Maisa Torppa: Käytän julkisuutta hoitoalan hyväksi

Lähihoitajaopiskelija Maisa Torppa haluaa murtaa mielikuvaa, joka hänestä on syntynyt julkisuudessa.

Kuvateksti
Maisa Torpan kykyä ja intoa opiskeluun on aluksi epäilty. Hän sanoo menestyneensä opinnoissaan erinomaisesti. Kuva: Jukka Rapo

1. Mikä houkutteli hoitoalalle?

Minulla on vahva kutsumus. Opiskelu ja harjoittelu sekä saamani palaute ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että olen valinnut oikein. Haluan onnistua kaikessa mitä teen, joten olen opiskellut ahkerasti ja pärjännyt hyvin.

Lähihoitajaopintoja on julkisuudessa kritisoitu, mutta minun kokemukseni opintojen sisällöstä, harjoitteluista ja opettajista on hyvä. Harjoitteluihin olen mennyt avoimin mielin. Viihdyin hyvin vuodeosastolla, ja myös vanhustyö oli hyvä kokemus. Valmistun lähihoitajaksi keväällä ja sitten haen opiskelemaan kätilöksi.

2. Miten yhdistät opiskelun ja roolisi sosiaalisessa mediassa? 

Ammattisomettaminen on hyvin palkattua. Halusin kuitenkin elämääni muutakin sisältöä kuin some-julkisuuden ja stressin jatkuvasta päivittämisestä. Ennen saatoin valita matkalle tavarat sen mukaan, miten hyviä kuvia saan niistä. Nykyään päivitän fiilispohjalta ilman paineita.

En ole poistunut somesta kokonaan, koska julkisen roolini kautta voin tuoda esiin esimerkiksi hoitoalaa ja lisätä erityisesti lähihoitajien työn arvostusta.

3. Millaista arkesi on?

Herään viideltä tekemään ammatti­korkeakoulun väyläopintoja. Niiden kautta pääsen tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin jo nyt, kun opiskelen ammattiopistossa. Päivä ammattiopistossa alkaa kahdeksalta ja kestää usein neljään. Sen jälkeen kiirehdin kotiin tekemään itsenäisiä tehtäviä.

Menen varhain nukkumaan, koska olen niin väsynyt opiskelusta. Perhe on välillä kovilla, mutta kannustaa minua kiitettävästi.

4. Millaisissa terveydenhuollon tehtävissä haluaisit työskennellä?

Aion hakea opiskelemaan unelma-ammattiini kätilöksi tarvittaessa vaikka monta kerta. Olen päässyt seuraamaan kätilön työtä oman synnytykseni lisäksi kolmen ystäväni synnytyksissä, joissa olen ollut läsnä. Kätilön koulutus antaa mahdollisuuksia myös muihin kiinnostaviin tehtäviin. Olen saanut lähihoitajaopinnoista hyvän perustan, jolle rakentaa.

5. Miten sinut on otettu julkisuuden henkilönä vastaan koulussa ja harjoittelussa?

Opintojen alussa kykyjäni ja intoani epäiltiin selän takana. Helpointa ja parasta on ehdottomasti silloin, kun minua ei tunneta. Rankinta on, kun joudun ponnistelemaan rikkoakseni stereotypian tyhmästä blondista. Ilokseni olen saanut palautetta, että en ole yhtään sellainen kuin minun on julkkisroolini perusteella oletettu olevan.

Olen luonteeltani hyvän fiiliksen luoja, ja vaikka välillä päätän pitäytyä sivussa ja asiallisena, päädyn juttelemaan ihmisille mukavia.

6. Miten osallistut Tehyn toimintaan?

Olen Tehyn opiskelijajäsen ja osallistun mahdollisuuksien mukaan opiskelijatoimintaan. Pidän esillä lähihoitajan koulutusta ja hoitoalaa. Kuka tahansa ei tässä työssä pärjää, eikä tälle alalle voi ottaa opiskelemaan ketä tahansa. Yksin kotihoidossa työskentelevät lähihoitajat ovat vastuussa viime kädessä ihmisen hengestä.

 

Maisa Torppa, 27

  • Lähihoitajaopiskelija.
  • Suorittaa sairaanhoitajan väyläopintoja ammattikorkeakoulussa.
  • Tuli julkisuuteen 17-vuotiaana missikisan kautta ja on sen jälkeen tehnyt erilaisia tv-töitä.
  • Instagramissa @maisatorppa, seuraajia yli 53 000.
  • Kirjoittaa blogia.
  • Perheeseen kuuluu puoliso, rallikuski Jari-Matti Latvala ja poika edellisestä suhteesta.
  • Harrastaa lukemista, pianon­soittoa ja sisustamista.

Julkaistu Tehy-lehdessä 1/2019