Arjen pieniä oivalluksia – Vanhukset piristyivät, kun tiiminvetäjät kehittivät hoivakodin käytäntöjä
Pienillä muutoksilla voi olla iso vaikutus hoivakodin arkeen. Se huomattiin Heseva-kodissa, jossa tiiminvetäjät miettivät uusiksi arjen käytäntöjä. Kehittäminen oli osa vanhustyön erikoisammattitutkintoa.
Kuvateksti
Tiiminvetäjä Tiia Hiltunen on Mirja Pönkän omahoitaja helsinkiläisessä ikäihmisten Heseva-kodissa. Koulutus nosti esiin pienten asioiden ja aktiivisen arjen hyvät vaikutukset. Kahvin voi nauttia vaihteeksi vaikka parvekkeella.
Kuva: Liisa Takala
Muistisairauksiin liittyy usein käytösoireita. Lähihoitaja Tiia Hiltusen tiimissä pohdittiin osana koulutusta, miten jokaisen Heseva-kodin asukkaan arki saataisiin tässä suhteessa paremmaksi.
Proviisori arvioi yhdessä lääkärin ja hoitajien kanssa kaikkien asukkaiden lääkityksen. Tyypillistä on, että kotona asuessaan vanhus on käynyt usealla eri lääkärillä ja saanut päällekkäisiä lääkityksiä. Niitä on palvelutalossa purettu. Vitaalitoimintoja kuten verenpainetta mitataan aiempaa useammin, sillä joskus syy levottomuuteen voi löytyä sitä kautta.
”Tämä tuotti hyvää tulosta. Etu on myös, että meillä on ollut sama lääkäri pitkään. Monen vanhuksen toimintakyky on parantunut paljon ja jopa kävelykyky elpynyt. Osaamme myös ennakoida tilanteita paremmin”, Tiia sanoo.
Tiia kertoo, että joidenkin vanhusten kävelykyky on elpynyt, kun arjen käytäntöjä on kehitetty.
Kun arki on tarpeeksi aktiivista, vanhusten mieliala on parempi. ”Pienet asiat vaikuttavat. Jos jollakin on herkkä kuulo, emme ohjaa häntä istumaan astianpesukoneen lähelle tai asukkaan viereen, joka toistaa samaa asiaa. Jos yhdellä on käytösoireita, se lähtee herkästi leviämään.”
Tiia vinkkaa, että heidän ryhmäkodissaan on ollut paljon hyötyä oppaasta Muistisairaan ihmisen muuttunut käyttäytyminen – Mistä on kyse?
Olen kasvanut koulutuksen aikana paljon.
Tiia on melko tuore tiiminvetäjä. Hän näkee, että yhteinen koulutus madalsi kynnyksiä Hesevan eri ryhmäkotien välillä ja hyvät käytännöt leviävät entistä paremmin koko taloon.
”Olen kasvanut koulutuksen aikana paljon. Osaan valita paremmin, mihin pitää tarttua heti ja mikä voi odottaa. Haastavat tilanteet puramme heti yhdessä, jotta niitä ei jäädä vatvomaan.”
Polkeminen paransi kävelykykyä
Marjutin tiimissä on syvennytty asukkaiden elämäntarinoihin ja etsitty sitä kautta mielekästä tekemistä.
SairaanhoitajaMarjut Isomäen tiimissä on tehty asukkaiden kanssa liikkumissopimuksia. Niihin on kirjoitettu konkreettisia tavoitteita kuten rappusten kävelyä, polkulaitteella polkemista ja ulkoilua.
”Into tarttuu. Kun näkee, että toinen liikkuu, tekee itsekin mieli. Jos polkee kolmesti viikossa polkulaitteella, se näkyy jo kävelyssäkin”, Marjut sanoo.
Marjut on myös kinestetiikka-tuutori ja hän on voinut hyödyntää tässä sen alan osaamistaan.
Olen oppinut, ettei minun tarvitse hallita itse kaikkea.
Ryhmäkodissa on perehdytty syvällisesti asukkaiden elämäntarinoihin. Eräs asukas on esimerkiksi ollut innokas kalastaja, ja nyt hänen kanssaan puuhataan kalastusreissua.
Marjut on tiiminvetäjänä jo konkari. ”Olen oppinut, ettei minun tarvitse hallita itse kaikkea. Vastuuta pitää jakaa.”
Heseva-kodin tiiminvetäjien koulutuksesta vastasi Stadin ammatti- ja aikuisopisto. Opiston lehtori Eija Syrjälä teki Marjutin ryhmäkodissa Elo-D-elämänlaatumittauksen. Tuloksista saatiin osviittaa, miten toimintaa voisi kehittää. Mittari kuvaa muistisairaiden ihmisten elämänlaatua, kokemuksia, tunteita ja tarpeita. Menetelmä on kehitetty Suomen muistiasiantuntijat ry:n projektissa vuosina 2005–2008.
Arjen helmihetkiä vanhuksille
Kirsin tiimissä asukkaat on otettu aktiivisemmin mukaan arjen töihin kuten roskien vientiin.
LähihoitajaKirsi Lindeqvistin tiimissä on kiinnitetty huomiota arjen helmihetkiin. Ne voivat olla muutaman minuutin kohtaamisia vaikka aamutoimien yhteydessä tai liikkumista avustettaessa. Hoitaja pysähtyy vanhuksen kanssa hetkeen.
