Jäsenten oikeusjuttuja hoitaa Tehyssä neljä työoikeuteen ja sote-alaan erikoistunutta lakimiestä. Kuva: iStock

Rikosjuttujen suuri määrä yllätti Tehyn oikeuspalvelussa

Tehyläisten oikeusjuttuja hoitavat Tehyn omat lakimiehet. Oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen kertoo, kuinka homma toimii.

1. Mikä on Tehyn oikeuspalvelu, oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen?

Järjestelmä, jolla Tehy ajaa jäsentensä riita- ja rikosasiat omien lakimiestensä voimin ilman, että jäsenellä itsellään on riskiä joutua maksajaksi. Palvelu on ollut toiminnassa vuoden.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Aikaisemmin ulkopuoliset asianajajat hoitivat jäsenten riitatilanteet oikeusturvavakuutuksen turvin.

Kynnys jutun nostamiseen on nykyään matalampi, koska hintakattoa ei ole. Juttuja hoitaa nyt neljä työoikeuteen ja sote-alaan erikoistunutta lakimiestä. Tällä systeemillä jutut saadaan nopeammin vireille kuin aiemmin.

2. Millaisia juttuja hoidatte?

Työsuhderiitoja, kuten jäsenten irtisanomisia ja palkkasaatavia. Ne ovat riitajuttuja, joissa yksittäinen jäsen nostaa kanteen työnantajaa vastaan yleisessä tuomioistuimessa.

Lisäksi on juttuja, joissa työntekijää epäillään rikoksesta tai hän on itse rikoksen uhri. Näitä voivat olla hoitovirheet, ambulanssikuskien kolarit ja väkivaltatilanteet hoidon aikana. Monesti hoitaja on itse uhrina.

Jäsenten tahallisiin rikoksiin oikeusapua ei yleensä myönnetä.

Rikosjuttujen suuri määrä yllätti meidät, koska aikaisemmin emme ole hoitaneet niitä itse. Hoidamme myös työtuomioistuimessa käytävät työehtosopimusten tulkintaa ja työrauhavelvollisuutta koskevat jutut.

3. Miten tavallinen tehyläinen hyötyy palvelusta?

Apu on korvaamaton niille, jotka joutuvat siihen turvautumaan. Suurin osa jäsenistämme ei onneksi tarvitse palvelua, mutta kenelle tahansa voi tulla työelämässä vastaan tilanne, jossa tarvitsee tukea.

Useimmissa muissa liitoissa ei ole vastaavaa palvelua. Silloin asiat hoidetaan oikeusturvavakuutuksen avulla.

Oikeudenkäyntikulut ovat kuitenkin riita-asioissa niin suuria, että esimerkiksi irtisanomisen riitauttaminen on riskialtista pelkän oikeusturva­vakuutuksen turvin.

4. Mikä on erikoisin oikeusjuttu, jossa olette olleet mukana?

Kummallisimpana juttuna on jäänyt mieleen tapaus, jossa erästä hoitajaa syytettiin rikosoikeudenkäynnissä vartijan vastustamisesta.

Hoitaja oli ollut huolissaan asiakkaan tervey­destä, kun vartija oli käyttänyt kyynelkaasua. Asiakkaan olisi pitänyt huuhdella silmänsä, mutta vartija laittoi hänet käsi­rautoihin.

Mainos
Mainos