Ylisuuret odotukset luovat lapselle paineita. Tulosten sijasta aikuisen kannattaa kysyä lapselta, oliko treeneissä kivaa. Kuva: iStock

Rasitusvammoja saavat nyt jo alakouluikäiset – mikä urheilussa oikein mättää?

Ortopedi Juho-Antti Ahola kertoo, mikä on vialla lasten ja nuorten urheilussa.

1. Rasitusvammat ovat yhä useamman riesa

Lasten ja nuorten rasitusvammat ovat lisääntyneet. Niitä tulee jo alakouluikäisille lapsille. Useampi kuin joka toinen lapsi loukkaantui vuonna 2018 liikunnan yhteydessä. Näistä vammoista arviolta kolmasosa, jopa puolet, oli rasitusvammoja. Niitä syntyy, kun lepo ja rasitus ovat epätasapainossa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Toistuva, rankka liikunta aiheuttaa kudoksiin mikrotraumoja. Ne paranevat itsestään, jos harjoitusten välissä on riittävästi aikaa palautua. Ellei ole, niistä tulee pysyvä kudosvaurio ja oireita.

2. Vammat syntyvät ohjatussa liikunnassa

Kasvuikäisten rasitusvammat liittyvät useimmiten organisoituun, tavoitteelliseen ja yksipuoliseen urheiluun. Lapset eivät enää juoksentele päivittäin pihapeleissä, vaan he treenaavat entistä nuorempina, kovempaa ja enemmän.

Pihapeleissä lapsi pystyy keventämään rasitusta, jos se alkaa tuntua liian rankalta tai aiheuttaa kipua. Organisoidussa liikunnassa aikuinen asettaa tavoitteet, jolloin lapsi ylittää herkemmin omat rajansa.

3. Ohjatusti liikaa, vapaalla liian vähän

Rasitusvammojen riski suurenee, jos ohjattuja harjoittelutunteja on viikossa yli 15 tai enemmän kuin lapsella on ikää. Riski kasvaa, jos lapsi liikkuu ohjatusti ajallisesti kaksi kertaa enemmän kuin omaehtoisesti.

Valitettavan usein tavoitteellisesti liikkuvat lapset eivät juuri liiku muualla kuin harrastuksensa parissa. Tällöin he liikkuvat suosituksiin nähden monesti liian vähän. Liikuntasuositusten mukaan 7–18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä. Kun lapsi harrastaa vain ohjattua liikuntaa ja se lakkaa syystä tai toisesta, hän lopettaa usein kaiken liikkumisen. Liikkumattomuus on lapsen kasvulle ja kehitykselle huomattavasti isompi haitta kuin rasitusvamma.

4. Lajimustasukkaisuus lisää vammoja

Suomessa lapset joutuvat valitsemaan lajinsa liian varhain – monessa lajissa jo yhdeksänvuotiaana. Tällöin harjoittelu yksipuolistuu, mikä lisää rasitusvamman riskiä. Yhden lajin varhain valinneet lapset lopettavat urheilun todennäköisemmin aikaisemmin kuin monipuolisesti liikkuvat.

Lapsen motorinen kehitys vaatii monipuolista liikuntaa. Tutkimusten mukaan aikuisena lajinsa huipulle nousevat useimmiten ne urheilijat, jotka ovat erikoistuneet lajiinsa verrattain myöhään.

5. Ylisuuret odotukset altistavat vammoille

Saman ikäiset lapset ovat kehityksessään eri vaiheissa. Urheiluseuroissa lapset jaetaan usein syntymävuotensa mukaisiin ryhmiin, jolloin lapsen todellinen kehitystaso jää huomioimatta. Tämä voi saada vanhemmat ja valmentajat asettamaan lapselle epärealistisia vaatimuksia ja odotuksia. Lapset eivät ole toistensa kopioita: yhdelle sopiva treenimäärä tai -teho on toiselle liikaa.

6. Kunnon unet suojaavat

Lapsi tarvitsee treenistä palautumiseen aikaa ja kunnollista ruokaa. Liian lyhyiksi jääneet unet, heikko D-vitamiinin saanti ja ravitsemus sekä henkinen kuormitus altistavat rasitusvammoille.

Jos lapsella on opinnoissaan rankkaa tai perheessä tai kavereiden kanssa hankaluuksia, liikuntaa kannattaa keventää. Muuten kokonaiskuorma voi kasvaa liian isoksi.

7. Kasvupyrähdyksessä maltti on valttia

Kasvupyrähdyksen aikana kasvurustot ja nivelpinnat ovat herkkiä vaurioille. Tytöillä kovin kasvupyrähdys ajoittuu ikävuosiin 12–15 ja pojilla 13–16. Lapsella on esimerkiksi luissa kasvutumakkeita, jotka kestävät tietyissä kasvun vaiheissa rasitusta huonommin kuin varsinainen luu. Esimerkiksi kantapää, polven alapuolinen sääriluu ja selkä ovat alttiimpia vammautumaan.

Vammat tulevat tyypillisesti tilanteissa, joissa lapsi tulee ryhmään muita myöhemmin tai siirtyy korkeammalle tasolle ja harjoitusmäärät kasvavat äkillisesti.

8. Lepo on lääkettä rasitusvammoihin

Lievimmät rasitusvammat ovat nopeasti rauhoittuvia kasvutumakkeiden ärsytyksiä, vakavimmat esimerkiksi rasitusmurtumia. Ne paranevat useimmiten levolla, mutta se ei tarkoita sohvalla makaamista.

Treeniä voi muokata. Vaikka kipeä kantapää estäisi juoksemisen, voi mennä uimaan tai pyöräilemään. Vastaavasti pallopeleissä voi harjoitella teknisiä, vähemmän kuormittavia asioita.

Urheilevalle lapselle kaverit ovat yleensä yhtä tärkeitä kuin harjoittelu. Jotta liikuntainto ja kaverit säilyisivät, lapsen kannattaa mennä tauonkin aikana treeneihin. Niissä pitää kuitenkin pystyä keventämään harjoittelua.

Paluu lajiharjoitteluun tapahtuu asteittain. Ellei harjoittelu muutu entisestä, rasitusvamma uusiutuu herkästi.

9. Kipua kuuluu kunnioittaa

Kipu ei kuuluu minkään ikäisen ihmisen liikkumiseen, ja sitä pitää kunnioittaa. Se on merkki siitä, että tekniikka vaatii hiomista tai keho lepoa.

Jos lapsi liikkuu rasitusvammasta huolimatta, vaarana on, että kivun myötä liikunnan harrastaminen jää kokonaan.

10. Tauko tutusta tekee hyvää

Vaikka laji olisi lapselle kuinka mieluinen, siitä on hyvä pitää välillä lomaa. Yhdysvaltalaisen suosituksen mukaan kasvavilla lapsilla pitäisi olla joka viikko päivän tai parin tauko ohjatusta liikunnasta ja vuosittain parin kolmen kuukauden paussi pääasiallisesta urheilulajista.

Loman aikana liikutaan rennosti perheen kanssa: retkeillään, pyöräillään ja käväistään vaikka uimahallissa.

Asiantuntijana ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Juho-Antti Ahola, Hyks, Uusi lastensairaala

Teksti Virve Järvinen

Mainos
Mainos