Sairaanhoitajaopiskelija Melissa Heenbatantirige asui nuorena laitoksissa. Nyt hän auttaa kehittämään lastensuojelua paremmaksi.
1. Olet Osallisuuden aika ry:n hallituksessa. Moni yhdistyksen jäsen on itse ollut lastensuojelun asiakas. Mitä yhdistys tekee?
Tuomme kuuluviin lastensuojelun asiakkaina olevien nuorten ääntä ja kehitämme lastensuojelua yhdessä lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Käymme puhumassa laitosten työntekijöille ja esimerkiksi sosionomiksi ja sosiaalityöntekijäksi opiskeleville. Tahdomme myös herättää yhteiskunnallista keskustelua.
2. Millaiset kokemukset sinulla on lastensuojelusta?
Olen tosi kiitollinen saamastani avusta. Meidän perheemme elämään lastensuojelu tuli oikealla hetkellä. Olin 12–13-vuotias, kun muutin kotoa ja palasin 17-vuotiaana. Etäisyys ja aika paransivat välejä.
Minulla on eri yksiköistä paljon hyviä kokemuksia, mutta myös huonoja. Lastensuojelu mahdollistaa sellaista, mihin ei muuten ole varaa kuten mökkeilyn ja kylpylässä käynnin. Huonoa oli työntekijöiden vaihtuvuus. Yhdessä sijoituspaikassa minulla ehti olla viisi omahoitajaa. Hain siihen syytä itsestäni, enkä antanut itselleni lupaa kiintyä kehenkään.
Lastensuojelua kohtaan on paljon ennakkoluuloja. Jotkut kavereiden vanhemmat kokivat, etten ollut hyvää seuraa, koska olin lastensuojelun asiakas, vaikka olin sitä itsestäni riippumattomista syistä.
3. Miten kehittäisit lastensuojelua?
Vaatii aikaa ennen kuin lapsi kertoo luottamuksellisia asioita. Siksi tarvitaan jatkuvuutta. Kaivataan myös kuuntelua, aitoa läsnäoloa ja yritystä ymmärtää.
Lastensuojelussa lapsi on jatkuvan havainnoinnin ja kirjaamisen kohde eikä välttämättä tunnista teksteistä itseään. Kerran esimerkiksi olin tosi iloinen, kun pääsin pitkästä aikaa näkemään kaveriani. Minusta kirjattiin, että ”on iloinen, jopa maaninen”. Olin ihan, että mitä!
Paljon käytetään kauniita sanoja, kuten osallisuus, mutta pitäisi miettiä, mitä ne arjessa tarkoittavat. Onneksi tarkastuksilla kysytään nykyään lastenkin mielipiteitä eikä heitä enää suljeta huoneisiin, kun tarkastaja tulee.
4. Tuntevatko lapset oikeutensa?
Eivät tarpeeksi hyvin. Kyseessä ovat usein yksinkertaiset asiat kuten oikeus harrastaa tai oikeus lukea itsestä tehtyjä kirjauksia. Itselleni olisi ollut tärkeä tieto, että olisin voinut ottaa jonkun tueksi neuvotteluun, jossa puolivuosittain harkittiin, onko huostaanottoa tarpeen jatkaa.
5. Jälkihuolto jatkuu nyt 25-vuotiaaksi, kun ennen ikäraja oli 21. Mitä jälkihuolto tarkoittaa?
Se on itsenäistymistä tukeva palvelu. Nuorella on oma sosiaalityöntekijä ja häntä tuetaan taloudellisesti, jotta hän saisi ammatin. Se on iso etuoikeus, josta jotkut kieltäytyvät, koska eivät tiedä, mitä se on. Lastensuojeluprosessi on ehkä vielä liian lähellä ja ”holhouksesta” halutaan eroon.
Itselläni oli aivan ihana jälkihuollon sosiaalityöntekijä, joka uskoi minuun. Ilman häntä en olisi uskaltanut hoitoalalle. Monelle lastenkotilapselle on utopistinen ajatus, että hänestä voisi tulla korkeakoulutettu. Syrjäytymistä voi olla suvussa monen sukupolven verran.
6. Olet lähihoitaja ja opiskelet sairaanhoitajaksi. Miten valitsit hoitoalan?
Sanoin 5-vuotiaana, että minusta tulee maailmanparantaja, ja se hioutui sairaanhoitajaksi. Varamummini oli hoitoalalla. Olin kesän töissä Husissa verisuonikirurgialla. Tällä hetkellä lasten anestesiahoitajan työ kiinnostaa paljon.
7. Miten monella tavalla olet nähnyt sukunimesi kirjoitettavan?
Olen nähnyt siitä paljon variaatioita, ja joudun joskus sitä kirjain kirjaimelta tavaamaan. Puolet juuristani ovat Sri Lankasta ja nimi tulee sieltä.
