Käsipesu korvaa alkoholittoman käsihuuhteen

Euroopan komissio asetti alkoholittoman käsihuuhteen käyttökieltoon.

Kuvateksti
Käsihygienialla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä. Kuva: Annika Rauhala

Jos alkoholipohjaista käsihuuhdetta ei voi potilasturvallisuuden tai väärinkäytön riskin vuoksi käyttää, henkilökunta pesee kätensä vedellä ja saippualla. Näin suosittaa Suomen Sairaalahygieniayhdistys SSHY. Kyse on esimerkiksi päivystyspoliklinikoista, muistisairaiden yksiköistä tai psykiatrisista osastoista.

Henkilökunta voi myös kuljettaa käsihuuhdepulloja taskussaan. Myös lukittavat annostelijat ehkäisevät väärinkäyttöä.

Taustalla on Euroopan komission päätös, joka asetti PHMB-yhdistettä sisältävät alkoholittomat käsihuuhteet käyttökieltoon elokuussa 2017. Päätös perustuu biosidisten tehoaineiden riskinarviointiohjelmaan. Markkinointi- ja myyntikielto on ollut voimassa jo alkuvuodesta 2017.

Suomessa on ollut käytössä ainakin yksi alkoholiton käsihuuhde, jonka vaikuttava aine on PHMB. Se on ollut käytössä esimerkiksi Husissa lähinnä ensiavussa ja psykiatriassa. Korvaavaa tuotetta ei ole toistaiseksi löytynyt.