Ammattiylpeys on valinta

Tiuskiminen ja tuomitseminen saavat niskavillat nousemaan pystyyn, kirjoittaa sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kolumnissaan.

Silloinkin kun meitä hoitotyön ammattilaisia lytätään mielipidepalstoilla, haluan uskoa, etteivät arvomme ole kuihtuneet raskaan työn alla. Että teemme työtämme hyvin aikomuksin.

Sairaanhoitajana tiedän, että olemme työssämme välittäviä, ahkeria ja luovia. Huomaan kuitenkin, että emme aina osaa kohdella potilaita tai kollegoitamme kunnioittavasti, että hoidollinen päätöksentekomme voi riippua turhautumisen asteesta ja että toisinaan menemme sieltä, missä aita on matalin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Joskus olen pettynyt. Saatamme puhua ja käyttäytyä alentavasti potilaita kohtaan. Erityisesti komentelu, tiuskiminen ja tuomitseminen saavat niskavillat nousemaan pystyyn. Potilaat eivät ole ansainneet epäkunnioittavaa käytöstä millään, mitä he ovat sanoneet tai tehneet.

Uskon, että halutessamme kykenemme ammattimaisempaan toimintaan, sillä ylpeys omasta ammatista on valinta. Se lähtee aina itsestä, eikä riipu yhteiskunnallisesta arvostuksesta.

Mitä sitten, jos potilaalla on päihdeongelma? Tuomitseminen ei auta häntä valitsemaan terveellistä elämäntapaa. Mitä sitten, jos hän ei koskaan valitse mielestämme ”oikein”? Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja ammattilaisina meidän velvollisuutemme on hoitaa kaikkia potilaitamme yhdenvertaisesti ja ihmislähtöisesti.

Opiskeluaikanani eräs psykiatrinen sairaanhoitaja sanoitti asenteensa hienosti: ”Toivon, että potilas jää miettimään sanojani ja muistaa ne. Ehkä jonakin päivänä, kuukausien tai jopa vuosien päästä, sanat auttavat häntä eteenpäin. Siksi jatkan yrittämistä, vaikka tietyssä hetkessä se tuntuisikin turhalta.”

Tämä osoittaa, että meistä löytyy ammatillista vahvuutta myös vaikeiden tunteiden keskellä.

Pahimmillaan turhautumisen näkee siinä, miten potilaita hoidetaan. Rajoittaminen lääkkeillä ja fyysisesti, vaipanvaihdon ja kipulääkkeiden odotuttaminen sekä ruoan kieltäminen aiheuttavat ahdistusta potilaissa. Ydintehtävämme on kuitenkin hoitaa ja ajaa potilaan etua.

Potilaiden lisäksi myös kollegoilla on oikeus tehdä työnsä murehtimatta sitä, millä tuulella työkaveri on tai millaiseksi ilmapiiri vuoron aikana muuttuu. On voitava luottaa toisen ammatillisuuteen, siihen, että potilasturvallisuuden ja hoidon laadun ylläpitäminen ovat kunnia-asioita.

Jokainen kokee kiireen keskellä väsymistä ja turhautumista. On keksittävä itselle sopivia keinoja huolehtia jaksamisestaan, saada riittävästi lepoa ja mielekästä tekemistä. Toisaalta resurssi- ja jaksamisongelmista on keskusteltava työnantajan kanssa. Vaikuttamalla voi saada aikaan muutoksia taustalla piileviin tekijöihin.

Kun puhumme potilaalle terapeuttisesti ja kuulemme hänen näkemyksensä, voimme luoda luottamusta ja pitää tilanteet rauhallisempina. Keskustelemalla kannustavasti kollegoiden kanssa tulemme paremmin toimeen keskenämme, mikä lisää potilastyön tehokkuutta ja mielekkyyttä.

Ihailen niitä kollegoita, jotka tarjoavat aina apuaan ilman, että sitä on erikseen pyydettävä. Pidän tärkeänä myös sitä, että alamme itse arvostaa työpanostamme ja ammattiamme – emmekä odota sitä vain muilta.

Meillä on noidankehä katkaistavana, mutta ratkaisut ovat ulottuvillamme, itsessämme.

Kolumnistimme Rayan Hämäläinen on sairaanhoitaja, joka pitää Tehy-lehden verkkosivuilla Sairaan(hyvä)hoitaja-blogia.

Mainos
Mainos