Oulaskankaan sairaalan leikkaussalit ovat tulleet Jari Palolalle tutuiksi vuosikymmenien kuluessa. Kuva: Jussi Tuokkola

Metsäalaa miettinyt: Haavahoitajana löytyi uusi maailma

Metsä kutsui Jari Palolaa, mutta lopulta hän päätyi hygienia- ja haavahoitajaksi.

Minua on kiinnostanut metsä lapsuudesta lähtien. Olen syntynyt Vetelissä, mutta kun olin kaksivuotias muutimme Kokkolaan, jossa kävin koulut. Vietin kuitenkin kesät Vetelissä sedän maatilalla renkipoikana. Haaveilin metsäalasta ja vaihto­ehtoina oli valmistua metsänhoitajaksi tai metsäteknikoksi.

Aloitin lukion, mutta kahden vuoden jälkeen vaihdoin metsäpuolelle. Opiskelin metsätalouden yleisjakson­ ja kävin metsurikurssin. Samaan aikaan olin mukana SPR:n ensiapuryhmässä, ja armeijassa minusta tuli lääkintäaliupseeri.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Armeijan jälkeen lähdin opiskelemaan lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi.

Sain heti töitä Oulaskankaan sairaalasta Oulaisista. Lääkintävahtimestarina ambulanssissa kypsyi päätös hakea sairaanhoitajan opintoihin. Tuohon aikaan ei puhuttu vielä ensihoitajista, mutta ambulansseissa työskenteli sairaanhoitajia. Parasta koulutusta tehtävään oli erikoistua leikkaussali-anestesiasairaanhoitajaksi.

Tarkoitukseni oli jatkaa ambulanssissa, mutta sain vakituisen viran leikkaussalista Oulaskankaan sairaalasta vuonna 1992. Olin harjoitellut siellä, ja tuohon aikaan sairaanhoitajista oli pulaa.

Aluesairaalan jälkeen hain kokemusta keskussairaalasta. Sain paikan instrumenttihoitajana Kanta-Hämeen keskussairaalasta. Yllätyin, että sain sieltäkin vakituisen paikan. Ehkä siihen vaikutti se, että olen mies. Hämeenlinnassa olin ainoa mies instrumenttipuolella. Olin Etelä-Suomessa seitsemän kuukautta, mutta sitten palasin takaisin pohjoiseen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen olin mukana kunnallispolitiikassa ja jatkoin opintoja. Suoritin infektioiden torjunnan erikoistumisopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Talomme hygieniahoitaja oli jäämässä eläkkeelle ja sai minut houkuteltua minut opintoihin. Erityisesti minua kiinnostivat leikkauksiin liittyvät infektiot. Oulaskankaalla tehdään noin 900 tekonivelleikkausta vuodessa.

Vuonna 2013 opiskelin haavanhoitoa ja vuosi sitten suoritin Oulussa haavanhoidon asiantuntijakoulutuksen. Talossa toimi puolisen vuotta haavapoli, mutta sen toiminta lopetettiin resurssipulan vuoksi.

Miehet haluavat terveydenhuollossa yleensä ensihoitoon tai psykiatriselle, joten saatan olla Suomen ainoa mies hygienia- ja haavahoitajana. Vaikka lääkärien ja sairaanhoitajien koulutukseen kuuluu haavanhoito, väitän, että plastiikkakirurgeja lukuun ottamatta haavanhoidon tuntemus jää pinnalliseksi.

Hygienia- ja haavahoitajana löysin uuden maailman. Haavahoitajan työ on itsenäistä ja toimenpiteiden merkitys korostuu. Infektioiden hoitaminen on vahvasti tulevaisuuden ala. Sitä osaamista tarvitaan yhä enemmän kotihoidossa.

Mutta mikä on Oulaskankaan sairaalan kohtalo? Jos synnytykset lopetetaan, tarkoittaako se myös päivystyksen loppumista? Täällä on kuitenkin Oulun eteläisen terveyskeskuspäivystys, joka kattaa satatuhatta asukasta.

Tässä iässä ja 26 vuotta samassa työympäristössä oltuaan on vaikea ajatella vaihtavansa työpaikkaa – varsinkin, kun tykkää työstään ja työkavereistaan. Toki yksi vaihtoehto voisi olla lähteä opiskelemaan terveydenhuollon hallintoa.

Viitisen vuotta sitten ympyrä yhdellä tapaa sulkeutui, kun muutin Merijärvelle. Lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui, sillä hankin rintamamiestalon. Pientilaan kuuluu vajaat yhdeksän hehtaaria metsää. Sieltä saan polttopuut talveksi.

Olen nykyään kahden lapsen pappa, ja tyttäreni työskentelee hoitoalalla.