Mitä lisiä peruspalkan päälle voi saada terveyskeskuksessa?

Kuvateksti
Kunta-alan palkkausjärjestelmä koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, henkilökohtaisesta lisästä, työkokemuslisästä ja tulospalkkiosta. Kuva: Jari Lifländer

Työskentelen terveyskeskuksessa. Mitä lisiä peruspalkan päälle voi saada? 

Kunta-alan palkkausjärjestelmä koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, henkilökohtaisesta lisästä, työkokemuslisästä ja tulospalkkiosta. Henkilökohtainen lisä on harkinnanvarainen.

Työnantaja päättää sovittujen kriteereiden perusteella lisän saajat ja suuruuden. Työkokemuslisää saa viiden vuoden työkokemuksella kolme prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta ja kymmenen vuoden työkokemuksella kahdeksan prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta. Tulospalkkiota maksaa osa työnantajista.

Lisäksi työnantaja voi maksaa muita lisiä tai palkanosia, joita ovat esimerkiksi rekrytointilisä, kertapalkkio ja kielilisä. Käytössä voi olla myös esimerkiksi erillislisä tai tehtävälisä. Niitä maksetaan tehtävänsiirtojen tai työnjaon muutoksen perusteella.

Sunnuntaina, arkipyhänä, lauantaina, iltaisin ja öisin tehdystä työstä maksetaan erillistä epämukavan työajan korvausta eli lisiä peruspalkan päälle.

Julkaistu Tehy-lehdessä 11/2020.