Kuka olen, jos en ole hoitaja?

Olen aina ollut ylpeä ensihoitajuudestani. Muistan (nolona), kuinka muinoin harjoitteluaikanani töksäytin eräälle kokeneelle ensihoitajalle: ”Siis kuinka siistiä, et sä saat tehdä tätä työksesi!” Hän meni aivan hämilleen, hymyili kyllä, mutta varmaan sisäisesti vähän nauroi.

Taannoin olin hetken aikaa työttömänä. Samaan aikaan meille tuli koiranpentu, jonka sosiaalistamisen nimissä tuli osallistuttua jos minkälaisille pentutreffeille. Näillä treffeillä identiteettikysymys tuli vauhdilla päin näköä. Uusiin ihmisiin tutustuessa keskustelu lähti käyntiin lähes aina työn kautta. Koska en ollut töissä, en oikein tiennyt, mikä olin.

Muistan miettineeni, olemmeko me ihmiset niin kankeita jutustelijoita, että toinen ihminen pitäisi laittaa heti kartalle hänen ammattinsa kautta.

Elämänmuutokset ovat ajaneet minut pohtimaan jälleen identiteettiäni. Opiskelen ensihoidon kehittämistä ja johtamista ja käyn läpi prosessia ensihoitajuuden hylkäämisestä. Hylkäämiseltä se nimittäin tuntuu, vaikka olenkin vaihtamassa työpaikkaani mielelläni enemmän kohti kehittämistä ja johtamista. Mutta kuka minä olen jatkossa?

Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmisellä on useita eri identiteettejä. On henkilökohtainen identiteetti (mikä tekee minusta yksilön) ja kokonainen liuta sosiaalisia identiteettejä. Jokainen meistä on osa useampaa ryhmää ja sosiaalista kategoriaa. On sukupolvi-identiteetti, ammatti-identiteetti, harrastusidentiteetti ja alakulttuuri-identiteetti. Eri identiteetit ovat pinnalla limittäin ja lomittain eri tilanteissa.

Meistä on siis moneksi – työ ei suinkaan ole ainoa määräävä tekijä. Ehkä sote-alalle hakeutuu ihmisiä, jotka kuvastavat työn kautta myös omaa henkilökohtaista identiteettiään keskimääräistä enemmän. Luoko se meille kokemuksen, että olemme ensisijaisesti vaikkapa sairaanhoitajia?

Työmme sote-alalla on niin merkityksellistä, että ammatillaan ilmentää mielellään arvojaan. Kaikki eivät toki koe työtänsä niin tärkeäksi osaksi elämäänsä ja identiteettiänsä, ja sekin on täysin ok.

Työidentiteetin kuohunnan keskellä taidan keskittyä olemaan ensisijaisesti heppatyttö. Sekin on aika hyvä identiteetti.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja-ensihoitaja, joka kuvittelee aina olevansa televisiosarjassa heittäessään hyvää vitsiä työparin kanssa ambulanssilla ajellessaan.