Suutuspäissä sanellusta seuraamuksesta jää lapselle ahdistava olo. Kuva: iStock

Unohda jäähyt ja kännykkäkiellot, sillä rankaisu ei opeta minkään ikäistä lasta

Kun lapsi käyttäytyy huonosti, aikuinen rankaisee – ja tekee väärin. Mikä on oikea tapa?

EI NÄIN: Jouduimme odottamaan ravintolassa ruokaamme, ja olin ohjeistanut eskaria tekemään sen rauhassa paikallaan. Lapsi väsyi, turhautui ja lähti juoksemaan pöytien väliin. Suutuin ja peruin lapsen jälkkäritilauksen.

Kun lapsi tekee mielestämme väärin, ensimmäisenä ei kannata miettiä seuraamuksia. Sen sijaan on syytä miettiä, osaako lapsi toimia toivomallamme tavalla. Pystyykö hän odottamaan ravintolassa ruokaansa tai istumaan pitkän bussimatkan paikallaan?

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Lapsen ohjeistaminen ennakkoon eri tilanteita varten on tärkeää. Vain näin lapsi voi tietää, millaista käyttäytymistä häneltä tilanteessa odotetaan. Aikuisen on kuitenkin punnittava, millaiset odotukset ovat realistisia kunkin lapsen kohdalla. On kohtuutonta odottaa, että hyvin vilkas lapsi jaksaisi istua vain aikuisen sanallisen kehotuksen turvin aloillaan pitkiä aikoja.

Lasten itsesäätelytaidot kehittyvät yksilölliseen tahtiin. Viisas aikuinen ottaa tämän huomioon ja helpottaa lapsen oloa. ”Oletpas jaksanut istua pitkään hienosti. Varasin mukaan kynät ja paperia. Pelataanko ristinollaa?”

Ne asiat vahvistuvat, joihin kiinnitämme toistuvasti huomiota. Aikuisen tulisi huomata lapsessa hyvä, kiittää lasta siitä eikä puuttua epäkohtiin.

EI NÄIN: Lapsi lyö kaveriaan. Passitan hänet jäähypenkille. Hän vapautuu sieltä, kun on rauhoittunut, katuu ja pyytää anteeksi.

Televisiossa neuvotaan, että lapsi laitetaan vääristä teoistaan jäähylle ikävuosiaan vastaavaksi minuuttimääräksi. Menetelmä on huono, jopa tuhoisa. Pieni lapsi tuskin ymmärtää, mikä teki hänen teostaan väärän. Hän pyytää anteeksi, koska hän haluaa toimia aikuisen toivomalla tavalla. Lapsen jättäminen yksin tunnekuohunsa kanssa viestii lapselle, ettei edes aikuinen kestä hänen voimakasta tunnettaan. Se herättää haitallista häpeää ja vaikuttaa kielteisesti lapsen ja aikuisen suhteeseen. Lapsuudessa heränneen häpeän haitat kantavat monesti aikuisuuteen.

Lasten eripuraa ei ratkaista erottamalla osapuolet. Viisas aikuinen jää tukemaan ja ohjailemaan tilannetta. Jos taapero täräyttää toista lapiolla siksi, että tämä on ensin riistänyt sen häneltä, aikuinen voi ohjata lapsia vuorottelemaan lelulla. ”Toinen rakentaa lapiolla tähän tien ja toinen auttaa tekemällä uuden sen viereen.” Jos lyöminen jatkuu tuesta huolimatta, lapio otetaan lyöjältä hetkeksi pois.

Rangaistukset eivät opeta minkään ikäistä lasta toimimaan myöhemmin vastaavassa tilanteessa oikein. Rankaisematta jättäminen ei ole rajatonta kasvatusta. Rajat ja niiden noudattaminen kuuluvat lapsen turvalliseen kehitykseen.

EI NÄIN: Lapsi turhautuu, koska ei omasta mielestään osaa rakentaa hiekkalinnaa. Hän saa raivarin ja rikkoo tekeillä olevan linnansa lisäksi kaverinsa linnan. Lähetän hänet yksin leikkimään.

