Kolumni: Olen etuoikeutettu, sillä ensihoitajana saan saapastella keskelle elämää

Minä tupsahdan keskelle jouluillallisia, ensitreffejä ja ratsastustunteja. Pääsen todistamaan tavallisia arjen hetkiä, kirjoittaa ensihoitaja Veera Kamaja.

Kuva: Kimmo Rampanen

Älä ajattele, että elämä on lyhyt. / Ajattele: – Miten erikoinen kokemus. / Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan, / vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.

Olen etuoikeutettu: saan nähdä elämää. Ensihoitajana saan saapastella keskelle elämää, sen kaikkia sävyjä ja eri toteutumismuotoja. Miten maanantaipäivätkin näyttäytyvät niin erilaisina eri kotien seinien sisällä. Joku tekee lähtöä töihin, toinen kärvistelee yksinäisyyttään ja kolmas ei edes huomaa päivien vaihtuneen. Kaikilla on omat sisältönsä elämässä, omat arkensa ja todellisuutensa.

Mitä sen aikana on tapahtunut on itse asiassa / sivuseikka. / Että on kokenut alun ja lopun / tajuamatta mitä tapahtuu / ja että on ollut olemassa siinä välillä / ja tehnyt jotakin tajuamatta siitäkään mitään.

Minä tupsahdan keskelle jouluillallisia, ensitreffejä ja ratsastustunteja. Pääsen todistamaan tavallisia arjen hetkiä; sellaisia, joihin ei oikeastaan tule edes kiinnitettyä huomiota. Jokaisessa huushollissa tapahtuu jotakin kaiken aikaa, on erilaisia sosiaalisia jännitteitä ja erilaisia tunnelmia. Huomasikohan tämä 50 vuotta yhtä pitänyt pariskunta, kuinka herkistyin heidän jäähyväissuudelmalleen toisen lähtiessä sairaalaan?

Hämärän tullen kaikki hidastuu. Ajan ambulanssia penkinlämmitin päällä, radiosta soi hiljaisella Yle Suomen ikivihreitä. Kuulen, kuinka kontissa muori kertoilee työparilleni tarinoita lapsuudestaan maitotilalla. Oloni on rauhallinen.

Vuoron lopulla aamu jo sarastaa, on utuisen kaunista. Kerrostaloasunnossa on kotoisan näköinen kiikkustuoli, jossa herrasmies tapaa lukea Hesariaan. Nyt herrasmies on kuollut, mutta yhä sanomalehti kädessään, kahvikuppi vierellään ja vieno hymy huulillaan. Hetki on kaunis. Istumme vaimon kanssa keittiön pöydän ääreen juttelemaan. Herrasmiehellä ja hänellä oli kuulemma upea elämä yhdessä.

Mutta että sai kokea sen, / että voi lukea sen, / että voi laulaa sen ja kirjoittaa, / että sai maalata sen ja soittaa, / että sai tanssia ja valokuvata, / että sai näytellä sitä, itkeä sitä / ja nauraa, pilkata sitä ja rakastaa, / ja että se koski niin, / ja että sitä inhosi ja vihasi / ja että siitä luopuminen kammottaa niin, / synnyttää sellaisen autiuden / ja että suru

Lainaukset ovat Eeva Kilven teoksesta Ennen kuolemaa: Runoja.