Hän kertoo, että ihmiset ovat alkaneet äänestää jaloillaan ja pyrkivät lähtemään töihin muualle, missä yt-rumba on maltillisempaa. Erkon laskujen mukaan Keusotessa on alkamassa nyt neljännet isot yt-neuvottelut.
”Viime vuonna tulos oli hyvä, jäimme 8,5 miljoonaa plussalle, mutta säästämisessä ei silti loppua näy.”
Maaliskuun alussa hyvinvointialue ilmoitti kymmenen päivän lomautuksista, jotka alkavat kesäkuussa ja kestävät vuoden loppuun. Lomautusten ulkopuolelle jää lähinnä ympärivuorokautinen toiminta.
Neuvotteluilla tavoitellaan säästöjä vuosille 2026 ja 2027. Hyvinvointialueen mukaan säästöt ovat välttämättömiä alijäämän kattamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma kestää vuoteen 2027 asti, ja sillä tavoitellaan yhteensä 66 miljoonan euron säästöjä.
Yt-neuvottelut on tarkoitus päättää 6. toukokuuta.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa terveys-, sosiaali- ja pelastuspalveluista Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Tuusulassa ja Mäntsälässä. Hyvinvointialueella työskentelee noin 4157 henkilöä.