”Ne ovat arvokkaita, tärkeitä hetkiä. Meidän ryhmäkodissamme on omanlainen sisäpiirihuumori. Näen, että asukkaiden silmiin on tullut elämänpaloa ja ilme on kirkastunut.”
Ryhmäkodissa on mietitty jokaisen asukkaan mielenkiinnon kohteita. Yhdelle asukkaalle hankittiin maalausvälineet, koska maalaaminen on merkinnyt aiemmin hänelle paljon.
”Ajattelimme, että hän varmasti innostuu, mutta se ei mennytkään niin. Maalaaminen ei tuottanutkaan samanlaista mielihyvää kuin ennen, koska hän ei enää pystynyt samaan kuin ennen. Hyvää mieltä saattaa tuottaa enemmän vaikka kauniin maiseman katselu.”
Asukkaiden silmiin on tullut elämänpaloa.
Kirsin ryhmäkodissa tehtiin osana koulutusta Elo-D-elämänlaatumittaus. ”Mittari on valtavan hyvä. Se kuvaa hyvin arkea. Mittari antoi suuntaa, mihin tarttua.”
Parveke on otettu entistä aktiivisempaan käyttöön, ja asukkaat ovat mukana arjen töissä kuten roskien viennissä.
”Sydämeni on sykkinyt vanhustyölle koko elämäni ajan. Haluan auttaa ja tehdä hyvää. Koulutus nosti itseluottamusta ja antoi lintuperspektiiviä arjen työhön. Koen vahvuuden tunnetta ja päättäväisyyttä.”
Helpotusta luopumisen hetkeen
Tanjasta kuolema on edelleen tabu, vaikka se on luonnollinen osa elämää.
Lähestyvä kuolema voi herättää omaisessa monenlaisia tunteita, paniikkiakin – kuoleeko äiti, kun hän ei enää syö? Eikö hänet pitäisi toimittaa sairaalaan?
Ammattilainen tietää elämän loppuvaiheen merkit, mutta omaiselle kaikki voi olla uutta.
Kun lähihoitaja, Heseva-kodin tiiminvetäjä Tanja Saksman on puhunut omaisten kanssa elämän loppuvaiheen ennakoivasta hoitosuunnitelmasta, häneltä on kysytty, olisiko asiasta mitään paperilla. Kun tietoa tulee paljon, siihen olisi hyvä pystyä palaamaan vielä rauhassa kotona. Tästä löytyi luontevasti aihe Tanjan kehittämistyölle koulutuksessa.
Osaamme nyt aiempaa paremmin avata omaiselle, miten sairaus tulee etenemään.
Tanjalla on tekeillä yhdelle arkille mahtuva ohje, jonka voi antaa omaiselle mukaan kotiin. Tanjalla on ollut sen laatimisessa apuna muutamia omaisia, joiden kanssa hän on käynyt aiheesta hyviä keskusteluja.
”Kuolema on vähän tabu, vaikka se on luonnollinen osa elämää. Osaamme nyt aiempaa paremmin avata omaiselle, miten sairaus tulee etenemään. Tiimissäni on tartuttu tähän rohkeasti. Se on rauhoittanut saattohoitotilanteita”, Tanja kertoo.
Monen vanhuksen kunto saattaa parantua, kun hän muuttaa palvelutaloon ja esimerkiksi ruokailuista tulee säännöllisiä. Lähestyvä kuolema voi olla siksikin järkytys.
”Omaiselle on vaikea asia luopua rakkaastaan, siitähän tässä on kyse.”
Gaius-säätiön omistama Heseva-koti sijaitsee Helsingin Puu-Käpylässä. Hesevalaisten koulutuksesta vastasi Stadin ammatti- ja aikuisopisto. Koulutus käytiin oppisopimuskoulutuksena viime vuoden elokuun ja tämän vuoden maaliskuun välisenä aikana. Se sisälsi kymmenen lähiopetuspäivää työpaikalla. Osastonhoitajat toimivat opiskelussa työpaikkaohjaajina.
Kirsi Lindeqvist innostaa Matti Pesosta polkemaan polkulaitteella.
Vanhustyön erikoisammattitutkinto
Heseva-kodin tiiminvetäjät suorittivat Vastuuhenkilönä vanhustyössä toimiminen -koulutuksen, joka on osa vanhustyön erikoisammattitutkintoa.
Vanhustyön erikoisammattitutkinnossa voi suorittaa muistihoitajan, saattohoitajan, ikävalmentajan tai ikääntyneen ihmisen palvelunohjaajan opinnot. Laajuudeltaan ne ovat 180 osaamispistettä. Pääsy edellyttää sote-alan koulutusta.
Tutkinto koostuu 11 valinnaisesta tutkinnon osasta, ja niitä voi suorittaa myös yksittäisinä. Jotkut osiot sopivat myös opiskelijoille, joilla ei ole sote-alan pohjaa. Esimerkiksi taksinkuljettaja voi hyötyä ”Ikääntyneen ihmisen asioiden hoitamisessa tukeminen” -osiosta.
Erikoisammattitutkinnon perusteet uudistuivat 2021. Uudistuksen jälkeen tutkinnon suorittaneiden määrä on kaksinkertaistunut, kertoo haku- ja tutkintovastaava Tarja Rantee Stadin ammatti- ja aikuisopistosta.
Tutkinnon suorittaneet voivat työskennellä asiantuntijoina vanhustyön tehtävissä sote-alalla sekä kolmannella sektorilla, yrityksissä ja muilla palvelualoilla.
