sukunimiasiaan – jokin selitys.

”Minuun selitykset upposivat täysillä. En vaivannut niillä päätäni. Minulta ei puuttunut mitään, enkä tuntenut isänkaipuuta. En osannut kaivata sellaista, mitä minulla ei ollut koskaan ollut.”

Vaiettu asia

Viime aikoina Jaana on miettinyt paljon lapsuuttaan. Hän on sitä mieltä, että häntä haluttiin suojella. Siksi kukaan ei puhua pukahtanut isästä.

”Ehkä se oli väärällä tavalla suojelua. Ajattelen kuitenkin, että äiti teki sen rakkaudesta. Uskon myös, että äiti halusi säilyttää perheyhteyden tiiviinä. Yksinhuoltajaäitinä hänellä oli aivan riittävästi kannettavaa muutenkin.”

Jaanakaan ei halunnut ottaa isää puheeksi. Nyt se harmittaa häntä.

”Taustalla oli varmasti itsesuojeluvaistoa. En halunnut rikkoa mielikuvaa siitä, että emme olisikaan samaa katrasta. Eihän sillä olisi ollut mitään merkitystä, mutta silloin elettiin toisenlaista aikaa. Erilaiset perhekuviot eivät olleet vielä valtavirtaa.”

Jaanan äiti kuoli vuonna 2001 nopeasti edenneeseen leukemiaan vain 63-vuotiaana. Äidin sairastuminen ja äkillinen kuolema olivat Jaanalle iso isku. Äiti oli ollut hänelle tuki ja turva, luottohenkilö elämässä. 

”Joku kysyi minulta myöhemmin, että eikö äitisi kuolinvuoteellaankaan kertonut isäsi nimeä. Se ei todellakaan ollut mielessäni sillä hetkellä. Oli vain valtava hätä.”

Jaana osallistui aktiivisesti äitinsä hoitamiseen, mikä sytytti kipinän hoitoalaa kohtaan.

Jaana oli tuolloin 33-vuotias kahden lapsen äiti. Hän osallistui aktiivisesti äitinsä hoitamiseen, mikä sytytti kipinän hoitoalaa kohtaan.

”Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi. Ensin työskentelin vanhuspuolella, mutta pian vaihdoin varhaiskasvatukseen. Siellä onkin vierähtänyt jo neljännesvuosisata.” 

Yllättävä osuma

Elämä vei mukanaan, eikä Jaana miettinyt isäasiaa. Ei ennen kuin jotkut hänen ystävistään kertoivat tehneensä kaupallisen dna-testin, jolla voi selvittää oman etnisen taustansa ja löytää sukulaisia.

Silloin Jaanakin innostui. Nelisen vuotta sitten hän tilasi netistä MyHeritagen testipaketin, pyöräytti tikkua poskessaan ja lähetti sen tutkittavaksi. 

”Ikä tekee sen, että omat juuret alkavat kiinnostaa. Minun äidinäidin suku on Pohjois-Norjasta, ja se sukulinja minua kutkutti. Toki mielessä oli ajatus, selviäisikö isästäkin jotakin.”

Jaana huomauttaa, että vanhetessa alkaa miettiä myös erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Senkin vuoksi on hänestä tärkeää tietää, mistä omat geenit tulevat.

Aina välillä Jaana kävi kurkkaamassa sukututkimusalustan sivulta osumia eli niitä ihmisiä, joiden kanssa hän jakoi samaa dna:ta. Mitään erityisen kiinnostavaa ei löytynyt.

Kunnes maaliskuussa 2023 hänen postilaatikkoonsa kilahti viesti. Se tuli Porvoossa asuvalta Anna-Lenalta. Näyttää siltä, että olemme puolisiskoja, hän kirjoitti. Samaa dna:ta oli 28,4 prosenttia.

Anna-Lena kertoi, ettei tiedä biologisesta isästään oikein mitään muuta kuin sen, että tämä on jo kuollut. Haluaisitko selvittää asiaa kanssani? Anna-Lena kysyi Jaanalta.

”Ensimmäinen tunne oli, että wau! Minulla on siis siskopuoli! Aavistukseni isästä olivat osuneet oikeaan. Oli myös jännittävää, että joku toinen oli samassa tilanteessa – etsimässä ratkaisua isään, josta ei ollut koskaan puhuttu.”

Kummin paljastus

Jaana ja Anna-Lena vaihtoivat viestejä ja pähkäilivät, mitä kautta mysteeriin saisi valoa. Myös Anna-Lenan äiti oli kuollut, mutta elinaikanaan hän oli paljastanut joitakin tiedonmurusia tyttärensä biologisesta isästä: mies oli kotoisin Parkanosta, hän oli ollut muusikko ja ennen kuolemaansa hän oli tullut uskoon. 

