Tehyn asiantuntija: ”Suomen pitää kiirehtiä toimia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi”

Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi patistaa Suomea toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Tänään on kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä.

Kuvateksti
Naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi tarvitaan toimia. Kuva: iStock

Naisiin kohdistuva väkivalta on koronan aikana Suomessa lisääntynyt. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus ja tasa-arvon toteutumisen este. Suomen pitää kiireesti ryhtyä toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Kiireinen askel työpaikkaväkivallan torjumiseksi on ILO:n työpaikkaväkivaltaa koskevan yleissopimuksen ratifioiminen, sanoo Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työkonferenssi hyväksyi kesällä 2019 yleissopimuksen, joka koskee väkivallan ja häirinnän estämistä työelämässä. Sopimus on oikeudellisesti sitova ja ensimmäinen kansainvälinen sopimus työelämän väkivallasta. Yleissopimus velvoittaa toimiin erityisesti naisvaltaisilla aloilla, joilla väkivallan uhka on ilmeinen.

"Yleissopimus ja sitä täydentävä suositus tarjoavat uusia mahdollisuuksia ja asettavat velvollisuuksia väkivallan ja häirinnän kitkemiseksi työelämästä."

Sopimus astuu voimaan vuoden kuluttua siitä, kun kaksi maata on sen ratifioinut. Uruguay ja Fidzi ovat näin tehneet ensimmäisinä. Siten sopimus tulee voimaan 25. kesäkuuta 2021.

"Suomessa sopimus tulee voimaan vuoden kuluttua siitä, kun Suomi on sen ratifioinut. Asiasta on tarkoitus antaa eduskunnalle esitys loppuvuodesta."

Koivuniemi muistuttaa, ettei Suomessa ole erillistä lakia, joka estäisi väkivallan ja häirinnän työelämässä. Sirpaleinen lainsäädäntö on hajallaan muun muassa rikos-, työturvallisuus-, tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja työterveyshuoltolaissa.

"ILO:n yleissopimus asettaa vaatimuksia EU:n ja Suomen lainsäädännön kehittämiselle. Sosiaali- ja terveysalan erityispiirteet, kuten työskentely yksin, on otettava niissä huomioon."

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sattuu vuosittain noin 200–300 työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta korvattua pahoinpitelyä. Viime vuonna sote-alan ammattilaisiin kohdistuneiden pahoinpitelyiden määrä oli työtapaturmatilastojen mukaan 232 tapausta. Vuonna 2018 vastaava määrä oli 298 tapausta.

Pahoinpitely -muuttuja tuli tilastointiin vuonna 2016 uuden työtapaturma- ja ammattitautilain myötä.

Eniten pahoinpitelyjä kohdistui lähihoitajiin. Vuosina 2016–2019 tapauksia oli yhteensä 314 tapausta. Samaan aikaan sairaanhoitajiin kohdistuneita tapauksia oli kaikkiaan 279. Myös sosiaalialan ohjaajille ja neuvojille sekä kodinhoitajille sattui useita työtapaturmana korvattuja pahoinpitelyjä.

Kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen päivää vietetään vuosittain 25. marraskuuta. 

 

Lue lisää:

Sari Koivuniemen blogi: Jokaisella on oikeus tehdä työtään ilman väkivaltaa ja häirintää