Puheeksiotto ei lisää itsemurhan riskiä, päinvastoin.
Moni itsemurhan tehnyt asioi viimeisen elinkuukautensa aikana perusterveydenhuollossa, jossa itsemurhan vaara voi jäädä huomaamatta. Itsemurhiin liittyvä häpeä saattaa hiljentää sekä asiakkaan että hoitajan. Asiakas voi uskoa, ettei kukaan voi auttaa häntä, eikä hoitaja huomaa kysyä itsetuhoisista ajatuksista.
Vakava masennus, aiempi itsemurhayritys, päihdeongelmat, krooninen kipu ja eristyneisyys kasvattavat itsemurhan riskiä. Arkiset asiat ja itsestä huolehtiminen jäävät. Ongelmien tunnistamisessa auttavat yksinkertaiset kysymykset: Nukutko riittävästi? Miten syöt? Onko sinulla paha olla?
Jos epäily itsemurhasta herää, suora kysymys on paikallaan: Oletko ajatellut vahingoittaa itseäsi? Myönteisen vastauksen jälkeen ihminen tarvitsee aikaa kertoakseen tekijöistä suunnitelmansa taustalla – vaikka vastaanottoaika venyisikin. Puhuminen ja kuulluksi tuleminen helpottavat pahaa oloa, tuomitseminen ja ongelman vähättely huonontavat sitä entisestään.
Itsemurha on yleensä pitkien pohdintojen tulos ja keino päästä ahdistavasta ja sietämättömästä elämäntilanteesta. Painostus ei saa harkitsijaa pyörtämään päätöstään, mutta hyötyä voi olla keskustelun laajentamisesta elämisen arvoisiin asioihin ja teon jälkeiseen aikaan. Kuka hoitaa koiraa, jos omistaja kuolee?
Itsetuhoiset ajatukset vaativat yleensä päivystysapua. Sitä odottavaa henkilöä ei saa jättää yksin. Hän tarvitsee tiedon, mihin hän tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tieto avusta ja hoidosta tuo toivoa.
Empatia, hyvät kuuntelutaidot ja kunnioitus auttavat avaamaan keskusteluyhteyden. Kohtaamista voi harjoitella. THL järjestää itsemurhien ehkäisytaitoja lisääviä, maksuttomia koulutuksia terveydenhuollon ammattilaisille.
Asiantuntijana johtava asiantuntija Pia Solin, Mielenterveysyksikkö, THL
