THL: Maailmalla poliota – suomalaisten rokotesuoja hyvä

Viime kesänä rokottamaton henkilö sairastui Yhdysvalloissa polioon. Samankaltaista virusta on löydetty jätevesistä muuallakin. Suomessa rokotekattavuus on hyvä.

Kuvateksti
Suomessa lapset saavat poliosuojan osana viitosrokotetta kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä. Suojaa tehostetaan 4-vuotiaana.
Kuva: i Stock

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottaa, että Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa rokottamaton henkilö sairastui heinäkuussa halvausoireiseen polioon. Taudin oli aiheuttanut elävästä poliorokotteesta muuntunut virus.

Geneettisesti samankaltaista virusta on löydetty jätevesinäytteistä kevään ja kesän aikana myös Lontoossa sekä Jerusalemin alueelta. Tehostetussa seurannassa näissä kaupungeissa ei ole kuitenkaan havaittu halvausoireisia potilaita.

Alueiden paikalliset terveysviranomaiset ovat suositelleet tehosterokotteita poliorokotuskattavuuden parantamiseksi ja viruksen kierron pysäyttämiseksi.

Polio julistettiin hävitetyksi Euroopasta vuonna 2002. Villiä poliovirusta esiintyy edelleen Afganistanissa ja Pakistanissa. Myös Mosambikissa on todettu yksittäisiä tapauksia. Rokoteperäisten muuntuneiden poliovirusten aiheuttamaa tautia on havaittu tänä vuonna New Yorkin tapauksen lisäksi useissa Aasian ja Afrikan maissa.

THL muistuttaa, että suomalaiset ovat hyvin suojassa poliolta. Meillä käytetään poliorokotetta, joka ei sisällä eläviä viruksia, eikä siitä voi saada rokoteperäisen polioviruksen aiheuttamaa tartuntaa.

Rokotteen saa maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa. Poliorokotusten kattavuus suomalaisilla lapsilla on korkea, yli 98 prosenttia.

Aikuisen on itse huolehdittava siitä, että hän on saanut elämänsä aikana yhteensä kolme annosta poliorokotetta.

Suomen viimeinen poliotapaus on todettu vuonna 1985. THL seuraa poliovirusten mahdollista kiertoa väestössä etsimällä viruksia jätevesinäytteistä. Jätevesinäytteitä kerätään säännöllisesti viidestä eri kaupungista. Seurattavien viemäriverkostojen alueella asuu noin kolmasosa Suomen väestöstä.

Poliotartunnan voi saada hengitysteiden tai suun kautta. Virus kulkeutuu ruoansulatuskanavan kautta suolistoon, jossa se lisääntyy useita viikkoja. Toisinaan virus pääsee leviämään suolistosta keskushermostoon, missä se voi vaurioittaa lihasten toiminnasta vastaavia hermosoluja ja aiheuttaa lihasten halvauksen ja myöhemmin surkastumisen.

Poliorokotus suojaa tehokkaasti polion keskushermostovaurioita aiheuttavilta tautimuodoilta.

Suosittelemme sinulle

Tehy
15.8.2022
Tehy
10.3.2022