Sairaanhoitajaksi opiskeleva kuvataituri: ”Vaikka taide on intohimoinen harrastukseni, päällimmäisenä minulla on hoitajan identiteetti”
Jatko-opinnot laittoivat Juha Penttisen pohtimaan henkisyyttä. Psykiatrisen hoitotyön rinnalla Juhalla kulkee kuvien tekeminen, jonka hän aloitti jo pikkupoikana.
Kuvateksti
Kuvausharrastus alkoi skeittikuvauksesta lapsena. Nykyään Juha kuvaa muun muassa musiikkivideoita ja albumien kansia.
Kuva: Jussi Tuokkola
Sairaanhoitaja-opiskelijaJuha Penttinen, 45, myöntää, että hänellä oli ennakkoluuloja Diakonia-ammattikorkeakoulua kohtaan. Ne eivät kohdistuneet sairaanhoitajan opintoihin vaan diakoniseen hoitotyöhön.
”Kuvittelin, että varmaan siellä paukutetaan Raamatulla päähän”, hän naurahtaa nyt, kun opinnoista on takana valtaosa.
Ennen jatko-opiskelijaksi ryhtymistä Juha oli ehtinyt työskennellä Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian akuuttiosastolla lähes kymmenen vuotta. Ajatus jatko-opinnoista oli kytenyt heti lähihoitajaksi valmistumisesta lähtien.
Nykyään Juha ajattelee, että diakoninen hoitotyö voi antaa merkittävän lisän potilaan ja hoitajan kohtaamiseen. Se ei tarkoita, että hengellinen tai kristillinen puoli pitäisi ottaa esille joka tilanteessa.
”Opetuksessa on korostettu, ettei kyse ole hengellisyydestä vaan henkisyydestä, joka on yksi pala ihmisen ymmärtämisessä. Meille kaikille voi tulla vastaan tilanteita, jossa on tarve pohtia henkisiä asioita.”
Juhan mielestä hoitajalta vaaditaan tilannetajua siinä, milloin nostaa henkisyyden harsoa. Murtunut jalka ei aja välttämättä pohtimaan henkisiä asioita. Tilanne saattaa olla toinen, kun ihminen on halvaantunut auto-onnettomuudessa tai saanut tietää sairastavansa parantumatonta syöpää.
”Uskon tuputus ei ole se juttu. Mutta hoitajana voin sopivassa kohtaa kysyä, minkälainen suhde sinulla on uskonasioihin.”
Diakonisen hoitotyön opintoja tutkintoon kuuluu kaikkiaan 30–40 opintopistettä. Seurakuntatyön lisäksi niissä käsitellään muitakin kuin kristinuskoa.
”Opinnoissa pyritään olemaan läsnä tässä maailmassa. Myös uskonnottomat otetaan huomioon.”
Juha itse kertoo elävänsä jonkinlaista etsiskelyvaihetta.
”Kyllähän se jostakin kertoo, että eri uskontojen harjoittajia on niin paljon. Joku voi löytää henkisyyttä luonnossa liikkumisesta tai filosofiasta. Mielestäni on hyvä pitää väylät auki.”
Kun toivoa on vähän
Juha tuntee edelleen voimakasta vetoa psykiatriseen hoitotyöhön. Siitä kertovat myös viime kevään työharjoittelupaikat: palliatiivisen ja saattohoidon osasto Oulun kaupunginsairaalassa sekä psykiatrian ja yleissairaalapsykiatrian poliklinikka Oysissa.
”Urahaaveeni suuntautuu erityisesti yleissairaalapsykiatriaan. Somaattisen puolen hoitajissa psykiatriset potilaat voivat herättää kysymyksiä ja ahdistustakin, mutta minä koen konsultoinnin somatiikan ja psykiatrian välillä tärkeäksi osa-alueeksi.”
Juha Penttinen: Horisontti (2019)
Juhan omat kokemukset niin potilaana, omaisena kuin hoitajana ovat panneet miettimään, miten toimia hoitajana, kun potilaalla on diagnoosi, joka ei anna toivoa. Miten lähestyä potilasta ja tämän omaisia?
”Hoitajan läsnäolo on tärkeintä. Psykiatrinen ja diakoninen hoitotyö kietoutuvat tässä tilanteessa yhteen. Monet kaipaavat myös hengellisistä asioista puhumista. Sopivassa kohtaa voin sitten kysyä, miten suhtaudut niihin.”
Juhan omaan perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Lapsista vanhempi on peruskouluikäinen ja nuorempi 2-vuotias.
”Perhe, omaiset ja kaverit. Se on elämän tärkeysjärjestyksen kärki.”
Rivistä astuu työhevonen
Opiskeluun liittyvät harjoittelut ovat antaneet Juhalle mahdollisuuden tarkkailla sairaalamaailmaa uudesta näkökulmasta. Harjoittelijana hän on pystynyt arvioimaan työyhteisöjen ilmapiiriä ja työn kuormittavuutta jopa paremmin kuin työntekijänä.
Resurssipulaan liittyvät kysymykset ovat Juhan mielestä keskeisiä. Ne vaikuttavat kaikkiin ja kaikkeen – ja niitä on pyöritelty vuosikausia.
