Jokaiselle perheenjäsenelle on yritetty löytää oma soppi, ja huoneiden järjestyksiä on vaihdeltu paljon, sillä uhma- ja teini-ikäisillä on erilaisia tarpeita. Vanhemmat nukkuvat olohuoneessa sermin takana. Kaksosilla on oma kerrossängyllä varustettu huone. Pihlalla ja Helmillä on isojen tyttöjen huone, ja Otsolla oma soppensa. Yksi huone on peli-, askartelu- tai vetäytymishuone, jossa Marja myös nukkuu yövuoron jälkeen.
– Joskus olohuoneessa nukkuminen ärsyttää, kun porukka kerääntyy perjantaina myöhään katsomaan telkkaria, ja olen menossa lauantaina aamuvuoroon. En halua riistää toisilta valvomisen iloa, ja siirrynkin usein nukkumaan muualle tai yritän pärjätä korvatulpilla, Marja kertoo.
Marja Hämäläinen toteaa, että Helsingin kaupungin vuokra-asunnon saaminen on kuin lottovoitto, sillä niiden vuokrahinnat ovat paljon matalampia kuin vapailla markkinoilla.
Perheen vuokra ja vesimaksu ovat 1 200 euroa kuukaudessa. Kun siihen laskee saunavuoron, lämmitetyn autohallin, sähköt ja vakuutukset, asumiskustannukset ovat noin 1 350 euroa kuussa. Marja on vertaillut, että vapailla markkinoilla vastaavan asunnon vuokra olisi vähintään 2 000 euroa kuukaudessa.
– Tiedän useita hoitajatovereita, jotka joutuvat tekemään pyhät ja viikonloput lisäkeikkaa, jotta saisivat vuokransa maksettua. Moni maksaa yksiöstä tonnin vuokraa.
Marja sai ensimmäisen Helsingin kaupungin vuokra-asuntonsa 19-vuotiaana lähihoitajaopiskelijana. Sen jälkeen on ollut helppo hakea vaihtoa isompaan asuntoon. Nykyinen koti on Marjan kolmas kaupungin vuokra-asunto.
Korkeat asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syöpä.
Tehyn ekonomisti Ralf Sund
Kaupungin vuokra-asuntoja rakennetaan koko ajan lisää, mutta niitä riittää vain murto-osalle hakijoista. Viime vuonna Helsingin kaupungille valmistui 1 100 uutta vuokra-asuntoa. Kaupungin vuokra-asuntoja hakevat jatkuvasti kymmenettuhannet ihmiset, ja vain neljä prosenttia heistä saa asunnon.
Tehyn ekonomisti Ralf Sund toteaa, että moni keskituloinenkin muuttuu pääkaupunkiseudulla käytännössä pienituloiseksi vuokran tai asuntolainan lyhennyksen jälkeen.
– Korkeat asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syöpä. Syyttävä sormi kääntyy poliitikkojen suuntaan. Markkinatalouden lait ovat loistava renki, mutta asuntomarkkinoilla ne hääräävät isännän paikalla, moittii Sund.
Ensihoitaja Emilia Lehtinen, 39, avaa oven ja päästää Reinon, 7, Hildan, 6, ja Tuuren, 4, pihalle leikkimään. Itse hän menee Olgan, 2, kanssa talliin hoitamaan shetlanninponiaan Belliä. Samalla hän katsoo, kuinka monta munaa viisi kanaa ovat kukon johdolla munineet. Kolme kissaa kiehnää jaloissa.
– Oma piha helpottaa valtavasti lapsiperheen elämää. Aiemmassa kodissamme lapsia ei voinut päästää pihalle yksin, Emilia kertoo.
Emilia ja hänen miehensä, ensihoitaja Ville Lehtinen, 44, muuttivat perheineen Lapinjärvelle kaksi vuotta sitten Kirkkonummen Masalasta 86 neliön rivitaloneliöstä. Ville ja Emilia olivat pitkään haaveilleet maalle muutosta, sillä he ovat aina nauttineet luonnosta. Maaseudulta oli myös mahdollista saada iso koti kohtuuhinnalla.
– Lapsen syntymä käynnisti pitkän prosessin. Esikoinen oli vajaan vuoden, kun kävimme katsomassa pientä hirsitaloa Lohjalla. Yksi porvoolainen hirsitalo meni sivu suun, kun emme saaneet kotiamme myytyä. Minä jo kyllästyin, ja Ville sai lähteä yksin katsomaan Lapinjärven taloa marraskuussa 2017.
Mutta siinä olikin kaikki, mitä perhe toivoi. Talo on rakennettu 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Alakerrassa on 150 neliötä, keittiö ja neljä huonetta. Yläkerrassa on iso kylmä vintti ja kaksi lämmintä huonetta, ompelutila ja nukkumispaikka vuorotyöläiselle. Emilia sai tallin eläimiä varten. Pihalla on harrastetila bändihommille, lämmin autotalli ja hirsisauna.
Oma piha helpottaa valtavasti lapsiperheen elämää.
Emilia on ollut keväästä asti hoitovapaalla, mutta hän tekee keikkatöitä Loviisassa hoivakoti Rosenkullassa sekä entisessä työpaikassaan Helsingissä Naistenklinikalla vastasyntyneiden teho-osastolla. Keikat Emilia pyrkii samaan niille päiville, kun Villellä on vapaapäivä. Ensihoitajana ambulanssissa työskentelevä Ville tekee pitkiä vuoroja Päijät-Hämeen alueella.
Emilia tienaa keikkaillen bruttona noin 2 200 euroa kuukaudessa ja Ville kolmivuorotyön lisineen noin 3 500. Minimissään Emilia tekee kuussa viisi
12 tunnin keikkapäivää Naistenklinikalla ja lisäksi muutaman päivän Rosenkullassa.