Jaana muisti, että hänen kummitätinsä ja äitinsä olivat olleet läheisiä jo 1950-luvulta lähtien. Kesällä 2023 Jaana ajoi Oulusta Rovaniemelle tapaamaan kummiaan. Ennen kuin Jaana ehti ottaa asiaansa puheeksi, hänen kumminsa ilme muuttui salaperäiseksi.

”Siinä kahvipöydän ääressä hän yhtäkkiä kysyi, kertoiko äiti koskaan, kuka sinun isäsi on. Kummi alkoi jutella, että hän oli muusikko. Komea mies, jonka silmät menivät hymyillessä juuri samalla tavalla sirrilleen kuin sinulla.”

Sitten kummi kertoi miehen nimen sekä sen, että Jaanan äiti oli tavannut hänet ravintola Pohjanhovissa. Mies oli ollut siellä musisoimassa.

Nimi oli sen verran harvinainen, että Jaana alkoi vimmatusti googlettaa. Hän päätyi Geni-sivustolle, joka on sukututkimukseen liittyvä yhteisö­palvelu. 

Muutaman mutkan kautta hän löysi yhteystiedot eräälle naiselle. Jaana ei arkaillut vaan naputteli hänelle sähköpostiviestin, jossa kysyi, onko tämän niminen mies tuttu. 

Hän oli isäni, nainen vastasi.

Isäryhmä Whatsappiin

”Hanna oli tietysti tosi hämmentynyt yhteydenotostani. Kerroin hänelle, että minulle ja porvoolaiselle Anna-Lenalle on tullut tällainen dna-tulos ja nyt etsimme biologista isäämme.”

Kaikki, mitä Hanna kertoi omasta isästään, osui yksiin sen kanssa, mitä Jaana ja Anna-Lena olivat kuulleet miehestä, jota he pitivät isänään: nimi, ikä, ammatti, asuinpaikat sekä uskoontulo ennen kuolemaa.

Asian varmistamiseksi tarvittaisiin dna-testi Hannalta. Hän halusi kuitenkin miettimisaikaa. Hän sanoi, ettei tekisi testiä painostuksesta.

Hanna kertoi, että hänen isänsä oli kiertänyt trionsa kanssa Suomea. Myöhemmin hän oli tehnyt hengellistä musiikkia. Hän oli menehtynyt syöpään 48-vuotiaana jo vuonna 1984. 

Myös Hannan äiti oli kuollut, joten häneltäkään ei voinut enää kysyä ­menneistä. Naiset kertasivat vuosilukuja ja yllättyivät siitä, että Anna-Lena ja Hanna olivat syntyneet samana vuonna.

Vaikka dna-varmistus puuttui, naiset olivat varmoja, että kyse on samasta miehestä. 

”Perustimme Whatsappiin isäryhmän, jossa aloimme jakaa kuulumisia sekä perheeseen ja sukuun liittyviä ­asioita, kuten vanhoja valokuvia. Olemme myös tavanneet kerran, toukokuussa 2024, Oulussa.”

Jaana jatkoi selvityksiään. Hän oli yhteydessä myös Pohjanhoviin. Jospa siellä olisi vielä tallessa tiedot vuosikymmenten aikana esiintyneistä artisteista. Sellaisia tietoja ei kuitenkaan ollut saatavilla. 

Omille sisaruksilleen Jaana kertoi siskopuolen löytymisestä ja isän etsintöjen etenemisestä. Kävi ilmi, että sisarukset olivat jollain tasolla aina tienneet, että heillä oli eri isä kuin Jaanalla.

”Meidän väliset suhteemme eivät ole muuttuneet millään tavalla. Olemme kasvaneet yhdessä ja he ovat minulle siskoja ja veljiä, eivät mitään puolikkaita.” 

Matto kaiken alta

Joulukuussa 2025 Hannan dna-testin tulos oli vihdoin valmis. Jaana ja Anna-Lena saivat häneltä viestin Whatsappiin. 

Se veti maton kaiken alta. Osumaa Hannan ja heidän välillään ei tullut.

”Se oli valtava pettymys. Ainut varma asia oli siis edelleen se, että Anna-Lena ja minä olimme siskopuolia. Isäasian kanssa jouduimme palaamaan nollapisteeseen.”

Jaana kertoo, että tilanne oli Hannallekin hyvin hämmentävä. Asiaan toisi selvyyttä, jos Hannan veli tekisi dna-testin, mutta hän on kieltäytynyt toistaiseksi.

Jaana ei aio antaa periksi vaan jatkaa tutkimuksiaan. Hän on edelleen sitä mieltä, että he ovat Anna-Lenan kanssa oikeilla jäljillä.

”Haluan saada kasvot sille toiselle puolikkaalle minusta. Toivon, että palaset vielä loksahtavat kohdalleen.” 

Anna-Lena ja Hanna ovat lukeneet jutun. Hannan nimi on hänen pyynnöstään muutettu.