Kolumni: Saven syönti on Keniassa yleinen raskausajan himo – makuina mustapippuri ja kardemumma

”Jotkut ovat syöneet savea niin ahkerasti, että heidän talonsa seinään on syntynyt neliömetrin kokoinen aukko”, kirjoittaa Tehy-lehden kolumnisti Viola Wallenius.

Keniassa asuessani olen törmännyt lukuisiin minulle entuudestaan tuntemattomiin tapoihin ja hoitokeinoihin. Aika ajoin saan pysähtyä ymmärtääkseni perinteiden, tapojen ja erilaisten käytäntöjen taustoja.

Olen kerännyt vuosien aikana paljon tietoa alueen raskaana olevien naisten ravitsemuksesta ja siitä, miten heitä ohjeistetaan terveelliseen syömiseen. Samalla olen huomannut, että paikallisilta klinikoilta saatava tieto on hyvin rajallista eikä odottavia äitejä juuri ohjata. Lisäksi varsinkaan köyhimmillä perheillä ei ole varaa klinikkakäynteihin. Raskaana olevan ensimmäinen kontakti terveydenhuoltoon saattaa olla vasta synnytyksen ollessa käynnissä.

Tietoa kerätessäni tapaan usein nuoria odottajia ja keskustelen heidän kanssaan. Kerran kysyin eräältä 19-vuotiaalta odottajalta, minkälaisia mielihaluja hänellä oli ollut. Hän kertoi himoitsevansa maata ja ottavansa makuuhuoneensa seinästä palan savea kaksi kertaa päivässä.

Nuori odottaja ei ole mielihalunsa kanssa yksin. Olen sittemmin tavannut lukuisia naisia, jotka ovat syöneet savea niinkin ahkerasti, että heidän talonsa seinään on syntynyt neliömetrin kokoinen aukko. Savipaloja murretaan kodin seinästä, ja muruset nautitaan sellaisenaan hitaasti pureskellen. Joskus savea myös kuivataan auringossa, jotta siitä saadaan kovia paloja imeskeltäväksi.

Olen oppinut, että maa-aineksen syömisellä on oma nimityksensäkin: geofagia. Mutta mistä siinä oikein on kyse ja miksi naiset himoitsevat savea?

Voi olla, että kyse on ihmisen luontaisesta tarpeesta vastata kehon puutostiloihin. Savi voi tarjota ravinteita, joita puuttuu yksipuolisesta ruuasta. Ehkä rautapitoisen maaperän syöminen on vaistomainen yritys korjata raudanpuutetta. Joidenkin käsitysten mukaan saven syöminen taas suojaisi ruuansulatuskanavaa erilaisilta myrkyiltä ja loisilta.

Saven syönnin ympärille on kehittynyt myös ihan oma trendinsä. Jotkut haluavat savea siinä missä jotkut muut himoitsevat suklaata tai jäätelöä. Keniassa raskaana oleville naisille suunnattua maata tai saviainesta voi ostaa jopa supermarketeista. Tarjolla on myös maustettuja versioita: voit valita joko mustapippurilla tai kardemummalla maustetun maapalan. Vaikka pakettien kyljissä ei puhuta sanallakaan, että kyse olisi syötäväksi tarkoitetusta savesta, kaikki kyllä tietävät, mihin sitä käytetään.

Saven syönti on Keniassa niin yleistä, että sitä pidetään tavallisena raskausajan himona. Saviseinän tai muun maa-aineksen syömisen mahdollisista riskeistä sen sijaan puhutaan vain vähän. Savea syödessään odottava äiti voi altistua erilaisille bakteereille ja loisille sekä maaperän myrkyille ja metalleille. Tiedostamattaan nainen voi asettaa vaaraan sekä itsensä että sikiönsä.

Järjestöni kanssa olen pitänyt äitiystyöpajoja, joissa tuetaan odottavia äitejä. Pajoissa olemme käsitelleet raskausajan ravitsemusta, imetyksen tärkeyttä, ensiaputaitoja, vastasyntyneen vauvan hygieniaa ja ihon hoitoa. Lisäksi olemme jakaneet osallistuneille äideille äitiyspakkaukset. Ne sisältävät vauvan vaatteita, moskiittoverkon, pesuvadin, hygieniatuotteita, kantoliinan, kestovaippoja, kestositeitä, vanua, lelun ja swahilinkieliset ohjeet vauvan hoitoon.

Sairaanhoitaja Viola Wallenius tekee avustustyötä Keniassa ja on kahdeksan ottolapsen äiti.