Vastaajien kyky suunnitella ja hallita opiskeluaikaansa oli parantunut opiskelun aikana. Vastaajat myös ymmärsivät oppimisensa vahvuudet ja heikkoudet.
Itseohjautuvuudesta on tullut koulutuksessa oleellinen asia.
Opiskelijat kuitenkin aliarvioivat omaa suoritustaan ja arvioivat itseään kriittisesti. He asettivat vaatimustasonsa korkeaksi, mikä aiheutti ahdistusta.
Itseohjautuvuus ei kehity yksin eikä pelkkä kannustaminen itseohjautuvuuteen riitä. Vahvatkaan valmiudet, itseohjautuvuustaidot ja motivaatio eivät ole tae itseohjautuvuudelle, vaan tarvitaan myös ympäristön tukea.
Opettajan persoona on sekä tukeva että estävä tekijä. Itseohjautuvuutta edistivät vapaa mahdollisuus ilmaista asioita, sovitteleva asenne ja tasa-arvoinen suhde opettajan ja opiskelijan välillä.
Vastaajat pitivät tärkeinä itseohjautuvuuden edistäjinä opetushenkilöstöä, tukipalveluita ja kannustavia opiskelukavereita.
Itseohjautuvuus sai aikaan kurinalaisuutta ja keskittymiskyvyn lisääntymistä. Opiskelustrategiat muuttuivat ja opiskeluun panostettiin eri tavalla koulutuksen lopussa kuin alussa.
Hoitajan työ on parin vuosikymmenen kuluessa muuttunut niin paljon, että itseohjautuvuudesta ja sen kehittymisestä on tullut koulutuksessa oleellinen asia.
Itseohjautuvuus-käsitteen määrittely oli tutkittaville vaikeaa koko opiskelun ajan. Varsinkin opintojen alussa se oli abstrakti käsite, joka suuntautui vain itseen ja merkitsi negatiivista uhkaa. Lopussa itseohjautuvuus kuvattiin positiivisemmaksi valmennuksen tulokseksi ja se merkitsi työelämässä tarvittavaa ominaisuutta.
Päivi Löfmanin mukaan hänen tutkimuksensa tuloksia voidaan hyödyntää ammattikorkeakoulutuksen ja kliinisen hoitotyön sekä ammattitaitoa edistävän harjoittelun kehittämisessä. Lisäksi tuloksia voidaan käyttää hyödyksi opetussuunnitelmien kehittämisessä ja pedagogisissa ratkaisuissa.
Päivi Löfman: Tapaustutkimus itseohjautuvuudesta sairaanhoitajakoulutuksen eri vaiheissa. Itä-Suomen yliopisto 2014.
Julkaistu Tehy-lehdessä 11/2014
