Väsyminen ja turhautuminen piinaa koronan keskellä liki kaikkia, mutta erityisen kovilla ovat olleet terveys-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset.
Pari vuotta sitten minulla ja lapsillani oli yhteinen suosikkipeli. Sen nimi oli Pandemia.
Lautapelissä erilaiset kulkutaudit alkavat levitä maailmalla, ja pelaajien tehtävänä on pysäyttää ne kehittämällä tutkimusta, neuvottelemalla toimintavaihtoehdoista, rokottamalla ja tiivistämällä yhteistyötä.
Ehkäpä arvaattekin: viime aikoina meitä ei ole huvittanut pelata tätä peliä.
Koronapandemian aikaa on eletty nyt yli kaksi vuotta, ja jaksaminen on koetuksella. On kuormittavaa ja kuluttavaa, kun tulevaan on vaikea varautua, sanoo psykologi Maarit Lassander Tehy-lehden jutussa kriisikestävyydestä. Hän vetää valtioneuvostossa hanketta, jonka tarkoituksena on soveltaa käyttäytymistieteellistä tietoa koronakriisissä.
Kun kaikki muuttuu koko ajan, voi tulevaisuuden suunnittelu tuntua turhalta. Lassander kuitenkin neuvoo, että elämää pitää suunnitella. ”Ei sitä voi lopettaa ja odotella parempaa.”
Elämä on tässä ja nyt. Suunnittelu auttaa meitä jaksamaan. Väsyminen ja turhautuminen piinaa liki kaikkia, mutta erityisen kovilla koronan aikaan ovat olleet terveys-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset.
Tehyläiset ovat venyneet, testanneet, rokottaneet, kääntäneet tehohoitopotilaita, lohduttaneet pelkääviä, kehittäneet uusia työtapoja ja pitäneet pystyssä yhteiskuntaa, joka natisee liitoksissaan.
Siksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että työnantajat ja valtio nyt viimein parantaisivat alan palkkausta ja työoloja. Kuten Lassanderkin sanoo: ”Jos emme pysty tukemaan hoitohenkilöstöä nyt, tuen tarve on tulevaisuudessa vielä suurempi.”
Pandemia-lautapelissä häviö koitti, jos kulkutauti onnistui valtaamaan koko maapallon. Vaikka moni asia pelissä kuvaa todellisuutta yllättävän hyvin, tämä onneksi ei. Korona leviää läpi yhteiskuntien, mutta peli ei ole hävitty. Yhdessä me selviämme.