”Kun resursseja on vähän, hoitajat ovat kuormittuneita. Siitä huolimatta ilmapiiri voi olla hyvä, kun vahva me-henki pitää yllä hyvinvointia.”
Työyhteisöistä Juhan silmiin pistää yksi ihmistyyppi: hoitaja, joka ei hetkahda, tapahtuipa mitä tahansa. Juha nimittää tällaista hoitajaa työhevoseksi. Kun työyhteisöstä puuttuu työntekijöitä, työhevonen astuu rivistä aikailematta esiin ja tekee työt vankalla rutiinilla omien töidensä ohella.
”Häntä ajaa eteenpäin varmaankin velvollisuudentunne.”
Juha on tehnyt havaintoja myös työyhteisöä syövästä ilmiöstä. Yksi pahantuulinen ja huonosti käyttäytyvä työntekijä pystyy pilaamaan koko työpaikan ilmapiirin.
”Jokainen voisi miettiä, miksi joku saa käyttäytyä näin. Miksei siihen puututa ja se saa jatkua?”
Videokuvausta lähiössä
Hoitotyön rinnalla Juhan elämässä on kulkenut jo pitkään videokuvaaminen. Se juontaa juurensa lapsuuden lähiöön 1980-luvulle.
”Lapsia oli paljon, monenikäisiä, ja joku keksi, että kaikkea voi tehdä itse. Rakensimme skeittirampin ja aloimme kuvata skeittausta videokameralla.”
Varttuessaan Juha sai huomata, ettei ole ollenkaan niin taipuisa kuin skeittaus edellyttäisi. Sen sijaan Juha keskittyi lajin videointiin. Tämä 7-vuotiaana alkanut harrastus vei hänet 2000-luvun alussa opiskelemaan Pikisaaren käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen.
Juha Penttinen: Kivipyörre (2018)
Koulun jälkeen Juha teki freelancerina mainos- ja yritysvideoita. Kun talouteen iski taantuma vuoden 2008 paikkeilla, työtarjoukset vähenivät Oulun seudulla. Juha mietti, pitäisikö pakata matkalaukut ja suunnata Helsinkiin.
”Mutta toisin kävi. Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi.”
Taidetta ennen ja nyt
Juha uskoo, että audiovisuaalinen puoli tulee kulkemaan hänen elämässään tulevaisuudessakin. Videoissa hän näkee vahvuudekseen sen, että hän hallitsee koko tuotantoprosessin ideasta valmiiseen työhön.
Videoiden lisäksi Juhan repertuaariin kuuluvat valokuvat. Hän tekee visuaalista taidetta sekä seinälle ripustettavaksi että sähköisiin medioihin. Musiikkialbumien kansia ja musiikkivideoita on syntynyt niin suomalaisille kuin kansainvälisille muusikoille – suomalaisista viimeisimpiä esimerkkejä ovat Laineen Kasperi ja Jori Hulkkonen. Juhan työt ovat löytäneet tiensä The New York Timesin verkkosivuille asti.
”Saattaa kuulostaa omahyväiseltä, mutta voin poimia tekoon ne musiikkivideot, jotka minua kiinnostavat ja koen merkittäviksi.”
Erityisesti Juha arvostaa pitkää yhteistyötään oululaisen Radiopuhelimet-bändin kanssa. Esimerkiksi vuonna 2014 syntyi musiikkivideo Smäidä-nimiseen kappaleeseen, jossa otettiin kantaa terveydenhuollon muutoksiin.
Viime vuosina visuaaliset teokset ovat kääntyneet esittävästä taiteesta abstraktimpaan suuntaan. Yksi Juhan esikuva on amerikkalainen ohjaaja Stanley Kubrick. Hänen elokuvissaan vetoaa etenkin geometrisyys ja kuvien sommittelun symmetrisyys.
Aina yhdessä: mies ja kamera.
Juhasta on kiehtovaa, kuinka ihmisellä on taipumus etsiä luonnosta symmetrisiä kuvioita ja kultaista leikkausta. Niitä on löydettävissä kaikkialta.
”Korvapuustin kierteistä aina matemaattisiin yhtälöihin. Ne luovat tutun ja turvallisen tunteen. Pienistä osista koostuva kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja kokonaisuudet näemme oman kokemusmaailmamme läpi.”
Kuvausosaamistaan Juha on pystynyt hyödyntämään myös hoitajana. Hän on toiminut ohjaajana Oysin psykiatrian projekteissa, joissa on tehty esimerkiksi potilasoppaita ja Terveyskylän potilasohjausvideoita.
”Vaikka taide on intohimoinen harrastukseni, päällimmäisenä minulla on hoitajan identiteetti.”
Juha rentoutuu parhaiten kalastamalla.
Kun Juha haluaa rentoutua ja saada etäisyyttä arkeen, hänellä on takataskussaan takuuvarma keino. Hän ottaa kalastusvälineet mukaansa ja tyrkkää soutuveneen vesille Oulun Työväen Pursiseuran laiturista. Monesti ei nappaa, mutta hyvällä tuurilla virvelöinti voi tuoda saaliiksi monikiloisen hauen.
”Ne ovat yleensä isoja emohaukia, jotka päästän vapaaksi lisääntymään. Kalastamisessa tärkeintä ei ole saalis, vaan se, että on omien ajatustensa kanssa.”