Rajojen rikkominen ja toisen ihmisen satuttaminen ovat väärin, ja niillä on seuraamuksensa. Seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Seuraamus opettaa lasta hahmottamaan syy-seuraussuhteita. Sen avulla lapsi ymmärtää, että hänen tekonsa vaikuttaa muiden lisäksi häneen itseensä.

Suurimmalle osalle lapsista keskustelu riittää seuraamukseksi. Yhdessä mietitään, mikä teossa oli väärin, miksi lapsi teki sen ja mikä olisi ollut oikea tapa. Sen jälkeen lapsi rakentaa kaverilleen uuden linnan hajottamansa tilalle.

Seuraamuksen pitää olla looginen, luonnollinen ja kohtuullinen. Seuraavan viikonlopun myöhäisen elokuvareissun kieltäminen on teinille looginen seuraamus kotiintuloaikojen rikkomisesta, kännykän takavarikointi tai kuukausirahan maksamatta jättäminen ei ole.

Jos koululainen pelaa salaa öisin tietokoneella, on kohtuutonta laittaa hänet kahdeksi viikoksi pelikieltoon. Seuraavan päivän pelikielto ja netin toiminnan esto öiksi on eri juttu. Kannattaa muistaa, että teinille yöllisten pelipiirien ulkopuolelle jääminen voi olla häpeällistä. Empaattinen aikuinen sanoittaa lapsen tunteet, pitää rajoista kiinni ja perustelee ne lapselle tarvittaessa sadannen kerran.

EI NÄIN: Ryhmässä on lapsi, joka osaa pukeutua itse, muttei viitsi. Puettavia on muutenkin tarpeeksi, ja minua suututtaa. Tekisi mieli pistää tenava ulos sisävaatteissa.

Ennen turhautumista aikuisen kannattaa pohtia, miksi lapsi ei halua pukea. Lapsi saattaa kaivata aikuisen fyysistä läheisyyttä, mutta ei osaa osoittaa tarvettaan muulla tavoin. Hän kenties murehtii leikkikaverin puutetta ulkona. Aikuisen tulee osata kuunnella herkällä korvalla, mikä syy hankalan käyttäytymisen taustalla on. Osa lapsista ei yksinkertaisesti pidä pukemisesta, jolloin motivaatio saattaa löytyä aikuisen pukemista rytmittävästä loruttelusta tai hassuttelusta.

Jotkut lapset testaavat rajoja tieten tahtoen – tyypillisesti silloin, kun suhde aikuiseen on vasta kehittymässä. Aikuisen kärsivällisyys, johdonmukaiset rajat ja systemaattisesti noudatetut luonnolliset seuraamukset opettavat lapselle, mikä toimintatapa on fiksu ja mikä ei.

EI NÄIN: Koululainen on jättänyt läksyt tekemättä, vaikka ne ovat hänelle helppoja. Annan lapsen kuulla kunniansa. Yhdessä on sovittu, että kun lapsi palaa koulusta kotiin, hän tekee läksyt.

Vaikka lapsi osaisi toimia toivomallamme tavalla, hän ei välttämättä halua. Lapsen pakottaminen on autoritääristä kasvatusta, joka sammuttaa lapsen motivaation.

Lapsen käytökseen on aina syy, ja se selviää keskustelemalla. Lapsi ei jätä tehtäviä tekemättä kiusallaan, vaan syynä saattaa olla esimerkiksi väsymys. Hankalassa tilanteessa aikuisen kannattaa tulla puoliväliin vastaan. Läksyistä ei laisteta, mutta mitä jos lapsi tekisi koulupäivän jälkeen tunnin pari omia juttujaan ja sen jälkeen läksynsä?

Lapselle kannattaa muistutella, että koulua ei käydä opettajan tai vanhempien mieliksi, eikä hyvien koulunumeroiden takia. Lapsi käy sitä oman tulevaisuutensa vuoksi.

Aikuisen tunnetila tekee seuraamuksesta joko hyvän tai huonon. Suutuspäissä sanellusta seuraamuksesta jää lapselle ahdistava olo. Aikuisen tyyneys viestii lapselle, että aikuinen haluaa tälle hyvää. Näin keskustelusta jää lapsen mieleenkin jotain.

Asiantuntijana kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen. Hän kouluttaa vanhempia ja kasvatusammattilaisia Kasvusto-yrityksessään.

Teksti Virve Järvinen

Mainos
Mainos