Taitaja-kisan voittaja Hilla Kotilainen: Opinnot ovat vahvistaneet, että tämä on minun alani

Ammattitaidon SM-kisoissa osaamistaan pitää näyttää kolmen päivän ajan. Lähihoitajasarjan voittajan mukaan tehtävissä riitti haastetta.

Kuvateksti
Taitaja-kisassa alle 22-vuotiaat kisaavat ammattitaidon Suomen mestaruuksista. Lähihoitaja-sarjassa kultaa sai Hilla Kotilainen Gradiasta. Kuva: Jaani Föhr / Skills Finland

Taitaja-kilpailussa tuli sekä kultaa että pronssia tehyläisille opiskelijoille. Lähihoitaja-sarjassa kultaa sai Hilla Kotilainen Jyväskylän Gradiasta ja pronssia Mari Tyykilä Länsirannikon koulutus oy:n Winnovasta. 

Nuorten ammattitaidon SM-kilpailussa osallistujien pitää näyttää osaamistaan kolmen päivän ajan. Lähihoitajat esittelivät taitojaan muun muassa kotihoidossa, maahanmuuttajaryhmän ohjaamisessa, työhyvinvointiin liittyvissä tehtävissä ja oikean ravitsemuksen tuntemuksessa.

”Tehtävät olivat haastavia. Eniten stressasin kotihoitopäivää ja mietin tarkasti tehtävien kriteereitä. Esimerkiksi aseptiikka oli todella tärkeää. Kotihoito tuntuu omalta jutultani, joten siksi se nousi mielessäni niin tärkeäksi, Hilla Kotilainen, 18, kertoo. 

Hän opiskelee nyt toista vuotta Gradiassa ja kehuu opetusta.

”Tykkään siitä, että tehdään paljon käytännön harjoituksia yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa. Taitaja-kisoja varten järjestettiin myös omaa valmennusta.”

Hillasta tulee hoitaja jo toisessa polvessa, sillä hänen äitinsä on sairaanhoitaja.

”Lisäksi kavereissani on paljon lähihoitajia, joten ala oli tuttu ja tuntui kiinnostavalta. Opinnot ovat vain vahvistaneet tunnetta.”

Samaa sanoo kisoissa kolmanneksi tullut Mari Tyykilä, 17.

”Tällä alalla haluan alla. Yläasteella alkoi kirkastua ajatus, että tahdon tehdä töitä ihmisten kanssa. Ajattelin, että olisi täydellistä päästä opiskelemaan heti peruskoulun jälkeen ja päästä pian kiinni siihen, mitä haluan tehdä.”

Kisasta jäi hänelle hyvä fiilis.

”Lähdin hakemaan kokemusta, mutta kun päivät kuluivat, nälkä kasvoi. Kilpailuvietti tulikin. Oli hienoa päästä kolmen parhaan joukkoon!”

Toiseksi lähihoitajasarjassa tuli Krista Jäsperi Gradiasta. Koronatilanteen vuoksi kilpailutapahtumiin ei otettu yleisöä, vaan kilpailua saattoi seurata verkkolähetyksinä. Tallenteet lähetyksistä ovat katsottavissa 3.6. saakka Taitaja2021-virtuaalitapahtumassa.