Hoidan muiden mummojen asioita, mutta omalleni en ole soittanut kuukausiin

Täällä minä vain hoidan muiden mummojen asioita, mutta omalleni en ole soittanut kuukausiin.

Tämä ajatus vilahti jossain lähetteiden, laboratoriotulosten ja ajanvarausten lomassa, kun istuin viime syksynä yhä useampina iltoina myöhään työläppärini ääressä. Aluksi se oli pelkkä sekunnin murto-osassa ohi suihkiva ajatuksenpuolikas, mutta se ei jättänyt minua rauhaan vaan palasi aina, kun sitä vähiten odotin.

Oli nimittäin niin, että alkuillan takaisinsoitot olivat lähes aina asiakkaille, jotka edustivat ikähaitarin yläpäätä. Eikä heillä yleensä ollut muuta murhetta kuin se suurin: yksinäisyys. Se, etteivät ystävät ja sukulaiset käy tai edes soita.

Jos läheiseni soittivat minulle, olin useimmiten harvasanainen ja jopa tyly.

Ajatus vaivasi minua kuukausi kuukaudelta enemmän. Miksi oli niin, että jäin työajan jälkeen soittamaan takaisin asiakkailleni, mutta omille läheisilleni en soittanut juuri koskaan? Jos he soittivat minulle, olin useimmiten harvasanainen ja jopa tyly. Mietin, eikö minunkin ensisijainen tehtäväni olisi pitää huolta omista läheisistäni? Olenhan ollut tytär ja lapsenlapsi koko elämäni, mutta sairaanhoitaja vain kahdeksan vuotta.

Niinpä tein uudenvuodenlupauksen: vastedes hoitaisin asiakkaita vain työajalla, ja vapautuneet tunnit käyttäisin omista läheisistäni ja itsestäni huolehtimiseen.

Jo kauan sitten olin luvannut ottaa äitini luokseni asumaan, kun hänen toimintakykynsä sitä vaatisi – mahdollisesti noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut, ettei ole mitään takeita siitä, että tämä onnistuisi. Äitini ei olisi välttämättä siinä kunnossa, että voisin hoitaa häntä kotona. Enkä minä olisi välttämättä siinä kunnossa, että pystyisin häntä hoitamaan. Siksi päätin lyhentää horisonttia, ryhtyä katsomaan lähelle, tähän viikkoon ja ensi kuuhun – ei ensi vuoteen.

Mikä ilo 90-vuotiaan mummoni silmissä loistaakaan, kun vierailen hänen luonaan. Aiemmin vierailin hänen luonaan äitienpäivänä, syntymäpäivänä ja jouluna, mutta nykyään vierailut ovat lähes viikoittaisia.

Tapaamisemme noudattavat samaa kaavaa: ensin käytän hänet suihkussa, sitten kahvittelemme ja veisaamme virsiä. Mummo aloittaa laulun ulkomuistista ja minä liityn mukaan heti, kun olen ehtinyt googlata sanat. Niin se on sujunut koko maailman sivu: mitä vanhat ensin, sitä nuoret perässä.