Papin ja sairaanhoitajan ammateissa on paljon samaa, sanoo hoitoalalle lähtenyt teologi

Pappi Tiina Huhtanen opiskeli nelikymppisenä sairaanhoitajaksi. Ammateissa on hänestä paljon samaa, mutta täysverinen teoreetikko on tarvinnut harjoittelua etenkin kädentaidoissa.

Kuvateksti
Tiina Huhtanen toteutti pitkäaikaisen haaveensa hoitoalan opinnoista. ”Nyt saan istua molemmilla jakkaroilla, papin ja sairaanhoitajan.”
Kuva: Pia Inberg

Aina kun seurakuntapappi Tiina Huhtanen silmäili työpaikkailmoituksia, katse hakeutui tehtäviin, joihin liittyi hoitaminen ja terveyden edistäminen.

Ei papin töissä mitään vikaa ollut. Tiina oli vihitty ammattiinsa vuonna 2008, ja elämä pappina, tutkijana ja perheenäitinä oli täysipainoista ja antoisaa.

Hoitoala kuitenkin kiinnosti vahvasti. Ikuiseksi opiskelijaksi itseään kutsuva Tiina oli ehkä vain odottanut sopivaa hetkeä. Se koitti vuonna 2016, kun hänen moderneja katolisia oppeja käsittelevä väitöskirjansa oli tarkastettu ja nuorempikin tytär täyttänyt vuoden. Ratkaisua tuki myös aviomies, yrittäjänä työskentelevä  Juho Muhonen.

Läheiset eivät yllättyneet, kun Tiina kertoi jäävänsä opintovapaalle Nurmijärven seurakunnasta ja lähtevänsä opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

”He sanoivat, että nyt sinä sen sitten teit, olit puhunut siitä niin pitkään. He tunsivat minut”, Tiina kertoo nykyisen työpaikkansa Rintasyöpäyhdistyksen tiloissa Helsingissä.

Tiina työskentelee sairaanhoitajana ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina yhdistyksessä, joka on osa 47 maassa toimivaa Europa Donna Breast Cancer Coalition -järjestöä. Yhdistyksen ydintehtävä on rintasyöpään sairastuneiden vertaistuki.

”Hoitoalalla pääsen lähelle ihmisiä ja voin olla mukana heidän arkensa vaikeissa tilanteissa. Pappikin auttaa, mutta eri tavalla.”

Papin työssä Tiinaa mietityttivät myös tulevaisuuden näkymät.

”Jos olisin halunnut edetä pappina urallani, työpäivään olisi tullut paljon muutakin kuin hengellistä sisältöä, kuten budjetointia ja hallintoa.”

Rohkea tekokäsi potilaana

Aloittaessaan opinnot Metropolia-ammattikorkeakoulussa Tiina oli luokkansa vanhin.

”Minut otettiin pappistaustoineni hienosti vastaan. Meitä oli muitakin alanvaihtajia, esimerkiksi kokki ja kosmetologi.”

Tiina kuvailee itseään täysveriseksi teoreetikoksi ja arvelee, että on tarvinnut käden taidoissa enemmän harjoittelua kuin useimmat muut. Hän ihailee kokeneiden kollegojensa ammattitaitoa.

”Kun opettelin kanylointia, jaoin somessa kavereilleni kuvan tekokädestä ja kirjoitin, että tekokäsi uskalsi hienosti olla potilaani, entä sinä?”

Tiinan kokemus kuitenkin on, että ihan kaiken oppii, kun toistoja on tarpeeksi.

”Olen esimerkiksi saanut antaa niin paljon rokotuksia, että sen taidon voin jo sanoa osaavani. Se kanylointikin meni sitten hyvin oikean potilaan kanssa, hyvässä ohjauksessa.”

Hyvä vastaanotto sai jäämään

”Tissitalo”. Se on Tiinan lämpimän humoristinen nimitys työpaikalleen – ovathan saman katon alla myös Imetyksen tuki- ja Tunne rintasi -yhdistykset. Tiina kertoo, että vaikka hän on tekemisissä vakavien asioiden kanssa, työssä nauretaan joka päivä.

”Ihmiset myös paranevat syövistään. Ne ovat ilon hetkiä. Suuri ilon aihe on sekin, millaisella palolla vapaaehtoiset tekevät työtään.”

Alun perin Tiina tuli Rintasyöpäyhdistykseen suorittamaan vakavasti sairastuneiden hoitotyön harjoittelujaksoa. Syöpäsairaanhoitaja Miia Merikallio otti opiskelijan vastaan poikkeuksellisella lämmöllä. Tiina tunsi tulleensa kotiin.

Terveysasemalla puhelimeen vastaavilla sairaanhoitajilla täytyy olla kuudes aisti, niin moniin kysymyksiin heidän on osattava vastata.

Hän kiittää myös sitä, kuinka rohkeasti toiminnanjohtaja Anu Niemi oivalsi tuoreen sairaanhoitajan edellisen ammatin merkityksen uudelle työlle. Ensimmäisiin työtehtäviin kuului pitää verkkokurssi aikuisille siitä, miten lapsille puhutaan kuolemasta.

”Taustani ja ikäni auttavat minua auttamaan. Minun ei tarvinnut lähteä nollasta opettelemaan surun kohtaamista.”

Tiukasti kiinni tämänpuoleisessa

Tiina on saanut maistaa myös kliinistä hoitotyötä helsinkiläisellä terveysasemalla.

”Terveysasemalla puhelimeen vastaavilla sairaanhoitajilla täytyy olla kuudes aisti, niin moniin kysymyksiin heidän on osattava vastata! Kipeästä varpaasta alkanut puhelu voi päättyä siihen, että varataan aika psykiatriselle sairaanhoitajalle.”

Terveysasemalla oli selkeiden rutiinien lisäksi selkeät työajat. Kun oven painoi kiinni takanaan, työpäivä oli ohi. Nykyinen työ liukuu enemmän mieleen myös vapaa-ajalla. Se muistuttaa Tiinaa papin ammatista, jossa kävi samoin.

Papin ammatissani minulle ei soiteltu viikonloppuaamuisin ja pyydetty selittämään kiireesti modernin katolisuuden oppeja.

Läheisten kiinnostus uutta ammattia kohtaan on erilaista kuin ennen. Nyt läheinen saattaa soittaa viikonloppuaamuna ja kysyä neuvoa, kun verensokeri on koholla.

”Aiemmassa ammatissani minulle ei soiteltu viikonloppuaamuisin ja pyydetty kiireesti selittämään modernin katolisuuden oppeja”, Tiina nauraa.

Kaipaako Tiina jotain entisestä työstään? Tiina vastaa, ettei pappeus hänestä ole mihinkään lähtenyt. Läheiset toivovat häneltä edelleen kirkollisia toimituksia.  Viimeksi hän saattoi hautaan miehensä isoäidin.

”Arvostan valtavasti näitä luottamuksen osoituksia.”

Lisäksi Tiina toimii kirkon ekumeenisten asioiden toimikunnassa ja jatkokouluttaa pappeja.

”Saan istua molemmilla jakkaroilla, papin ja sairaanhoitajan.”

Tiina toteaa, että hengellinen tai ainakin henkinen puoli on usein läsnä myös hoitotyössä. Sairaanhoitajan ammatissa häntä miellyttää se, että mukana on vahva toivon näkökulma.

Eikö pappikin tarjoa toivoa?

”Tarjoaa, mutta se tähyää muualle, tuonpuoleiseen. Minä saan nyt hoitajana keskittyä elämään: tarjota toivoa tässä ja nyt.”

Suosittelemme sinulle