Piilopaikkoja ja pussauskoppeja – väitöskirja paljastaa päiväkotien salaisen maailman

Päiväkotien tilat ovat muuttuneet vuosikymmenien varrella, mutta yksi on ja pysyy: lapset löytävät salaisia paikkoja ja viljelevät huumoria aikuisilta piilossa.

Kuvateksti
Ihmisten päiväkotimuistot olivat Taina Sillanpään mielestä niin valloittavia, että ne oli saatava julki.
Kuva: Pia Inberg

Tutkit lastentarha- ja päiväkotiarkea tilojen kannalta. Mikä on muuttunut 1930-luvulta 2000-luvulle tultaessa, Taina Sillanpää?

Ulkotilat ovat kutistuneet ja sisällä sijaitsevat leikkitilat laajentuneet. Keittiö on poistunut lasten käytöstä täysin.

Suomalaisen lastentarhatoiminnan alkuaikoina tarhoilla ei välttämättä ollut edes omaa pihaa, vaan lasten kanssa ulkoiltiin metsänreunoissa ja joutomailla. Valon ja ulkoilman tarve korostui, sillä lastentarhat sijoittuivat useimmiten kaupunkien työläisalueille, joissa asunnot olivat ahtaita ja pimeitä.

Luontoympäristöt ovat kautta vuosikymmenten olleet lapsille tärkeitä, ruokkineet mielikuvitusta ja houkuttaneet leikkeihin. Toivoisin, että ulkotilat olisivat tänäkin päivänä riittävän laajoja ja niissä olisi isoja kiviä, puita ja pensaita.

Lastentarhojen pihoilla hoidettiin aikoinaan jopa eläimiä. Millaisia muistoja niihin liittyy?

Eläinten osuus nousi vahvasti esille tutkimuksen muistitietoaineistossa, ja tarinoihin liittyy vahvoja tunteita. Muissakin tutkimuksissa on tullut esille, että eläimet tuovat lapsille usein turvaa ja lohtua ja houkuttavat empatiaan.

Lastentarha-aikoina pihoilla pidettiin muun muassa kanoja, possuja ja kaneja. 1980-luvulta lähtien kuvaillaan päiväkodin pihapiiristä löytyneitä pienempiä eläimiä, kuten leppäkerttuja ja heinäsirkkoja. Monessa päiväkodissa on ollut myös akvaarioita ja löytyypä maininta terraariostakin.

Lapset ovat aina luoneet vastakulttuuria: löytäneet salaisia paikkoja ja kehittäneet huumoria. Mitä löytöjä teit?

Ihmiset muistelivat karkuretkiä, päiväkodin pussauskoppeja ja salaista karkinsyöntiä eli paikkoja, joihin aikuisten katse ei joka hetki yllä. Tai sitten lapset vain luulevat niin, kuten eräässä kertomuksessa: ”Kiipesimme usein aidan yli ja hihitimme syreenipuskassa. Emme tajunneet, että meidät varmasti nähtiin hyvin hienoissa piiloissamme.”

Käyttämäni aineisto osoittaa, että tarve lasten omaan tilaan ja lasten vastakulttuuri esiintyvät lapsuuden muistoissa kaikilla tutkittavilla vuosikymmenillä. Lapsen maailmassa on tiettyä anarkiaa, joka aikuisilla hautautuu järkeen, kieleen ja sääntöihin.

Mitä haluaisit tutkia vielä perusteellisemmin?

Haluaisin tutkia, miten lasten mittakaavaan suunnitelluista lastentarhaympäristöistä on päädytty aikuisten mittakaavaa edustaviin päiväkotiympäristöihin. Lasten mittakaavaa ei enää korosteta samalla tavalla kuin aiemmin. Liikkeelle lähdetään aikuisten ergonomiasta, helppohoitoisuudesta ja turvallisuudesta.

Ergonomialla on toki väliä, mutta tilojen pitäisi samalla olla sellaiset, että ne yllyttävät lapsia leikkimään ja toimimaan. 

Väitöstutkimuksen tehnyt KT, Lastentarhamuseon museonjohtaja Taina Sillanpää on työskennellyt aiemmin lastentarhanopettajana ja päiväkodin johtajana. Tutkimuksen materiaalina oli muun muassa Ebeneser-säätiön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämää muistitietoaineistoa. Väitöksen voit lukea täältä.

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
9.4.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
24.9.2021