– Niillä saan osuuteni laskuista maksettua. Haluan myös ylläpitää taitoni keskostenhoitoon ja tykkään vaihtelusta. Tämä järjestely mahdollistaa sen, että olen kotona siihen asti, kun Olga täyttää kolme, mutta yhteinen aika Villen kanssa on tietysti vähissä.
Ville ja Emilia maksoivat isosta talostaan ja 2 500 neliön tontista Lapinjärvellä 210 000 euroa.
– Aluksi olimme lyhennysvapaalla eli maksoimme vain lainan korkoja, jotta oli mahdollista olla pitkään kotona kuopuksen kanssa.
Helmikuusta 2020 lähtien asuntolainaa on lyhennetty 900 euroa kuukaudessa. Talo lämpiää puukeskuslämmityksellä, joka maksaa 1 500–2 000 euroa vuodessa.
– Meidän oli pakko hankkia kaksi autoa, sillä julkista liikennettä ei ole. Villen työmatka on 70 kilometriä, minun vähintään 17. Kahden auton kiinteisiin kuluihin menee 1 000 euroa kuukaudessa. Emme säästä mitään pääkaupunkiseudulla asumiseen verrattuna, mutta saamme palkallamme enemmän. Pääsen toteuttamaan itseäni täällä maalla paremmin, Emilia sanoo.
Halvemman asumisen perässä moni päätyy valitsemaan pitkän työmatkan.
– Jos Lapinjärveltä saa omakotitalon 210 000 eurolla, niin Helsingistä sillä saa koirankopin. Juuri siksi pienipalkkaiset pendelöivät kaukaa, sanoo STTK:n ekonomisti Antti Koskela.
Pääkaupunkiseudulla hoitajan käteen jää asumiskulujen jälkeen usein vähemmän kuin muualla Suomessa.
– Esimerkiksi 50 neliön kaksion vuokrassa voi olla Helsingin ja Porin välillä yli 300 euron ero. Se on valtava summa, jos hoitajan nettopalkka on 2 000 euroa. Se voi ratkaista esimerkiksi, onko varaa lasten harrastuksiin vai ei, Antti Koskela sanoo.
Koskelan mukaan tilanne vain pahenee joka vuosi, koska Helsingin ja pääkaupunkiseudun vuokrat ja asuntojen hinnat nousevat nopeammin kuin yleinen inflaatio tai muiden kaupunkien vuokrat.
Asuntolainaa ei saa, jos on aina määräaikaisessa työsuhteessa.
STTK:n ekonomisti Antti Koskela
Toisaalta hoitoalalla työskentelevällä voi olla hyvä mahdollisuus saada lainaa omistusasunnon ostamiseen, sillä työllisyystilanne on hyvä.
– Lainan saannissa työn vakituisuus ja varmuus ovat tärkeimmät kriteerit. Tosin tätä heikentää laiton määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen. Asuntolainaa ei saa, jos on aina määräaikaisessa työsuhteessa, Koskela sanoo.
Hänen mielestään hoitajien työsuhdeasuntojen määrää pitäisi lisätä reippaasti.
– Palkkatyököyhyys eli se, että rahat eivät riitä, vaikka käy töissä, koskee tällä hetkellä erityisesti yksityisiä palvelualoja. Tilanne saattaa levitä koskemaan sairaanhoitajiakin, ellei asuntotilannetta saada Helsingissä kuriin, Koskela toteaa.
Kallis asuminen voi aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. STTK:n kyselyn mukaan 38 prosenttia vastaajista kertoo asumiskustannustensa tuottavan jatkuvaa huolta. Pääkaupunkiseudulla jopa 43 prosenttia kokee näin. Yli kolmannes vastaajista toteaa esimerkiksi tinkineensä ruoasta ja hyvinvointipalveluista asumiskustannusten takia ainakin muutaman kerran vuodessa.
Marja Hämäläinen valmistui sairaanhoitajaksi toukokuussa, aiemmin hän oli valmistunut lähihoitajaksi. Koko sairaanhoitajaksi opiskelun ajan hän teki 75-prosenttista työaikaa psykogeriatrisella osastolla Koskelan Seniorikeskuksessa, ja siellä hän työskentelee edelleen, nyt kokoaikaisesti. Marjan bruttokuukausipalkka ilman lisiä on noin 2 600 euroa. Hänen miehensä Joonas työskentelee ravintola-alalla ja tienaa enemmän kuin Marja.
– Haaveilemme oman asunnon ostamisesta siinä vaiheessa, kun meille riittää pienempi. Haluamme pysyä Helsingin Arabianrannan alueella, mutta perheasunnot täällä maksavat 500 000 euroa, Marja sanoo.
Sekä Marja että Emilia perheineen ovat tyytyväisiä asumiseensa. Paljasjalkaisena helsinkiläisenä Marja arvostaa sitä, että kaikki on lähellä.
– Kävelen töihin vartissa tai matkustan bussilla viidessä minuutissa. Pihla pääsee ratikalla kouluun. Auto meillä on lähinnä Otson jääkiekkoharrastuksen vuoksi, sillä treenejä ja pelejä on neljästi viikossa ympäri kaupunkia.
Emilia ei voisi enää kuvitella asumista pääkaupunkiseudulla, sillä hän on niin onnellinen lähellä luontoa Lapinjärvellä.
– Hevosen tallipaikka maksaisi pääkaupunkiseudulla minimissään 500 euroa kuussa. Perustarpeeni on elää eläinten kanssa, ja täällä maalla se onnistuu helposti.
Teksti Reija Ypyä, kuvat Linda Varoma
