Keusoten palkat harmonisoitu – sairaanhoitajan palkka nousee yli 3 000 euron

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palkkaharmonisaatiosta saatiin sopu. ”Kokonaisuuteen voi olla tyytyväinen”, sanoo neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila Tehystä.

Kuvateksti
Ratkaisun myötä palkka voi Keusotessa nousta jopa lähes kolme sataa euroa.
Kuva: Keusote / Iiro Rautiainen

Harmonisaation jälkeen Keusoten laillistettujen ammattihenkilöiden kuten sairaanhoitajien, kätilöiden, fysioterapeuttien ja suuhygienistien alin HOI030:n palkka on 3022,23 euroa.

HOI030:n kaikista vaativimmiksi arvioiduissa tehtävissä palkka on 3518,05 euroa.

Lähihoitajan alin palkka on jatkossa 2529,75 ja korkein 2891,81 euroa.

Ratkaisun myötä palkka voi nousta noin 50 euroa tai jopa vajaat 300 euroa.

Sovintosopimuksen kustannukset Keusotelle ovat tämän vuoden kuluessa noin 11 miljoonaa euroa. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä on yhdenmukaistanut palkkoja jo ennen sovintosopimuksen tekemistä 8 miljoonalla eurolla.

Neuvotteluprosessi oli pitkä, ja kokonaisratkaisuun voi olla tyytyväinen. Luottamusmies Outi Erkko on tehnyt ison työn, sanoo neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila. Hän oli neuvottelemassa ratkaisua Tehyn edustajana yhdessä juristi Hanna Huotarin kanssa.

Uudet palkat tulivat voimaan kesäkuun alusta, ja ne maksetaan takautuvasti viimeistään 30. syyskuuta. Palveluksesta jo poistuneet saavat rahansa viimeistään 30.11.

Keusoten henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat korotetaan kunkin tehtävän vaativuustason korkeimpaan tehtäväkohtaiseen palkkaan. Lisäksi Keusote maksaa 1.1.31.5.2023 väliseltä ajalta kertakorvauksen. Keusote tiedottaa maksamisen aikatauluista ja kertakorvauksista vielä tarkemmin.

Keusote perustettiin vuonna 2019. Hyvinvointialueeksi se muuttui vuodenvaihteessa. Muun muassa eri kaupungeissa maksettiin samasta työstä erisuuruisia palkkoja, kunnes palkat on nyt yhdenmukaistettu.